Yleinen: Tuomas Enbuske kuvaa luterilaista uskoaan: ”Ei kielilläpuhumista, ei ikoneja, ei suitsukkeita – Sana riittää”

Leif Nummela perusteli Radio Deille Inkerin kirkon pappeuttaan

 

Leif Nummela Radio Dein Viikon debatissa

Viime sunnuntaina kristillisille keskustelupalstoille putosi eräänlainen kirkkopoliittinen neutronipommi. Kolme SLEY:n ja yksi Kansanlähetyksen suomalaisteologi vihittiin Inkerin kirkon papeiksi Kelton kirkossa Inkerinmaalla. Yksi heistä, Kansanlähetyksen raamattuteologi ja Uusi Tie -lehden päätoimittaja Leif Nummela ei koe minkääntasoista ristiriitaa siinä, että hänellä on Inkerin muttei Suomen kirkon pappeutta. Asiasta sukeutunut julkinen vääntö ei yllättänyt häntä, mutta sen voima kylläkin.

Kun Radio Dein Viikon debatissa vierailleelta Leif Nummelalta kysyy syitä juuri Inkerin kirkon pappeudelle, hän lähtee liikkeelle kutsumuksensa ensi askelista ja päätyy varsin käytännönläheiseen näkökulmaan.

– Elin 15-vuotiaana tavallista suomalaista elämää. En tuntenut mitenkään vetoa uskonasioihin. Sitten aloin kokea elämän aika tarkoituksettomaksi tällaisesta ateistisesta näkökulmasta, joka oli käytännön maailmankatsomukseni. Koin vahvan kääntymyksen ja sen, että Jumala tuli mulle todelliseksi. Kohtasin Jeesuksen.
– Pari vuotta myöhemmin lähdin opettamaan ja julistamaan, siitä on uskomattomat 40 vuotta. Viime vuosina olen pyörinyt eri puolilla Venäjän maata Siperiaa myöten. Kun olemme opettaneet siellä papeille Raamattua ja vierailleet seurakunnissa, on tullut puheeksi se, että olisi myöskin tämä pappeus ja että se on mahdollista saada Inkerin kirkossa. Sen takia minut sitten vihittiin siellä viime sunnuntaina papiksi.

IK-opisto Neliöb. 20.5.-2.6.

Ristiriitaa? Entä riitaa rististä?

Kotimainen keskustelu on ollut tyylipuhdas ristiaallokko: jyrkästi puolesta ja vielä jyrkemmin vastaan, asiallisesti ja asiattomasti. Nummelaan ja kolmeen Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen työntekijään Samuel Korhoseen, Johannes Häkämieheen ja Juhana Tarvaiseen kohdistunut peruskritiikki on koskenut sitä, että miksi kirkon lähetysjärjestön vaikuttajat eivät vihitytä itseään Suomessa papiksi, mutta tekevät sen muualla. On epäilty temppua, jonka turvin voidaan jatkaa naisten ja homoseksuaalien sortamista.

Nummela kiistää paitsi sortamisen myös sen, että hänen motiivinsa Inkerin pappeudelle koskisivat olennaisesti näitä kysymyksiä. Kyse on sen sijaan perustavista periaatteista, laajemmasta raamatuntulkinnallisesta railosta.

– Juu on, Suomessa saa pappeuden jokainen, joka on teologian maisteri. Sitten on se yleinen kysymys, joka kaikille nykyään tehdään: oletko valmis tekemään yhteistyötä kaikkien muiden kanssa, joilla on se pappeus?
– Otetaan esimerkiksi (teologian tohtori Heikki) Räisänen, joka on usein tuonut ilmi sellaisen näkemyksen kristinuskosta, jonka minä henkilökohtaisesti koen toiseksi uskonnoksi. Enkä vain koe, vaan se on näytettävissä toteen monella tapaa. En voi ajatellakaan, että toimittaisin hänen kanssaan yhdessä jumalanpalvelusta. Minusta se ei olisi aitoa häntä eikä itseäni kohtaan. Tämä tekee usein piispojen mielestä esteen pappisvihkimykseen, Nummela valottaa.

Syntyykö asetelmasta sitten juridinen tai moraalinen ongelma? Nummela on kirkolliskokouksen maallikkojäsen ja hän on laittanut lakimiehensä selvittämään tätä asemaansa muuttuneessa tilanteessa. Kenen kaitsennassa Nummela viime kädessä toimii, Tampereen piispan Matti Revon vai Inkerin piispan Aarre Kuukaupin? Entä eikö ole ongelmallista toimia Suomen kirkon lähetysjärjestössä, jos ei voi sitoutua kirkon virkakäsitykseen?

– Maanantaina aamulla olin kahvilla Matti Revon kanssa yli tunnin. Erittäin sydämellinen ja hyvä keskustelu. Ei tässä ole mitään ristiriitaa, koska sitoudun ilolla ja sydämestäni tämän kirkon tunnustukseen. Ristiriita nousee siitä, että kaikki eivät tee sitä, ja silloin tulee vaikeaksi tämä yhteistyö. Kirkon virallisissa lähetysjärjestöissä on jo kirkon omien tutkimustenkin mukaan aivan selkeä enemmistö niitä, jotka sitoutuvat ilolla, sydämestään ja julkisesti tunnustaen kirkon tunnustuksen ja perustan. He ovat löytäneet sieltä hengellisen kotinsa, raamattukouluttaja muistuttaa.

Nummelan työ ei muutu – muuttuuko kirkollinen keskustelu?

Kaksikielinen teologian maisteri jatkaa Venäjällä toimimisen lisäksi Uuden Tien päätoimittajana ja Kansanlähetyksen raamattukouluttajana. Muutos on pääasiassa muodollinen.

– Heidän (Inkerin kirkon) näkökulmastaan on parempi, että on myös itse vihitty papiksi, jos opettaa papeille Raamattua. He sanovat myös, että siinä yhteiskunnassa on valtava määrä erilaisia uskonnollisia yhteisöjä ja on selkeämpää, että on viralliset merkit ja asema myöskin opettajana. Tämä on Inkerin kirkon näkemys. Itse olen siis tosiaan 40 vuotta toiminut niin sanottuna maallikkona ja arvostan tavattomasti nimenomaan maallikkojen vastuuta. En haluaisi missään mielessä korostaa virkaa sitä vastaan. Näen kaikilla kristityillä valtavat mahdollisuudet, julistaja paaluttaa.

Kun Nummela kotiutui Inkerinmaalta, hän kohtasi yllätyksen, julkisen reaktion rajuuden. Hän peräänkuuluttaa suhteellisuudentajua kristilliseen työhön.

– Kun tulin Venäjältä, pamahdin keskelle tätä huikeaa vääntöä taas kerran. Ajattelin, että kyllä tämä maailma on erikoinen. Meillä Venäjällä Inkerin kirkossa on tilanne, jossa mennään alueille, missä asuu 300 henkeä ja on kaksi kastettua jossain kylässä. Pidetään tilaisuus ja tulee 200 ihmistä. Kerrotaan konkreettisesti evankeliumia Jeesuksesta ja hänen rakkaudestaan ihmisille, jotka eivät ole ikinä kuulleet siitä mitään. Se on hirveän motivoivaa minulle semmoinen työ. Sitten kun tulee tänne takaisin, niin taas pyörii naispappi- ja homokysymykset. Uskon, että suomalainen kristikansa on tähän hirveän väsynyt ja haluaisi puhua Jeesuksesta ja hänen seuraamisestaan ja merkityksestään.

Ainakaan Nummela tuskin vaikenee vastedeskään.

Viikon debatin kuulet tästä

Alkuperäinen uutinen Nummelan pappisvihkimyksestä

 
Dei, herätys, artikkeliban 7.2.- (1/2)