Ihmisiä ja ilmiöitä: Nina Åström palaa halusta kertoa Jeesuksesta

Käräjillä vastakkain kaksi näkemystä syntipuheesta – ihmisarvon kieltämistä vai kutsu armon omistamiseen?

 

Päivi Räsänen ja hänen aviomiehensä Niilo Räsänen keskustelivat asianajaja Matti Sankamon kanssa Helsingin käräjäoikeuden istunnon tauolla viime vuoden tammikuussa. Kuva: Danielle Miettinen

Kansanedustaja Päivi Räsänen lähti tänään Helsingin käräjäoikeudesta huojentunein mielin. Hän oli paikalle saapuneiden tukijoidensa tavoin tyytyväinen puolustusasianajajien loppulausuntoihin.

Oikeus kuuli tänään sekä syyttäjän että puolustuksen loppulausunnot suurta mediahuomiota herättäneessä oikeusjutussa.

Räsänen ja lähetyshiippakunnan piispa Juhana Pohjola kiistivät kaikki syytteet.

Wycliffe neliöb. 1.-31.10.

Oikeudenkäynnin ensimmäinen istunto pidettiin 24.1. Oikeuden päätös julkistetaan 30. maaliskuuta.

– Kuusi viikkoa on pitkä aika odotella, Räsänen totesi oikeudenkäynnin jälkeen.

Valtionsyyttäjä Anu Mantila totesi loppulausunnossaan, että Raamattu ei voi kävellä Suomen lain yli ja valtion täytyy vastustaa tehokkaasti seksuaalivähemmistöjen syrjintää, koska viharikokset ovat tälle vähemmistölle erittäin haitallisia. Hän korosti jokaisen yksilön autonomiaa ja oikeutta ilmaista itse valitsemaansa identiteettiä ja seksuaalista suuntautumista.

Mantilan mukaan ihminen voidaan tuomita kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, vaikka tämä ei suoranaisesti kiihottaisi vihaan tai väkivaltaan.

Syrjintä ei kuulu uskonnonvapauden piiriin.

– Syrjintä ei kuulu uskonnonvapauden piiriin. Räsänen väärinkäyttää ihmisoikeuksia vaatimalla oikeutta solvata vähemmistöä, Mantila sanoi.

Syyttäjän mukaan Räsänen pitää homoseksuaalisuutta kehityshäiriönä eikä kannata homoseksuaalien ihmisoikeuksien puolustamista. Syyttäjän mukaan Räsänen myös asettaa itsensä homoseksuaalien yläpuolelle sanomalla, että nämä ovat syntisiä ja voivat saada anteeksi Jumalan armon perusteella.

Edelleen syyttäjä väitti Räsäsen sanoneen, että on synnillistä olla homoseksuaali.

– Räsänen arvostelee luterilaista kirkkoa siitä, että se ei ota osaa hänen syrjivään puheeseensa.

– Räsänen ei ole syytteessä siitä, mitä Raamatussa lukee tai mitä Paavali on sanonut, vaan siitä, mitä hän itse on sanonut ja kirjoittanut, Mantila huomautti.

Valtionsyyttäjä piti raskauttavana sitä, että Räsänen ei ole ollut valmis poistamaan sanomisiaan ja kirjoituksiaan, vaikka ne on koettu loukkaavina, vaan päinvastoin levittää niitä edelleen laajasti.

– Yleensä ihmiset ovat valmiita poistamaan tai muuttamaan sanomisiaan, kun he huomaavat, että heidät on ymmärretty väärin, Mantila sanoi.

Aluesyyttäjä Maija Päivinen totesi tauolla Seurakuntalaiselle, että sananvapaus ja uskonnonvapaus törmäävät Suomen oikeushistoriassa ensimmäisen kerran näin voimakkaasti syrjinnän kieltoon ja tasa-arvon periaatteeseen.

”Aika rankkaa”

Tauon jälkeen Räsäsen avustaja, varatuomari Matti Sankamo totesi syyttäjän pitävän rikollisena klassisen kristillisen seksuaalietiikan puolustamista.

– Aika rankkaa!

Sankamo huomautti, että syytetty nimenomaan puolustaa teksteissään ja puheissaan kaikkien ihmisten yhtäläistä ihmisarvoa ja vastustaa kaikkea syrjintää.

Hän korosti avoimen ja vapaan demokratian pitkää perinnettä Suomessa ja varoitti lainkäytön ulottamista näkemykseen, jonka mukaan homoseksuaaliset teot ovat Jumalan tahdon vastaisia. Hän muistutti, että Räsäsen edustama näkemys on ollut tähän asti täysin laillinen.

Sankamon mukaan syyttäjän argumentointi osoittaa, että hän toimii ideologisista lähtökohdista, rikoslaki ei hänen mukaansa tue syytteen nostamista tällaisista teoista.

– Syyttäjän näkemyksen mukaan homoseksuaalisia tekoja ei saa sanoa synnillisiksi, Sankamo summasi.

Puolustus myös toisti edellisessä oikeudenkäynnissä voimakkaasti esiin tuomansa näkemyksen, että syyttäjä edelleen väittää Räsäsen sanoneen asioita, joita hän ei ole sanonut. Räsänen totesi medialle, että jokainen voi todeta tämän lukemalla pamfletin ja kuuntelemalla radio-ohjelman.

Jos tämä pamfletti kriminalisoidaan, se kriminalisoi kristillisen seksuaalieettisen näkemyksen.

Juhana Pohjolan avustaja, varatuomari Jyrki Anttinen huomautti, että puhetta synnistä ei voi kriminalisoida. Pamfletti edustaa tavanomaista kristillistä ihmiskuvaa, johon kuuluu luominen, syntiinlankeemus ja lunastus.

– Jos tämä pamfletti kriminalisoidaan, se kriminalisoi kristillisen seksuaalieettisen näkemyksen, jonka mukaan Jumala tarkoitti seksuaalisen kanssakäymisen avioliittoon.

Jos synnistä ei saa saarnata, menetetään kristillinen näkemys laista johdattajana Kristuksen evankeliumin luokse, Anttinen sanoi.

Rangaistusvaatimuksena sakkoja

Syyttäjä vaati Räsäselle 120 päiväsakkoa ja Pohjolalle vähintään 60 päiväsakkoa. Lisäksi Luther-säätiötä vaaditaan maksamaan yhteisösakkona 0,6 prosenttia säätiön omasta pääomasta.

Sanan- ja uskonnonvapaus ry. järjesti aamulla Helsingin käräjäoikeuden edustalla mielenilmauksen, johon osallistui noin 60 henkilöä. Mukana oli edustajia kansainvälisistä sananvapausjärjestöistä. Budapestissa järjestettiin sunnuntaina mielenosoitus Suomen suurlähetystön edustalla. Järjestäjien mukaan paikalla oli 3000 henkilöä. Räsänen ihmetteli medialle sitä, ettei suurlähettiläs ottanut vastaan mielenosoittajien vetoomusta, vaan se jouduttiin jättämään postilaatikkoon.

Yhdysvaltalainen pastori ja lähetystyöntekijä Andrew Brunson luovutti Räsäselle oikeustalolla ennen oikeudenkäyntiä 14 000 ihmisen allekirjoittaman tukiadressin. Brunson on viettänyt kaksi vuotta vankilassa Turkissa tuomittuna perusteettomasti avunannosta terrorismiin. Hän toimi ennen pidättämistään pienen seurakunnan pastorina Izmirissä.

Kymmenen Yhdysvaltojen edustajainhuoneen republikaanipuolueen jäsentä lähetti Räsäselle ja Pohjolalle tukikirjeen, jossa he kiittävät Räsästä uskonnonvapauden puolustamisesta.

Valtakunnansyyttäjä syyttää kansanedustaja Päivi Räsästä kolmesta kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Ensimmäisen syytteen aiheena on Twitter-viesti, jossa Räsänen arvostelee kirkkoa osallistumisesta Helsinki Pride -tapahtumaan vuonna 2019.

Toinen syyte koskee Räsäsen vuonna 2003 kirjoittamaa vihkosta Mieheksi ja naiseksi hän heidät loi. Evankelis-luterilaisen lähetyshiippakunnan piispaa ja Luther-säätiön asiamiestä Juhana Pohjolaa syytetään vihon julkaisemisesta ja saatavilla pitämisestä.

Kolmas syyte koskee Räsäsen puheita Ruben Stillerin juontamassa radio-ohjelmassa Yle Puheella vuonna 2019.

*

Tekstiä editoitu 15.2. klo15.17, tehty lisäys: tuomittuna perusteettomasti (Andew Brunson).