Ihmisiä ja ilmiöitä: Nina Åström palaa halusta kertoa Jeesuksesta

KD:n, Kokoomuksen ja Perussuomalaisten nuoret irti Allianssi ry:stä

 

Allianssista on vuosien saatossa muodostunut jättiläismäinen suojatyöpaikkaorganisaatio, joka on hyvin etäällä nuorten arjesta, irtaantujat haastavat. Suurjärjestö ei niele kritiikkiä mukisematta.

Perussuomalaiset Nuoret, Kokoomuksen Nuorten Liitto ja Suomen kristillisdemokraattiset Nuoret eroavat Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssi ry:stä. Nuorisojärjestöjen mielestä Allianssi ry edistää toiminnallaan ”enemmän omien työntekijöidensä hyvinvointia kuin nuorten yhteistä hyvää”.

– Allianssista on vuosien saatossa muodostunut jättiläismäinen suojatyöpaikkaorganisaatio, joka on hyvin etäällä nuorten arjesta, kokoomusnuorten puheenjohtaja Wille Rydman lataa irtaantuvien yhdistysten lähettämässä tiedotteessa.
– Samaan aikaan kun nuorisotyön resurssit yhteiskunnassa muuten vähenevät, on Allianssi kuitenkin laajentamassa toimistotaloaan – siis panostamassa omaan byrokratiaansa.

Wycliffe neliöb. 1.-31.10.

– Koko nykyistä valtionapujärjestelmää tulisi tarkastella hyvin kriittisesti. Tukien määrää tulisi karsia ja jakoperusteita muuttaa läpinäkyvämmiksi, kristillisdemokraattisten nuorten puheenjohtaja Aki Ruotsala sanoo samassa tiedotteessa.
– Eroamispäätöksellä viestitämme omaa kantaamme siitä, mistä leikkaaminen pitäisi aloittaa.

Perussuomalaisten nuorten puheenjohtajan Simon Elon mukaan ”Suomeen on vuosikymmenten saatossa päässyt muodostumaan poliittinen rälssi”.
– Rälssi elättää itseään moninaisten julkisin varoin tuettujen järjestöjen kautta. Kauniilta kuulostavat osallisuushankkeet, demokratiaprojektit ja aktivointikampanjat ovat käytännössä useimmiten pelkästään keinoja palkata julkisin varoin muutamia uusia politrukkeja, Elo kommentoi tiedotteessa tarkentamatta, mitä asiaa ”politrukit” irtaantujien mielestä ajavat.

Vielä syyskokouksessa kaikki hyvin

Allianssin puheenjohtaja Hanna-Mari Manninen valittelee irtaantumista.
– En voi jakaa nyt esitettyä kritiikkiä. Meillä on ollut meneillään puolitoistavuotinen strategiaprosessi, jossa on kirkastettu sitä, että nuorisojärjestöinä toimimme nimenomaan nuorten hyväksi, Manninen sanoo.
– Vielä syyskokouksessa ei kuultu lainkaan eriäviä mielipiteitä yhdistyksen suunnitelmista.

Irtaantuvat yhdistykset edustavat ainakin mielikuvissa poliittisesti oikeata laitaa. Onko tämä merkki vastakkainasettelusta Allianssin sisällä?
– En haluaisi politisoida tätä asiaa oikeisto-vasemmisto -akselille, Hanna-Mari Manninen sanoo.
– Olisin mieluusti nähnyt vaikuttamista sisältä päin. Meillä on jäseninä 117 järjestöä, joista nyt kolme on siis irtaantunut. Toivotan irtaantujat takaisin neuvottelemaan, enkä toivo että tilanne olisi lopullinen.