Ihmisiä ja ilmiöitä: Koronatartuna oli viedä äänen lisäksi koko Tom Bollströmin elämän – ”Koin olevani Jumalan kanssa kasvokkain” Elämäntaito: Vatikaanin uusi dokumentti listaa ihmisarvon “raskaat loukkaukset” – Ihmisellä on oikeus elämään, ei kuolemaan

Kansanmurhan muisto elää

 

Lukemattomat hutukristityt uskoivat poliittisten johtajiensa näkemysten ja kirkon oppien olevan linjassa. 70 prosenttia maan tutseista surmattiin.

Ruandan kansanmurhasta tulee sunnuntaina kuluneeksi 20 vuotta. Ruandan kirkoilla oli kolkko rooli viime vuosikymmenten pahimmassa kansanmurhassa, sillä suuri osa uhreista surmattiin kirkkoihin.

Tutkija Timothy Longman sanoo, että monien ruandalaiskristittyjen uskon perustana ei ollut rakkaus ja yhteys vaan tottelevaisuus, jakautuminen ja voima. Kirkkoihin luotiin ilmapiiri, jossa kristityt eivät kokeneet tekevänsä väärin surmatessaan naapureitaan.

Huhtikuun 6. tulee kuluneeksi 20 vuotta siitä, kun Ruandan presidentin Juvenal Habyarimanaa kuljettanut lentokone ammuttiin alas sen lähestyessä maan pääkaupungin Kigalin lentokenttää. Tästä seurasi yksi historiamme traagisimmista kansanmurhista: kolmen kuukauden aikana arviolta 800 000 tutsia ja maltillista hutua, yli kymmenesosa maan väkiluvusta, menetti henkensä.

Ihmisiä koottiin kirkkoon tapettavaksi

Tilastojen valossa Ruanda oli ja on kristillinen valtio. Vuoden 1991 väestönlaskennan mukaan lähes 90 prosenttia noin 7-miljoonaisesta väestöstä oli kristittyjä. Kun kirkot olivat useissa aikaisemmissa konflikteissa olleet turvapaikkoja, nyt niistä tuli paikkoja, joihin viranomaiset ja usein myös seurakuntien työntekijät kannustivat tutseja menemään turvaan – saadakseen heidät kokoon tappajajoukkoja varten. African Rights -järjestön mukaan suurin osa kansanmurhassa tapetuista kuoli nimenomaan kirkoissa.

Perheniemi Neliöb. 15.-21.4.

Vaikka useat papit menettivät henkensä puolustaessaan kirkkoihin paenneita pakolaisia, monet osallistuivat itse tappamiseen tai tappamisen organisoimiseen, pitäen sitä jopa kansalaisvelvollisuutenaan.

Tutkija Timothy Longmanin mukaan kirkot olivat jo aiemmin muokanneet ilmapiiriä tavalla, joka valmisti tietä kansanmurhalle. Ne hyväksyivät maan autoritaarisen hallintojärjestelmän ja rohkaisivat jäseniään tottelevaisuuteen poliittista hutu-johtoa kohtaan. Longmanin mukaan monien ruandalaiskristittyjen uskon perustana ei ollut rakkaus ja yhteys vaan tottelevaisuus, jakautuminen ja voima. Luotiin ilmapiiri, jossa kristityt eivät kokeneet tekevänsä väärin surmatessaan naapureitaan.

Toki kansanmurhan taustalla on nähty myös muita, osin jo siirtomaa-ajalta peräisin olevia, etnisten ryhmien välisiin jännitteisiin liittyviä syitä.

Nopeasti avustustyön

Kun uutiset kansanmurhasta tavoittivat länsimaat, eräs avustustyöhön liittyneistä suomalaistoimijoista oli Suomen helluntailiikkeen kehitysyhteistyöjärjestö Lähetyksen Kehitysapu LKA, nykyinen Fida International.

Suomalaislähetit Aimo ja Marja-Leena Kakriainen vastasivat LKA:n käytännön avustustoiminnasta Tansaniassa sijainneella Benacon leirillä vuosina 1994-1996. Pakolaiset olivat jättäneet lähes kaiken taakseen, ja vaatteista ja ruoasta oli kova pula. Myös pakolaisnuorten koulunkäynnin tukeminen ja siihen liittyvä koulujen rakentaminen ja varustaminen aloitettiin välittömästi. Suurimmillaan LKA:n tukemissa pakolaiskouluissa oli yli 18 000 oppilasta lukuvuodessa.

Tomi Järvinen tuli vaimonsa Saaran kanssa mukaan leiritiimiin vuonna 1996.

Suomalaisille aika leireillä oli antoisaa vaikkakin henkisesti raskasta. Tieto siitä, että leireissä asui myös murhaamiseen osallistuneita, teki työn usein vaikeaksi.

– Työskentely leirillä oli elämäni käännekohtia. Olen ylpeä siitä, mitä teimme, Tomi Järvinen muistelee.

Järvisen mukaan he eivät tuolloin tarkasti ymmärtäneet, mitä Ruandassa oli tapahtunut. Hän arvelee, että olisi varmaan tullut hulluksi, jos olisi tiennyt kaiken.

– Kokonaiskuva hahmottui vasta vuosien päästä.

”Ilmapiiri oli edelleen varovainen”

Joulukuun 15. päivä vuonna 1996 Tansanian armeija aloitti laajamittaisen pakolaisten palauttamisen Ruandaan. Muutamassa tunnissa satojatuhansia pakolaisia pakotettiin palaamaan kotimaahansa. Aimo Kakriainen muistaa tien olleen kymmenien kilometrien matkalla täynnä pakolaisia.

– Oli avuton olo, kun olisi vielä ollut niin paljon tehtävää eikä voinut sitä tehdä.

Avustustyö jatkui Ruandassa sekä Tansaniaan vielä jääneiden ruandalaisryhmien keskuudessa, samoin maahan tulleiden Burundin ja Kongon pakolaisten parissa. Kaikkiaan Tansanian leireillä autettiin ulkoministeriön tuella yhteensä 15 vuotta vuoteen 2008.

Osa tappamisiin osallistuneista pakeni metsiin, mutta yleisesti ottaen paluu onnistui hyvin. Pakolaiskouluihin osallistuneet nuoret jatkoivat koulunkäyntiä. Seurakuntien toiminnan kehittäminen puolestaan näkyi uskovien yhteiskunnallisena aktiivisuutena heidän palattuaan koteihinsa.

Kakriaiset työskentelivät Ruandassa uuden jakson vuosina 2006-2010. Kansanmurhan jälkeen Ruandaan oli perustettu gacaca-oikeusjärjestelmä, jossa tappajat kohtasivat kylätasolla tappamiensa ihmisten sukulaisia ja tunnustivat tekonsa. Nämä sovintokokoukset jatkuivat kylissä yhä.

– Seurakunnissa ei näkynyt jännitteitä, mutta ilmapiiri oli varovainen. Kansanmurhan muisto leimasi edelleen kaikkea tekemistä, vaikka yhteiskunta toimi jo sujuvasti. Maan helluntailiike oli aktiivinen sosiaalisessa työssä, Aimo Kakriainen muistelee.

Olli Pitkänen

Kirjoittaja on Fida Internationalin itäisen Afrikan kehitysyhteistyön ja humanitaarisen avun aluepäällikkö.