Raad jätti turvallisen elämän ja lähti liikkeelle uskon varassa, taskussaan vain 50 euroa ja sydämessään vahva kutsu. Tänään hän toimii Suomen lisäksi Lähi-idässä. Pelon sijaan häntä kantaa luottamus Jumalaan.
Irakilainen Raad saapui Suomeen syksyllä 2015, yhtenä tuhansista nuorista miehistä, jotka pakenivat Lähi-idän levottomuuksia kohti Eurooppaa. Uusi elämä alkoi vieraassa maassa, mutta ratkaiseva muutos tapahtui hiljaisuudessa.
Suomessa hän sai käteensä arabiankielisen Raamatun.
– Minä luin sitä vuoden ajan. Yksin. Etsin ja kysyin.
Vähitellen ystävät alkoivat kutsua häntä kirkkoon. Siellä jokin loksahti paikoilleen.
Raad ei kuvaa uskoontuloaan varovaisena kokeiluna, vaan kokonaisvaltaisena käänteenä.
– En antanut Jeesukselle vain pientä osaa elämästäni. Annoin kaiken.
Kutsu, joka ei jättänyt rauhaan
Tuosta hetkestä alkoi myös jotain muuta.
– Sen jälkeen minun sydämessäni oli vain yksi asia: kertoa kaikille Jeesuksesta.
Hän kokee elävänsä todeksi Raamatun kehotusta lähteä kaikkeen maailmaan.
– Vuosi sitten keväällä Herra antoi minulle kutsun lähteä viemään evankeliumia omalle kansalleni. Minä päätin, että lähden. Otin sen tehtävän vastaan, jonka Jumala oli antanut.
Raadin työn taustalla vaikuttaa jyväskyläläinen Café Agape, jota ylläpitää paikallinen lähetysjärjestö. Hän on toiminut siellä monessa roolissa – työntekijänä, kokkina ja vapaaehtoisena. Samalla hän on ollut aktiivisesti mukana useiden seurakuntien toiminnassa eri puolilla Suomea, ja kuuluu nykyisin Elämän Portti -seurakuntaan.
Kun Raad lopulta lähti, lähtökohdat eivät olleet inhimillisesti katsottuna vakuuttavat. Hänellä oli mukanaan vain vähän rahaa, mutta sitäkin enemmän uskoa.
– Minulla oli 50 euroa taskussa, mutta sydämessä täysi usko. Tiesin, että Isä pitää minusta huolen.
Matkaan hän lähti omalla autollaan, mutta ei tyhjin käsin. Takakontissa oli 10 000 evankelioivaa kutsukorttia Karitsan häihin, kolmella kielellä: englanniksi, arabiaksi ja turkiksi.
Matka alkoi raunioista
Raadin lähetysmatka ei alkanut rauhallisesti. Kun hän saapui huhtikuussa Turkkiin matkallaan kohti Lähi-itää, hän joutui keskelle jotain, mitä ei ollut koskaan ennen kokenut.
Istanbulissa maa alkoi yhtäkkiä järistä. Rakennuksia sortui, ihmiset juoksivat kaduille ja huusivat. Kaikkialla etsittiin läheisiä, ja kaaos levisi nopeasti.
Tilanne pysäytti.
– Olin keskellä sitä kaikkea, kun taloja kaatui. Ihmiset huusivat ja etsivät omiaan.
Se oli hänen ensimmäinen kosketuksensa todelliseen hätätilanteeseen, jossa mikään inhimillinen varmuus ei enää pitänyt.
– Se oli ensimmäinen kerta elämässäni maanjäristyksen keskellä. Käännyin ja sanoin: ‘Isä, auta minua.’ Ja minä itkin.
Pelon ja kaaoksen keskellä Raad koki kuitenkin jotain muuta.
– Minä näin, että Jeesus katsoi meidän kyyneleitämme. Isä ymmärtää, miltä tuntuu, kun lapsi on hädässä ja tarvitsee pelastusta.
Kokemus ei jäänyt vain järkyttäväksi muistoksi, vaan muovasi hänen kutsuaan.
– Se oli iso viesti minulle – ja kaikille.
Sodan varjossa, mutta ei yksin
Lähi-idässä Raadin työ konkretisoitui tavalla, johon mikään ei olisi voinut täysin valmistaa. Hän liikkui alueilla, joissa epävarmuus oli jatkuvaa ja pelko läsnä arjessa. Hän ei antanut sen kuitenkaan pysäyttää.
Hän ajoi halki maiden, nukkui autossa ja kohtasi ihmisiä kasvotusten. Hän jakoi evankelioivia kortteja, rukoili ihmisten puolesta ja puhui Jeesuksesta keskellä arkea ja kriisiä.
– Kun ihmisellä on hätä, hän alkaa etsiä turvaa. Silloin he ovat valmiita kuulemaan.
Suurin osa kohtaamisista oli yllättävän avoimia.
– Kun puhun siitä, mihin itse uskon, niin Herra vaikuttaa. Näin, että monet ottivat sanoman vastaan.
Kaikki ei kuitenkaan ollut helppoa. Matkaan mahtui rikkoutuneita renkaita, vaaratilanteita ja yksinäisiä hetkiä ilman yhteyttä ulkomaailmaan.
Silti Raad ei kokenut olevansa yksin.
– Kun mikään muu ei toiminut – rukous toimi. Se oli kuin navigaattori.
Matka ei ollut vain ulkoinen, vaan myös sisäinen.
– Se on ollut kuin elävän elämän raamattukoulu.
Vähitellen hänen työnsä syveni myös seurakuntien rakentamiseen. Hän huomasi, että monin paikoin kristilliset yhteisöt olivat heikentyneet ja tarvitsivat tukea.
– Kun puhun samaa kieltä ja ymmärrän kulttuuria, se avaa sydämiä.
Raad alkoi vahvistaa seurakuntia sisältä käsin. Turvallisuussyistä hän ei voi kertoa tarkkoja paikkoja, mutta yksi asia on hänelle selvä: työ alkaa sisältä.
– Evankeliumi pitää viedä ensin seurakunnan sisälle – niille, jotka jo uskovat.
Sillä juuri siellä, hänen mukaansa, syntyy voima, joka kantaa eteenpäin myös kaikkein vaikeimmissa olosuhteissa.
Orpojen keskellä
Raadin työ ei rajoitu julistamiseen. Hän on ollut mukana rakentamassa seurakuntia ja auttamassa orpolapsia. Hän korostaa kolmea asiaa, joiden varaan kaikki rakentuu: kuuliaisuutta, rukousta ja viisautta.
Yksi hänen työnsä koskettavimmista muodoista on lasten keskus, Agape House, joka on perustettu orvoille Lähi-idän lapsille. Tällä hetkellä kodissa elää yli 50 lasta, joista jokaisella on oma tarinansa menetyksestä ja selviytymisestä.
Raad ei lähestynyt lapsia valmiiden vastausten kanssa, vaan heidän omasta todellisuudestaan käsin.
– Aloimme kohdata heitä heidän kulttuurinsa, ajattelunsa ja uskonsa kautta. Pikkuhiljaa lähestyimme rakkaudella.
Hän uskoo, että työssä on kyse jostain suuremmasta kuin pelkästä avusta.
– Uskon, että Herralla on erityinen suunnitelma näitä lapsia varten.
Laajemmin Raad näkee työnsä vastaliikkeenä ilmapiirille, jossa viha on usein opetettua.
– Lähi-idässä monille on opetettu enemmän vihaa kuin rakkautta.
Siksi hänen viestinsä on yksinkertainen mutta haastava: rakkaus on vietävä sinne, missä sitä ei ole opittu.
– Minä en voi pelastaa ketään. Mutta voin jakaa sitä armoa, jonka olen itse saanut.
Raad puhuu “Jumalan ateriasta” – siitä, että hengellinen ravinto kuuluu kaikille, eikä vain harvoille. Hän tekee työtä yhdessä paikallisten seurakuntien kanssa ja näkee, että pienetkin kohtaamiset voivat muuttaa suuntaa.
– Se, mitä olen saanut, haluan antaa eteenpäin.
Vaikka hän ei turvallisuussyistä voi kertoa kaikkea, yksi asia on hänen mukaansa selvä: työ kantaa hedelmää, ja yhä useampi ihminen löytää uskon. Ja sodan keskellä, missä elämä on haurainta, viesti toivosta saa erityisen painon.
Median ääni vai Jumalan ääni?
Raadin puheessa nousee vahvasti esiin yksi nykypäivän ilmiö: median vaikutus ihmisten ajatteluun. Hänen mukaansa kyse ei ole vain tiedonvälityksestä, vaan syvemmästä kamppailusta siitä, mitä ihmiset uskovat todeksi.
Hän kuvaa, kuinka ihmiset sekä Lähi-idässä että Euroopassa altistuvat jatkuvalle viestivirralle, joka muokkaa ajattelua huomaamatta.
– Olen nähnyt, että media täyttää ihmisten ajatukset. Monet seuraavat sitä kuin robotit ja uskovat kaiken, mitä kuulevat.
Raad peilaa ilmiötä Raamattuun ja nostaa esiin jyrkän vastakkainasettelun.
– Johanneksen evankeliumissa sanotaan, että varas tulee varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan. Mutta Jeesus sanoo, että hän tuli antamaan elämän – yltäkylläisen elämän.
Hänen mukaansa kyse on kahdesta suunnasta, jotka kilpailevat ihmisen sydämestä. Toinen vie kohti elämää, toinen pois siitä.
– Varas ei vie ensisijaisesti rahaa tai tavaraa. Se haluaa viedä ihmisen elämän, ajan ja yhteyden Jumalaan.
Raad uskoo, että tämä näkymätön taistelu näkyy erityisesti median kautta.
– Se eksyttää ja harhauttaa. Ja pahimmillaan ihminen menettää suunnan – iankaikkisen elämän suunnan.
”Minä lähden silti”
Tällä hetkellä Raad on Suomessa. Hän on tavannut ihmisiä ja kertonut työstään, mutta Lähi-itä kutsuu palaamaan.
– Kyllä se jännittää. Kuulen koko ajan, mitä siellä tapahtuu. Mutta luotan siihen, että Jumala on minun kanssani.
Hän ei kiellä pelkoa. Päinvastoin – hän nimeää sen.
– Liha pelkää. Se ei halua kuolla, se haluaa elää.
Silti jokin on pelkoa vahvempi. Raad sanoo, ettei hänen elämänsä perustu enää siihen, mitä hän itse pystyy hallitsemaan, vaan siihen, keneen hän luottaa.
– Jumala sanoo: minä olen sinun kanssasi. Siksi minä luotan siihen, että hän on sielläkin.
Hän tietää riskit, koska on nähnyt ja kokenut ne.
– Mieli sanoo, että siellä voi kuolla. Jos jotain tapahtuu, se voi tapahtua missä tahansa. Siksi minä turvaan Jumalaan ja menen sinne, minne Hän minut lähettää.
Raad puhuu uskosta kokonaisuutena, ei vain ajatuksena pelastuksesta, vaan elämäntapana, joka kantaa myös pimeimpien hetkien läpi.
– Ei voi ottaa vain yhtä osaa. Kun ymmärtää kokonaisuutta, alkaa ymmärtää, kuka Jumala on.
Hän ei yritä selittää kaikkea järjellä. Hänen mukaansa kyse on lopulta valinnasta.
Isän tytär ja kadotettu suunta
Raad on asunut Suomessa jo yli kymmenen vuotta, ja maa tuntuu hänestä aidosti kodilta. Hän puhuu Suomesta lämpimästi ja kunnioittavasti, mutta hänen puheessaan kuuluu myös huoli. Hänen mukaansa Suomi on kuin “Isän rakas tytär” – maa, jolla on arvokas perintö ja erityinen paikka, mutta jonka kehitys on viime aikoina herättänyt hänessä levottomuutta.
– Suomella on hyvä perintö, mutta olen huolissani siitä, mihin suuntaan se on menossa.
Raad kokee, että ilmapiiri Suomessa on muuttunut ja jokin olennainen on hiljalleen hämärtynyt. Samalla hän haluaa myös varoittaa kehityksestä, jossa Suomi voisi vähitellen etääntyä omista juuristaan ja antaa tilaa vaikutteille, jotka eivät kumpua sen omasta perustasta.
– Suomella on kristillinen pohja. Voisi sanoa, että sillä on hengellinen passi, joka ei saisi kadota. On tärkeää, ettei tämä maa kadota itseään tai luovu siitä, mikä on sen ytimessä. Suomen ei pidä alistua vieraan vaikutuksen alle, vaan säilyttää oma hengellinen identiteettinsä.
Hänen mukaansa kyse ei ole vastakkainasettelusta, vaan muistamisesta ja kiinni pitämisestä siitä, mikä on ollut osa suomalaista kansallista identiteettiä jo sukupolvien ajan.
– Kristillinen perintö ei ole vain menneisyyttä, vaan osa sitä, mikä pitää tämän maan koossa myös tulevaisuudessa.
Huolestaan huolimatta Raad ei jää sivustakatsojaksi. Hän toimii aktiivisesti auttaakseen erityisesti pakolaisia löytämään oman paikkansa suomalaisessa yhteiskunnassa.
– Haluan auttaa muita löytämään kodin täältä, niin kuin minä olen itse löytänyt.
