Kirkon akateemisten jäsentutkimus 2018: Pappien asennoituminen samaa sukupuolta olevien vihkimiseen muuttunut nopeasti myönteisemmäksi

Kuvassa Helsingin hiippakunnan synodaalikokouksen jumalanpalvelukseen osallistuvia kirkon työntekijöitä 27.9.2016. Kuva: Kirkon kuvapankki/Aarne Ormio

Papin työssä työn imu on vahva. Papit ovat omistautuneet työlleen ja kokevat innostusta, inspiraatiota ja ylpeyttä työstään.

Seurantatutkimus 20 vuoden ajalta osoittaa pappien työn puitteiden kehittyneen tasaisesti paremmiksi esimerkiksi työmäärän hallinnan ja työssä jaksamisen osalta.

Luonteva suhtautuminen kuolemaan on yksi työhyvinvoinnin osatekijä. Tämä näyttäytyy paitsi voimavarana työssä myös alueena, jolla kirkon työntekijöillä on paljon annettavaa muille. Myös enemmistö kanttoreista voi työssään hyvin, mutta uusimmat tulokset osoittavat lisäksi huolestuttavaa kehitystä useilla työhyvinvoinnin alueilla.

Tulokset käyvät ilmi Itä-Suomen yliopiston käytännöllisen teologian professori Kati Tervo-Niemelän tutkimuksesta Kutsumuksen imu ja työn todellisuus – Pappien, teologien ja kanttoreiden suhde työhön, työhyvinvointi ja suhtautuminen ajankohtaisiin kysymyksiin Kirkon akateemisten jäsentutkimuksessa 2018. Tulokset pohjautuvat Kirkon akateemiset AKI ry:n jäsentutkimukseen, johon vastasi kaikkiaan 858 Suomen kirkon pappisliiton, Suomen Kanttori-urkuriliiton ja vasta perustetun Suomen teologiliiton jäsentä. Näiden jäsentutkimusten pitkä historia mahdollistaa pappien osalta jopa 20 ja kanttoreiden osalta 12 vuoden muutoksen seurannan.

Pappien jaksaminen parantunut, mutta kanttoreista yhä useampi uupuu

Papeista lähes 85 prosenttia, kanttoreista yli 70 prosenttia ja papiksi vihkimättömistä teologeista yli 60 prosenttia kertoi olevansa työhönsä tyytyväinen. Kanttoreiden keskuudessa työhönsä tyytymättömien ja työssään uupuvien osuus on jonkin verran kasvanut. He toivoisivat erityisesti enemmän aikaa henkilökohtaiseen valmistautumiseen. Tulokset osoittavat kuitenkin selvää myönteistä kehitystä sekä pappien että kanttoreiden työajan hallinnassa.

Verrattuna muihin ammattiryhmiin papeilla työn imu – kokemus tarmokkuudesta, työhön omistautumisesta ja uppoutumisesta – näyttäytyy vahvempana kuin eri ammattiryhmissä keskimäärin. Vastaavasti erilaisista uupumisoireista papit kärsivät keskimääräistä harvemmin. Sen sijaan kanttorit näyttävät kärsivän tavallista useammin työssään jonkinlaisista uupumisoireista. Tämä näkyy erityisesti muita korkeampana kyynistymisenä ja heikompana kokemuksena tehokkuudesta ja aikaansaavuudesta.

Luonteva suhtautuminen kuolemaan tärkeä työhyvinvointitekijä

Uutena alueena selvitettiin pappien, muiden teologien ja kanttorien suhtautumista kuolemaan. Aihepiiri liittyy kirkon työn ydinosaamiseen, johon kuuluu seurakuntalaisten kohtaaminen eri elämäntilanteissa syntymästä kuolemaan. Tulosten perusteella papit ja kanttorit suhtautuvat kuolemaan luontevasti. He myös pelkäävät kuolemaa vähemmän kuin muut tutkitut ammattiryhmät.

Ammatillinen osaaminen kuoleman kysymysten äärellä on vahvaa. Tutkimustulokset vahvistavat myös esimerkiksi sairaalapappien työn ja ylipäätään eri kentillä tehtävän sielunhoitotyön korvaamattomuutta. Luonteva suhtautuminen kuolemaan on tutkimuksen perusteella myös vahva voimavara kirkon työssä. Työntekijät, jotka eivät pelkää kuolemaa, tyypillisesti viihtyvät ja jaksavat kirkon työssä paremmin kuin työntekijät, joille kysymys kuolemasta on eri syistä vaikea.

Naisteologit yksin pyrkimyksissä vahvistaa naisten johtajuutta

Jäsentutkimus toteutettiin ajankohtana, jolloin tuli 30 vuotta täyteen ensimmäisten naisten papeiksi vihkimisestä Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa. Vuonna 2017 seurakunnassa toimivista papeista lähes puolet oli naisia, kirkkoherroista joka viides. Tutkimuksen perustella naiset itse ovat kiinnostuneita johtotehtävistä, vaikkakin harvemmin kuin miehet: joka kolmas nainen on kiinnostunut kirkkoherran tehtävästä, miehistä joka toinen.

Tulosten perusteella naisteologit näyttävät olevan kuitenkin usein varsin yksin pyrkimyksissään vahvistaa johtajuuttaan. Samalla kun naispuoliset papit ovat erittäin vahvasti naisjohtajuuden vahvistamisen kannalta, miespuolisten pappien keskuudessa vain noin joka neljäs täysin kannattaa sitä, että naisia olisi enemmän kirkon eri johtotehtävissä. Vaikka vain pieni vähemmistö vastustaa naisia johtotehtävissä, monet miehistä suhtautuvat naisten johtajuuden vahvistamiseen välinpitämättömästi.

Piispaksi naista toivovat eritoten Helsingin ja Espoon hiippakunnan papit. Osittain tähän vaikuttaa naisten suuri määrä näiden hiippakuntien papistossa. Tulosten pohjalta nämä kaksi hiippakuntaa ovatkin ne, joissa naisen läpimeno piispanvaalissa olisi kaikkein todennäköisintä, mikäli papisto saisi asiasta yksin päättää. Epätodennäköisintä naisen valinta piispaksi on pappien asenteiden perusteella Oulun ja Mikkelin hiippakunnissa sekä Turun arkkihiippakunnassa.

Yhä useampi pappi kannattaa samaa sukupuolta olevien siunaamista ja vihkimistä

Yhteiskunnassa näkyvä nopea asenteenmuutos suhteessa samaa sukupuolta olevien parisuhteisiin näkyy vahvasti myös papeilla ja kanttoreilla. Vaikka kirkon työntekijät ovat useissa asennetutkimuksissa näyttäytyneet asenteiltaan muuta väestöä perinteisempinä ja vähemmän muutoshakuisina, nopea muutos sallivampaan suuntaan suhtautumisessa samaa sukupuolta olevien parisuhteisiin osoittaa kuitenkin nopeankin muutoksen olevan mahdollista myös kirkon työntekijöille.

Erityisesti pappien keskuudessa muutos on ollut nopea. Kun vuonna 2002 vain 12 prosenttia papeista oli täysin samaa mieltä siitä ja joka toinen täysin eri mieltä, että samaa sukupuolta olevien parien siunaaminen kirkossa tulisi sallia, vuonna 2018 täysin samaa mieltä oli joka toinen (52 %) ja vain 15 prosenttia täysin eri mieltä.

Valmiutta samaa sukupuolta olevien parien vihkimiseen kirkossa on myös runsaasti. Joka toinen pappi kannattaa sitä täysin ja vain joka neljäs on täysin eri mieltä. Reilu prosentti kertoi jo vihkineensä. Niiden osuus, jotka kannattavat kirkon vihkioikeudesta luopumista, on vähentynyt.

Kutsumustyö kantaa

Pappien ja kanttoreiden suhdetta työhön luonnehtii vahva sisäinen motivaatio. Papeista noin 85 prosenttia ja kanttoreista kolme neljästä kuvaa työtään Jumalalta saaduksi kutsumustehtäväksi, muiden ihmisten palvelutehtäväksi sekä tyydytyksen tuottajaksi ja itsensä toteuttamisen paikaksi.

Kanttoreilla suhtautuminen työhön ennen muuta toimeentulon lähteenä on lisääntynyt: peräti joka neljäs kanttori valitsi nyt sen parhaiten suhdettaan työhön kuvaavaksi ilmaisuksi. Samalla kutsumuksellinen suhtautuminen on vähentynyt. Ilmiö näkyy erityisesti nuorilla kanttoreilla.

Myös pappien ja muiden teologien kohdalla on nähtävissä jonkin verran kasvua suhtautumisessa työhön ensi sijassa toimeentulona. Pappien kohdalla muutos ei kuitenkaan näytä liittyvän nuorimpien pappien mukanaan tuomaan muutokseen, sen sijaan nuorimmat papit näyttäytyvät vahvasti työhönsä sisäisesti motivoituneina. Tämä liittynee pappisvihkimysten saannin vaikeutumiseen, minkä seurauksena nuoret papit ovat aiempaa valikoituneempia.

Kirkon viestintä