Lähetysseura avaa ihmisoikeuspohjaisen ilmastorahaston

Kuvassa kuivunut maissipelto Tansaniassa. Ilmastorahaston varoilla on tarkoitus metsittää Tansaniaa ja Nepalia. Kuva: Mikko Pyhtilä/Kirkon kuvapankki

Suomen Lähetysseura avaa perjantaina 17.5.2019 Suomen ensimmäisen ihmisoikeuspohjaisen ilmastorahaston Lähetysjuhlilla Jyväskylässä.

Hope Fund on Suomen ensimmäinen oikeudenmukainen ja yhteisöpohjainen ilmastorahasto. Rahaston kautta yritykset ja seurakunnat voivat kompensoida esimerkiksi lentämisestä aiheutuvat päästönsä ilmastohankkeisiin. Rahat käytetään Lähetysseuran metsityshankkeisiin Nepalissa ja Tansaniassa.

Hope Fund on päästökompensaation edelläkävijä Suomessa. Rahasto ei tavoittele voittoja, vaan lähtee Lähetysseuran kumppanijärjestöjen tarpeista. Hope Fundin lähtökohta on ilmasto-oikeudenmukaisuudessa: on epäoikeudenmukaista, että ilmastonmuutoksesta vähiten vastuussa olevat kärsivät eniten sen seurauksista. Monissa toimintamaissamme metsäkato on muodostunut vakavaksi ongelmaksi, kun kestämätön maankäyttö yhdistyy ilmastonmuutoksen seurauksiin. Samalla ilmastonmuutos uhkaa syödä kehitysyhteistyön tuloksia.

PS Norvanto Hedelmästään puu tunnetaan

-Hope Fundin avulla haluamme hidastaa ilmastonmuutosta kannustamalla päästövähennyksiin sekä auttamalla yrityksiä ja yhteisöjä kompensoimaan hiilijalanjälkeänsä eettisesti. Toteutamme metsityshankkeita yhdessä kehittyvien maiden yhteisöjen kanssa, alueilla missä ilmastonmuutoksen vaikutukset ovat suurimpia, sanoo projektipäällikkö Ruusa Gawaza.

Puilla ja metsillä on merkittävä rooli, sillä ne tarjoavat suojaa, ruokaa ja toimeentuloa sekä suojaavat ja lannoittavat maaperää luonnollisesti. Isommassa mittakaavassa puut myös sitovat hiilidioksidia tehokkaasti, ja näin ollen metsittäminen auttaa taistelemaan ilmastonmuutoksen haittoja vastaan monella tasolla.

-Tarjoamme yhteisöille ja yrityksille helpon ja joustavan tavan kompensoida hiilijalanjälkeänsä kestävällä ja eettisellä tavalla. Puunistutushankkeet ovat yrityksille ja seurakunnille eettinen ja helppo tapa kompensoida omia päästöjään, sanoo kumppanuuspäällikkö Milja Salo.

Mukana päästöjä kompensoimassa on jo Kirkkohallitus, ja nyt mukaan voivat liittyä myös seurakunnat ja yritykset. Lisätietoa rahastosta ja siitä, miten yritys tai seurakunta voi päästä toimintaan mukaan, löytyy Hope Fundin viikonloppuna avattavalta nettisivulta http://www.hopefund.fi

PS Norvanto Hedelmästään puu tunnetaan