Miten vanhemman raju elämänmuutos ja kääntyminen toiseen uskoon vaikuttaa lapseen? Entä mitä meidän olisi hyvä huomioida, kun kohtaamme kristinuskoon kääntyneitä?
Kun kuuntelee Iranista kotoisin olleen ja islamista kristinuskoon kääntyneen Daniel Shayestehin ja hänen tyttärensä Janetin kertomusta, nämä kysymykset nousevat väistämättä mieleen. Heidän matkansa radikaalista islamista kristinuskoon on kertomus uudesta elämästä ja toivosta sekä sukupolvet ylittävästä paranemisesta. Samalla se on myös rehellinen kuvaus pelosta, paosta ja siitä, ettei menneisyyden haavoja pyyhitä pois yhdessä yössä.
Isä: Vallankumouksellisesta ”diktaattorista” Jeesuksen seuraajaksi
Daniel Shayesteh ei ollut kuka tahansa rivikansalainen. Hän oli mukana sytyttämässä Iranin islamilaista vallankumousta ja auttoi ajatollah Khomeinin valtaan uskoen islamin tuovan oikeudenmukaisen ja hyvän elämän. Pettymys oli kuitenkin karvas. Daniel joutui omiensa pettämäksi, virui kuolemansellissä, mutta pääsi lopulta pakenemaan kotimaastaan Turkkiin pelastaakseen henkensä.
Turkissa, kaiken menettäneenä ja epätoivoisena, Daniel kohtasi iranilaisia kristittyjä. Hänet oli kasvatettu vihaamaan kristittyjä ja juutalaisia. Kohtaamiset olivat hämmentäviä: kristitythän olivat ystävällisiä. Hän luki saamaansa Uutta testamenttia ja hämmästyi Jeesuksen opetuksista rakastaa vihollisia – käsite, joka oli islamissa hänelle täysin vieras.
Jumalan yliluonnollisen kutsun jälkeen Daniel antoi elämänsä Jeesukselle. Muutos hänessä oli dramaattinen. Ennen uskoontuloaan hän oli ollut kotona ankara, jopa tyrannimainen isä, joka vaati täydellistä tottelevaisuutta. Hänen vaimonsa ja lapsensa elivät pelossa. Mutta Jeesuksen löydettyään Daniel muuttui. Hän alkoi leikkiä lastensa kanssa, laulaa ja osoittaa iloa – asioita, jotka olivat aiemmin olleet mahdottomia.
Tytär: Lapsuus pelon varjossa
Danielin esikoistytär Janet syntyi vallankumouksen jälkeiseen Iraniin. Hän ei tuntenut vapautta, vaan kasvoi maailmassa, jossa naisten ja tyttöjen elämää rajoitettiin rajusti. ”Minä synnyin pelkoon ja minut kasvatettiin pelossa”, Janet kuvailee lapsuuttaan.
Janetin muistot isästään ennen tämän uskoontuloa ovat ristiriitaisia. Isä saattoi olla hetkellisesti hellä, mutta arvaamattomuus teki kodista turvattoman paikan. ”En ollut milloinkaan täysin levollinen. Olin aina varuillani”, Janet kertoo.
Perhe pakeni Iranista Turkkiin isän perässä Janetin ollessa kahdeksanvuotias. Se oli traumaattinen kokemus. Hänet herätettiin keskellä yötä, ja hän joutui jättämään taakseen kaiken tutun – jopa rakkaan vesipullonsa, mikä lapsen mielessä oli suuri menetys. Turkissa hän kohtasi kulttuurishokin: naiset kulkivat ilman huivia ja lapset leikkivät vapaasti. Se ei ollut hänelle heti vapauttavaa, vaan pelottavaa.
Miten vanhemman uskoontulo vaikuttaa lapseen?
Danielin uskoontulo muutti perheen ilmapiirin. Isän muutos oli niin silmiinpistävä, että se veti lopulta myös äidin ja lapset kristinuskon puoleen. Janet muistelee, kuinka hän oppi Jeesuksesta pyhäkoulussa ja seurakunnan ihmisten kautta, jotka olivat lempeitä ja ystävällisiä – täysi vastakohta hänen kokemilleen opettajille Iranissa.
Positiiviset vaikutukset olivat kiistattomia. Isän uusi usko katkaisi pelon ja alistamisen kierteen. Jumalan ja muiden kristittyjen avulla perhe pääsi lopulta muuttamaan Australiaan, jossa he saivat aloittaa uuden elämän vapaudessa.
Kuitenkin Danielin ja Janetin tarina opettaa meille, että vanhemman uskoontulo ei automaattisesti korjaa kaikkia asioita.
Uusi elämäntilanne oli haastava. Janetille oli hämmentävää, että isän vanhat tavat pyrkivät tulemaan esiin. Lapsen oli vaikea käsittää asteittan tapahtuvaa muutosta. Kasvaessaan hänen piti oppia erottamaan Jumala sellaisena kuin hän on siitä, miten hänen seuraajansa toimivat.
Janet kantoi myös sisällään lapsuuden traumoja. Hänellä oli vaikeuksia luottaa Jumalaan, koska hänen mielikuvansa isästä oli vaurioitunut. 16-vuotiaana Janet ajautui syvään uskonkriisiin, kun hänen ystävänsä kuoli rukouksista huolimatta. Hän syytti Jumalaa julmuudesta ja koki, että Jumala oli vain yksi ”diktaattori” lisää. Tuo uskonkamppailu kääntyi kuitenkin uskon syntymiseksi ja Janet päätti luovuttaa koko elämänsä Jeesukselle.
Vuosien kuluessa Janetista kuitenkin tuntui, että hänen ja Jeesuksen välissä oli este. Hän ei voinut ymmärtää, miten Jumala sallii niin paljon pahaa. Janet tarvitsi erityisen, henkilökohtaisen kohtaamisen Jumalan kanssa. Eräässä hetkessä vuosia myöhemmin Janet koki, että Jumala puhui hänelle. Hän ymmärsi Jumalan olleen läsnä myös hänen lapsuutensa pimeimpinä hetkinä, ei aiheuttamassa pahaa, vaan suremassa hänen kanssaan. Tämä kohtaaminen avasi tien syvempään uskoon ja sisäiseen paranemiseen.
Mitä meidän tulisi huomioida?
Shayestehin perheen tarina opettaa meille tärkeitä asioita. Kun kohtaamme maahanmuuttajia tai perheitä, joissa vanhemmat ovat tulleet uskoon rajuista taustoista, meidän on hyvä huomioida muutamia asioita:
- Trauma ei katoa hetkessä. Vaikka ihminen on uudestisyntynyt, menneisyyden haavat, kuten pelko ja luottamuspula, voivat istua syvässä.
- Lapsen kokemus on erilainen. Vanhemmat saattavat iloita uudesta vapaudesta, mutta lapset, jotka on revitty irti juuristaan, voivat kokea suurta turvattomuutta ja hämmennystä uudessa kulttuurissa.
- Kärsivällisyys ja kuuntelu. Meidän ei tule olettaa, että kaikki on hyvin heti kääntymisen jälkeen. Tarvitaan turvallisia aikuisia ja yhteisöjä, jotka jaksavat kuunnella ja tukea pitkään.
Tänään sekä Daniel että Janet työskentelevät aktiivisesti auttaakseen muita. Heidän järjestönsä Exodus from Darkness rakentaa siltoja ja auttaa kristittyjä ymmärtämään muslimeja sekä tukee vainottuja kristittyjä. Heidän elämänsä todistaa, että vaikka menneisyys olisi kuinka synkkä, Jumalan armo voi eheyttää rikkinäiset sydämet ja kääntää sukupolvien suunnan.
Daniel Shayesteh on kirjoittanut elämästään kirjan Koti, jonka jätin.
