Lähetyshiippakunnan piispan puoliso Päivi Pohjola katsoo luottavaisesti tuleviin päiviin

 

– Edessä olevat tapahtumat tulevat varmasti palvelemaan Jumalan salattuja tarkoitusperiä, Päivi Pohjola toteaa luottavaisena. Kuva: Anni Pohjola

Evankeliointitehtävä on saatu 2000 vuotta sitten. Suomen evankelisluterilaisen Lähetyshiippakunnan piispan vaimon Päivi Pohjolan mielestä mitkään yhteiskunnan taholta tulevat määräykset eivät voi kumota Jeesuksen lähetyskäskyä.

Kristittyjen ei tule pelätä Jeesuksen ohjeen toteuttamista, vaikka eteen tulisikin vastoinkäymisiä, Päivi Pohjola toteaa. Päivin puoliso Juhana Pohjola vihittiin Lähetyshiippakunnan piispaksi viime elokuussa.

– Emme voi miellyttää yhteiskuntaa tai kansankirkkoa, jos meitä samalla vaaditaan vaikenemaan Raamatun totuuksista.

Par.Aviol. Neliöb.14.5.-9.6. MJa

– Meillä on vapaus ja etuoikeus kertoa Jeesuksesta tälle maailmalle. Voimme tukea ja rohkaista toisiamme tässä työssä. Seurakunta on siinä hyvä turvapaikka. Meillä ei ole hätää, koska meillä on Jeesus.

Herran haltuun

Päivi suhtautuu vakavasti mutta rauhallisesti siihen, että hänen puolisonsa Juhana Pohjola on syytettynä oikeudessa yhdessä kansanedustaja Päivi Räsäsen kanssa.

– Kysymys sanan- ja uskonnonvapaudesta on tärkeä ja sen puolesta pitää taistella ja rukoilla. Yhteiskunta on tällä hetkellä sokea sille, mikä tässä kysymyksessä on oikein ja mikä väärin.

– Kun itsellä on asiasta hyvä omatunto, täytyy kaikki elämässä vastaantuleva ottaa Herran kädestä. Edessä olevat tapahtumat tulevat varmasti palvelemaan Jumalan salattuja tarkoitusperiä.

Yhteisen elämän ensiaskeleet

Päivi tapasi Juhanan Karkun evankelisella opistolla. Se oli molemmille tärkeä paikka mm. raamattukurssin ja leirien kautta.  Paremmin Päivi tutustui Juhanaan Helsingissä opiskellessaan Sibelius-Akatemiassa, ja yliopistolla teologiaa. Myös Juhana liikkui Evankelisten Opiskelijoiden piireissä. He olivat myös samassa raamattupiirissä ja opiskelija-aktiossa.

– Koimme syvää uskon yhteyttä ja rukoilimme yhdessä. Pidin siitä, miten Juhana kohtasi ihmisiä ja siitä, että hän ajatteli syvällisesti. Myös hänen sporttisuutensa viehätti.

Naimisiin pariskunta meni vuonna 1995. Päivi valmistui musiikin opettajaksi keväällä 1996, ja Juhanan kanssa samassa publiikissa vuonna 1997 hän valmistui teologian maisteriksi.

Luther-säätiön syntyminen

Pariskunta matkusti syksyllä 1997 Indianan Fort Wayneen jatko-opintoja varten. Juhana opiskeli Missouri-synodin pappisseminaarissa, ja Päivi suoritti opintoja Helsingin yliopistoon. Runsaan vuoden ajan he samalla tutustuivat jumalanpalveluselämään ja ihastuivat sikäläiseen seurakuntamalliin.

– Yhdessä seurakunnassa oli ehkä vain sata jäsentä, mutta seurakuntia saattoi olla kaupungissa jopa kymmeniä. Niissä paimen tunsi lampaansa ja yhteisöllisyys Tajusimme, että tällaisia tarvittaisiin lisää myös Helsinkiin.

Suomessa Juhanan kutsumukseksi tulikin yhdessä muutamien muiden kanssa ryhtyä synnyttämään Luther-säätiötä ja sen ensimmäistä jumalanpalvelusyhteisöä. Päivi aloitti työnsä opettajana, mutta tuki miestään uuden aloittamisessa.

– Näky oli yhteinen ja innostava. Yhdessä mietimme ja keskustelimme. Ympärillämme oli myös ihana ystäväjoukko, jonka kanssa työtä tehtiin.

Luther-säätiö perustettiin 24.10.1999 ja ensimmäinen messu vietettiin 6.8.2000 Ruoholahden seurakuntakodissa. Pohjoloiden kaksio oli samalla Luther-säätiön toimisto ja kirjavarasto.

Piispattareksi

Suostuminen ehdolle piispan virkaan ei ollut Juhanalle itsestäänselvyys vaan sisälsi monenlaista kipuilua, jota yhdessä jaettiin.

– Ei voinut kuin jättää asian Jumalalle. Jos hän tehtävään kutsuu, hän myös varustakoon siihen.

Piispuuteen tulee suhtautua nöyryydellä ja pyytää tehtävään apua Jumalalta.

– Piispana oleminen ei ole sitä, että nostetaan jalustalle. Piispa kantaa vastuun kirkosta ja näyttää suuntaa. Hänen tehtävänsä on taistella lauman puolesta ja ottaa vastaan, mitä kaikkea se sitten kohtaakaan. On kuitenkin huomattava, ettei hän ole työssään yksin vaan kirkkoa rakennetaan yhdessä papiston ja maallikoiden kanssa,

Päivin elämässä ei ole tapahtunut suuria muutoksia sen johdosta, että miehestä tuli piispa.

– Olen sama ihminen, joka olen aina ollut. Juhanan työnkuva on muuttunut, mutta tuen häntä mielelläni kuten ennenkin. Olisi myös mukava päästä tutustumaan seurakuntiin, joissa en ole vielä koskaan käynyt.

Palvelua vapaasti tahdosta

– Etuoikeuteni jo pienestä tytöstä lähtien on ollut elää seurakunnan yhteydessä.

Päivin vanhemmat olivat maanviljelijöitä Kokemäellä. Isä oli puuseppä. Perheelle oli selviö ja ilon aihe saada palvella seurakunnassa ja herätysliikkeessä. Tämä vahva perintö on ohjannut Päiviä koko elämän ajan toimimaan seurakunnan monissa tehtävissä.

– Minulle seurakunta tuntuu vielä enemmän kodilta silloin, kun voin olla mukana tekemässä jotakin. Mutta tässä suhteessa olemme erilaisia ja niin on hyvä. Kaikki ovat yhtä arvokkaita ja tärkeitä seurakuntalaisia messuun osallistuessaan.

Kirkon ensimmäisestä messusta lähtien Päivi on palvellut kanttorina.

– Messujen aloittamisen aikoihin esikoisemme Anni oli puolen vuoden ikäinen. Hän oleskeli lattialla peiton päällä, kun soitin pianoa. Sittemmin olen jättänyt kanttorin tehtävät lähes kokonaan heikon näkökykyni vuoksi.

– Kun tyttäremme Liisa vuonna 2003 kuoli kätkytkuoleman, jäi minulle ylimääräistä aikaa. Silloin aloin pitää pyhäkoulua.

Vuosien aikana on syntynyt mm. sävellettyjä muistolauseita ja psalmeja, leirilauluja, virsiä ja joku näytelmäkin.

– Oma koulutukseni ja kiinnostukseni ovat ohjanneet minua erityisesti kasvatus- ja musiikkityön pariin. Mutta samalla olen etsinyt tapoja, joilla yhdistää eri-ikäisiä seurakuntalaisia ja luoda yhteisöllisyyttä. Niitä ovat olleet esim. näytelmäprojektit, leirit, retket ja yhteisten juhlien järjestämiset. Tykkään valtavasti suunnitella ja ideoida varsinkin, jos voin tehdä sitä jonkun toisen kanssa.

Kirkkomme näköaloja

Kirkossamme on hienoja paimenia ja paljon vastuunkantajia. Ilman heitä toiminta ei olisi mahdollista.

– Vastuunkantajat ovat suuri kiitosaihe.

Lapsia ja varsinkin varhaisnuoria on paljon. Lähivuosina rippikoululaisten määrä toivottavasti kasvaa.

– Rohkaisen perheitä siihen, että he jaksaisivat kärsivällisesti tuoda lapsiaan Perheen elämä kannattaa järjestää siten, että lapset ja nuoret pääsevät myös varkkari- ja nuorteniltoihin. On tärkeää, että lapset saavat seurakunnasta ystäviä.

– Seurakunnissa käyvät lapset ja nuoret ovat valtava mahdollisuus, mutta aikuisina meidän täytyy nähdä oma vastuumme. On tarjottava mahdollisuuksia samanikäisten kohtaamisille. Se vaatii iltojen järjestelyä, kyyditsemistä, oman ajan antamista jne. mutta tuo samalla suurta iloa. Ja uskaltaisin sanoa, että se on lopulta merkityksellisempää kuin jonkun harrastuksen ylläpitäminen. Saada oppia tuntemaan Jeesusta enemmän ja juurtua seurakuntaan on parasta, mitä nuorelle voi toivoa.

Paimenvaimot

– Jumalan luomisjärjestyksestä käsin on upeaa elää naisena niin perheessä kuin seurakunnassa. Tiedän olevani tasa-arvoinen ja arvokas sellaisena kuin olen. Saan vapaasti palvella sillä paikalla, johon Jumala on minut asettanut.

On hyvä kokea yhteyttä toisten naisten kanssa. Erityisesti tämä korostuu, kun puhutaan pastorien vaimoista. Heillä on silloin tällöin viikonlopputapaamisia ja yhteyttä pidetään myös sähköpostitse.

– Itse olen saanut kokea suurta ystävyyttä ja uskonyhteyttä seurakunnassa ja kirkossa. Mutta se ei ole itsestäänselvyys. Moni paimenvaimo voi kokea, että häneltä odotetaan jotakin, mikä ei ole kuitenkaan hänelle luontaista. Toisaalta joku voi kokea yksinäisyyttä seurakunnassa, koska ei oikein tunnu kuuluvan mihinkään ryhmään roolinsa takia. Siksi rohkaisen kaikkia lähestymään pastorien puolisoita ja tutustumaan heihin. Hienoja ihmisiä kaikki!

– Omalta kohdaltani toivon, että meidän kotimme voisi olla avoin, ja sinne saisi aina tulla.

– Kun miehelle on annettu paimenen kutsumus, silloin me perheenä elämme sitä myös todeksi. Haluamme yhdessä tukea seurakuntamme ja kirkkomme elämää.