Ihmisiä ja ilmiöitä: Onnellisuusprofessori Markku Ojanen: Iloa ja elinvoimaa ikävuosiin

Kristittyjen vainojen kasvu nopeinta Afrikassa

 

Intiaa johtaa pääministeri Narendra Modin hindunationalistinen BJP-puolue. Kuva: Shutterstock

Viime vuosi oli kaikkien aikojen pahin kristityille. Vainoissa kuoli yli 4 300 marttyyriä.

Kristittyjen vainot kasvoivat vuonna 2014 jyrkemmin kuin koskaan, kertoo Open Doors USA:n tammikuinen raportti. Järjestö on pitänyt kirjaa 50:stä kristityille tukalimmasta maasta 24 vuotta. World Watch List 2015 paljastaa, että viime vuosi oli kristittyjen kannalta tähän saakka kaikkein väkivaltaisin ja samalla paljon edellisvuotta pahempi.

– Voimme vahvistaa, että 4 344 ihmistä teloitettiin tai murhattiin Jeesukseen Kristukseen uskomisensa vuoksi. Määrä on yli kaksinkertainen edelliseen raporttijaksoon verrattuna, Open Doors USA:n johtaja David Curry totesi lehdistötilaisuudessa Washington DC:ssä tammikuun alussa.

Dei, suomigospel, neliöb. 11.-17.6.

Itämaat hankalimpia

Uusi raportti ei yllätä Stefanus-Lähetys ry / Marttyyrien ääni -järjestössä toimivaa Juhani Huotaria.

– Menneiden vuosien aikana tilanne on kehittynyt siihen suuntaan, että vainot ovat aggressiivisemmat ja uusia kohteita tulee jatkuvasti. Joissakin maissa ääriliikkeet saavat enemmän tilaa ja voimaa, hän toteaa.

Kristittyjen vaino kulminoituu Lähi-idän, Afrikan ja Aasian maihin. Pohjois-Korea, jonka vankileireillä viruu Open Doorsin mukaan noin 70 000 uskovaa, on vainolistan ykkösenä 13:tta kertaa peräkkäin. Sen perässä tulevat Somalia, Irak ja Syyria. Viidettä sijaa pitää Afganistan, jossa myös kaksi Suomen Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen naislähettiä surmattiin viime heinäkuussa.

Sijoilla 6–10 ovat Sudan, Iran, Pakistan, Eritrea ja Nigeria. Niissä kaikissa vaino luokitellaan vielä äärimmäiseksi, kun taas maissa 12–25 vaino on ”vakavaa”. Näihin maihin kuuluvat muun muassa Saudi-Arabia, Uzbekistan, Etiopia, Egypti ja Intia. Intiassa vainotilanne on tehnyt vuodessa suurharppauksen ylöspäin sijalle 21, minkä selittää hindunationalistisen BJP-puolueen valtaannousu.

”Terrorismi verkostoitunut”

Open Doors tarkkailee paitsi väkivaltatapauksia, myös kristittyjen vapautta toteuttaa uskoaan yksityisesti, yhteiskunnassa ja seurakuntaelämässä. Järjestön mukaan viimevuotista vainohuippua selittääkin väkivallan sijaan yhä suurempi kristittyjen marginalisoiminen ja hienovaraisempi arkea vaikeuttava puristus.

– Jopa voittopuoleisesti kristityissä maissa koetaan ennennäkemätön määrä poissulkemista, syrjintää ja väkivaltaa, David Curry kommentoi.

Vuonna 2014 paine kristittyjä kohtaan kasvoi 29 maassa, väheni 11:ssä ja pysyi samalla tasolla seitsemässä maassa. Tilanne heikkeni eniten Afrikassa. Siellä epävakautta luovat ääri-islamistiryhmät, joiden toiminta on Juhani Huotarin mukaan hyvin ennalta-arvaamatonta.

– Esimerkiksi Nigeriassa on uskovainen presidentti, mutta hänkään ei voi tehdä yhtään mitään, koska Boko Haram on niin voimakas ja sen lonkerot ulottuvat parlamenttitasolle saakka.

Terroristiryhmille virtaa rahaa maarajojen yli ja ne kouluttavat ripeäliikkeisiä tappajia. Siksi esimerkiksi Kenia teki viime vuonna vainolistan suurimman harppauksen sijalta 43 sijalle 19.

– Sinne tehdään hyökkäyksiä Somaliasta. Terrorismi on kasvanut verkostoksi, jota on nykypäivänä mahdotonta kokonaan kontrolloida, Huotari toteaa.

Eurooppakin muuttuu

Väkivaltainen islam on näkynyt vainotilastoissa 15 viime vuotta, mutta vuonna 2014 esiin nousi erityisesti Isis-järjestö.

Hudson Instituten uskonnonvapauskeskuksen johtaja Nina Shea uskoo, että vaikka esimerkiksi Saudi-Arabian uskonnolliset johtajat tuomitsevat ryhmän terroriteot, sen oma tiukan islamilainen koulutusjärjestelmä on edesauttanut Isisin syntyä.

– Saudi-Arabia loi oman hirviönsä, Shea näpäyttää.

Open Doorsin raportista käy ilmi, että ääri-islam on johtava vainojen lähde 40 maassa 50:stä.

Huotarin mukaan Pariisin tammikuiset terrori-iskut enteilevät, että ääri-islamistien esiintulot voivat yleistyä Euroopassakin.

– Tilanne ei näytä tulevan ainakaan helpommaksi, mutta iloitsemme joka maasta, jossa tilanne voi helpottua, hän sanoo.

Huotarin mielestä kehityksen vuoksi ei kannata lietsoa pelkoa mutta se kannattaa ottaa vakavasti Suomessakin. Ylipäätään hän korostaa kristittyjen ykseyden merkitystä nykyisessä maailmantilanteessa.

– Se on tärkeää, jotta voimme seistä vahvoina tilanteen mahdollisesti muuttuessa ja antaa yhteisen äänen Jeesuksen seuraajina.

Lue myös: Viime vuonna kristittyjä vainottiin eniten lähihistoriassa