Kansainvälinen tutkimus: Rippikoulu ja isostoiminta vähentävät kirkkokriittisyyttä

Kiimingin seurakunnan rippileiri leirikeskus Suvelassa kesäkuussa 2013. Kuvassa leirillä isosina toimivia nuoria. Kuva: Kirkon kuvapankki/Sanna Krook

Uuden kansainvälisen tutkimuksen mukaan rippikoulu ja isostoiminta muuttavat nuoren ajatukset kirkosta ja uskosta myönteisemmiksi. Isostoiminta sitouttaa nuoren kirkkoon, mutta kriittisyys kirkkoa kohtaan voi kasvaa jälleen myöhemmin.

Toukokuussa julkaistun Confirmation, Faith, and Volunteerism- tutkimuksen mukaan rippikoulu on merkittävä ajanjakso nuoren kirkkosuhteen kehittymiselle. Suomi oli mukana tutkimuksessa, jonka tuloksilla on ollut keskeinen merkitys uuden toukokuussa julkaistun rippikoulusuunnitelman laatimisessa.

Tutkimuksessa oli Suomen lisäksi mukana kahdeksan Euroopan maata: Itävalta, Tanska, Saksa, Unkari, Norja, Puola, Ruotsi sekä Sveitsi. Tutkimus on 30 000 henkilön otannallaan yksi laajimmista Euroopassa tehdyistä nuorisotutkimuksista.

PS Norvanto Hedelmästään puu tunnetaan

Rippikoulussa asenne kirkkoa kohtaan myönteisemmäksi

Nuoria seurattiin tutkimuksessa kolmen vuoden ajan rippikoulun alusta alkaen. Sekä kotona kristillistä kasvatusta saaneiden, että ilman kristillistä kasvatusta eläneiden asenne kirkkoa ja kristinuskoa kohtaan muuttuu tutkimuksen mukaan merkittävästi myönteisemmäksi rippikoulun aikana.

”Karkeasti ottaen rippikoulun alussa noin kolmannes suhtautuu kristinuskoon ja kirkkoon myönteisesti, kun rippikoulun lopussa näin ajattelee noin puolet kaikista rippikoululaisista”, kertoo tutkimusta tekemässä ollut kristillisen kasvatus- ja nuorisotyön tutkija Jouko Porkka.

”Tosin erilainen varhaiskasvatus näyttää vaikuttavan näkemyksiin siten, että kristillisen kasvatuksen saaneiden myönteinen asennemuutos on voimakkaampi kuin muiden rippikoululaisten”, hän selittää.

Tutkimuksen perustella todettiin myös, että rippikoulun alkaessa suomalaisten nuorten näkemykset uskosta olivat vertailussa kaikkein kriittisimpiä, mutta toisaalta muutos myönteiseen oli kaikkein voimakkainta.

”Kristillisen kasvatuksen saaneiden myönteinen asennemuutos on voimakkaampi kuin muiden rippikoululaisten”,

Pitkällä rippikoululeirillä merkittävimmät vaikutukset

Rippikoululeirin pituudella on tutkimuksen perusteella muutakin kuin käytännöllistä tai viihteellistä arvoa. Pitkä leiri liittyy myönteiseen asennemuutokseen kirkkoa kohtaan. Lisäksi se on yhteydessä jumalauskon vahvistumiseen. Myös henkilökohtainen uskonnollinen aktiivisuus, kuten rukoileminen, Raamatun lukeminen ja jumalanpalveluksissa tai muissa seurakunnan tilaisuuksissa käyminen on yhteydessä pitkään leiriin.

”Tulosten mukaan optimi leirin pituus on noin 7-8 vuorokautta. Se näyttää olevan riittävän pitkä, jotta nuorilla on aikaa tottua leirielämään, tutustua ryhmään ja työntekijöihin sekä pohtia asioita. Lyhyemmässä ajassa tämä näyttää olevan hankalampaa”, Porkka kertoo.

Rippikoulun yhteisöllisyys vaikuttaa positiivisesti

Rippikoulukokemukseen vaikuttaa keskeisesti rippikoulun yhteisöllinen luonne. Porkka pitää sitä erityisen tärkeänä yhteiskunnassa, jossa korostetaan yksilöllisyyttä, kilpailua ja suorittamista. Rippikoulun yhteisöllisyys toteutuu parhaiten leirimuotoisessa rippikoulussa.

”Yhteisöllinen toimintamalli tukee epävarmaa, mahdollistaa erilaisen yhdessä toimimisen niin, että tulos on enemmän kuin osiensa summa. Rippikouluikäisellä nuorella on suuri halu tutustua toisiin samanikäisiin nuoriin, tulla hyväksytyksi ja löytää mahdollisuuksia, jossa voi kokeilla omia rajojaan ja erilaisia rooleja. Rippikouluryhmä tarjoaa kaikkea tätä”, Porkka arvioi.

Yhteisöllisyydessä keskeistä on, että nuori saa kokea olevansa osa yhteisöä. Hän ei ole tekemisen kohde tai katsoja, vaan aktiivinen toimija. Yhteisön turvallisessa ilmapiirissä voi iloita, pitää hauskaa, kokeilla uusia asioita ja epäonnistuakin.

”Myös usko ja hengellisyys tulevat monimuotoisina tutuiksi silloin, kun itse ollaan tekijöitä, rukoilijoita, muusikoita, lukijoita, saarnaajia ja liturgeja – teologian tekijöitä. Uskon ytimessä on yhteisö, seurakunta. Rippikouluryhmä on koolla oleva seurakunta, joten on myös luonnollista, että uuden rippikoulusuunnitelman mukaisesti ryhmä viettää yhdessä myös ehtoollisen sakramenttia”, Porkka pohtii.

Isostoiminta sitouttaa kirkkoon

Rippikoulussa alkanut myönteinen asennemuutos kirkkoa, kristinuskoa ja sen oppia kohtaan jatkuu isostoimintaan osallistuvilla nuorilla.

”Isosaikana kirkko ja etenkin seurakunta ja sen työntekijät tulevat aikaisempaa tutummiksi, jolloin monella halu sitoutua kirkkoon ja seurakuntaan vahvistuu. Keskeistä on se, että isoset saavat mielekkäitä ja itseä kiinnostavia vastuita seurakunnassa ja kokevat, että heihin luotetaan”, Porkka kuvailee.

”Kehitys ei kuitenkaan ole yksiviivaista, sillä osalla nuoria isostoiminnan aikana asenteet muuttuvat kielteisemmiksi kirkkoa ja uskoa kohtaan – joskin myönteinen asennemuutos on merkittävästi yleisempi kuin kielteinen.”

Suomen isostoiminta kansainvälisesti esimerkillinen

Suomen isostoimintamalli on kansainvälisesti ainutlaatuinen. Useimmissa muissa maissa rippikoulutyössä ei ole ollut mukana vapaaehtoisia, ainakaan alaikäisiä.

”Isostoiminta on suomalainen innovaatio, josta on viime vuosina otettu mallia monessa kirkossa. Isostoiminnan ehdoton vahvuus on se, että se on luonteva jatko rippikoululle”, Porkka sanoo. Noin kolmannes rippikoulun käyneistä lähtee mukaan isostoimintaan.

Porkka pitää hyvänä sitä, että isostoiminta alkaa yleensä hyvin pian rippikoulun päättymisen jälkeen. ”Isoskoulutus ja isosena toimiminen on tavallaan rippikouluajan pidennys, jolloin nuorilla on enemmän aikaa omiin pohdintoihin ja näkemysten syventymiseen”, hän kertoo.

Suomalaisen isostoiminnan kaltaisen työmuodon edellytys on leirimuotoisen rippikoulun järjestäminen.

”Osassa tutkimukseen osallistuneista maista rippikoulu toteutetaan edelleen perinteisesti koulun yhteydessä. Esimerkiksi Tanskassa tämä on edelleen vallitseva tapa. Mikäli leirimuotoista rippikoulutyötä ei kirkossa ole, ei näissä kirkoissa ole myöskään isostoimintaa. Tällöin nuorten osallistuminen rippikoulun jälkeiseen nuorisotyöhön on myös harvinaista. Kansainvälinen vertailu osoittaa, miten viisaasti meillä on toimittu ja mitä hyviä seurauksia siitä on ollut”, Porkka kuvailee.

Suomalainen isostoiminta on myös strukturoidumpaa kuin muualla. Eri seurakunnissa ja hiippakunnissa toiminta on merkittävin osin samankaltaista.

”Tämä johtuu siitä, että Suomessa on isostoimintaa linjattu valtakunnallisilla linjauksilla jo neljä kertaa rippikoulusuunnitelmien yhteydessä. Ensimmäinen isostoiminnan suunnitelma tehtiin jo vuonna 1966, jolloin julkaistiin Leiririppikoulujen isojen veljien ja siskojen valmennuskurssi”, Porkka kertoo.

Muissa osallistumismaissa isostoimintaan liittyvät kokonaiskirkolliset linjaukset puuttuvat. Siksi toiminta voi olla joissain hiippakunnissa aktiivista ja toisista se voi puuttua kokonaan. Isostoiminnan tyyppinen työmuoto on kuitenkin kehittynyt merkittävästi Ruotsissa ja Saksassa viimeisen kymmenen vuoden aikana.

Kannustus ja kutsu keskeisiä isostoimintaan lähtemisessä

Tutkimuksen mukaan isostoimintaan mukaan lähtemisessä keskeistä on kannustuksen ja henkilökohtaisen kutsun saaminen.

”Yksi keskeinen syy siihen, että rippikoulun jälkeen ei jatketa seurakuntatoiminnassa aktiivina on se, että kukaan ei ollut pyytänyt tai rohkaissut näitä nuoria mukaan. Sama havainto on tehty monissa vapaaehtoisjärjestöissäkin – henkilökohtainen kutsu on keskeinen syy mukaan lähtemiselle”, Porkka kertoo.

Nuoren epävarmuus itsestään, omasta selviytymisestään ja kelpaamisestaan voivat vaikuttaa negatiivisesti toimintaan mukaan lähtemiseen.

”Kannustus ja kutsu ovat tästä syystä tärkeitä. Tämä on erityisen tärkeää niille nuorille, jotka eivät ole saaneet kristillistä kasvatusta ja joille ajatus seurakunnan toimintaan osallistumisesta rippikoulun jälkeen on uusi, vasta rippikoulun aikana syntynyt ajatus”, Porkka sanoo.

Myös isostoiminnan esillä pitäminen seurakunnan toimintaan osallistumisen muotona rippikoulun aikana madaltaa kynnystä lähteä toimintaan mukaan.

”Isosten esimerkki on myös keskeinen – mikäli isoset kannustavat mukaan ja ovat kiinnostuneita luomaan hyvän kontaktin rippikoululaisiin, madaltuu kynnys mukaan lähtemiselle”, Porkka kertoo.

Paitsi toimintaan mukaan tuleminen, myös siinä mukana pysyminen vaatii kannustusta.

”Kolmasosa isostoiminnan aloittaneista keskeyttää toiminnan ensimmäisenä vuotena ennen isosena toimimista ja noin puolet isosena toimineista on isosena vain kerran. Monella keskeyttäminen ja poisjäänti isostoiminnasta merkitsevät myös seurakuntayhteyden katkeamista kokonaan.”

Kirkon haasteena isostoiminnan lopettavat

Seurakunnat ovat haasteen edessä paitsi silloin kun nuori jättää isoskoulutuksen kesken, myös silloin, kun nuori kasvaa ikänsä puolesta ulos isostoiminnan piiristä. Yli puolet isosena toimineista haluaisi kuitenkin olla seurakunnan toiminnassa mukana myös isostoimintaan osallistumisen jälkeen.

”Haaste on, millaista toimintaa seurakunnalla on heille tarjota. Työntekijöiden tulisi tehdä työtä yli työmuotorajojen niin, että isosille syntyisi käsitys siitä, mitä muuta seurakunta on kuin rippikoulua ja isostoimintaa. Moni saattaisi löytää itselleen kiinnostavan tehtävän esimerkiksi diakonian tai lähetyksen toiminnasta”, Porkka linjaa.

Kriittisyys kasvaa kirkon toiminnan ulkopuolella

Seurakunnan toiminnasta ulos jääminen näyttää pitkittäistutkimuksen perusteella lisäävän huomattavasti kriittisyyttä kirkkoa ja uskoa kohtaan.

”Vastaavasti ne, jotka pysyvät seurakuntayhteydessä, säilyttävät myös myönteisen näkemyksensä kirkosta ja sen uskosta. Tutkimus ei kuitenkaan pysty osoittamaan, mikä on syy ja mikä seuraus: muuttuuko näkemys kriittiseksi, jonka seurauksena jäädään seurakunnan toiminnasta pois, vai aiheuttaako toiminnasta pois jäänti asenteiden muuttumisen kriittiseksi. Luultavasti vastaus on ”sekä-että”. Kriittisyys etäännyttää ja poisjäänti lisää kriittisyyttä. Taustalla saattaa olla myös henkilökohtaisia pettymyksiä, jotka aiheuttavat etääntymisen ja kriittisyyden kasvun”, Porkka pohtii.

Taustalla saattaa olla myös henkilökohtaisia pettymyksiä, jotka aiheuttavat etääntymisen ja kriittisyyden kasvun.

Kirkon viime vuonna laaditun ja järjestyksessään neljännen isostoiminnan linjauksen (”Isoja ihmeitä – isostoiminnan linjaus 2016) mukaan isostoiminnan yksi tavoitteista onkin rakentaa siltaa aikuiseen seurakuntalaisuuteen. Isostoiminnan perspektiivin olisi oltava koko elämään tähtäävä. Siinä isostoiminta nähdään osana koko elämän ajan jatkuvaa seurakuntayhteyttä.

”Suunnitelmassa korostetaan, että vastuu nuoren vähittäisestä siirtymisestä aikuiseen seurakuntayhteyteen kuuluu koko seurakunnalle ja sen kaikille työntekijöille, sillä lähettämisen lisäksi tarvitaan myös kutsu kohti uutta”, Porkka arvioi.

Tutkimus: Confirmation, Faith, and Volunteerism: A Longitudinal Study on Protestant Adolescents in the Transition towards Adulthood. European Perspectives.

Friedrich Schweitzer, Thomas Schlag, Henrik Simojoki, Kati Tervo-Niemelä, Wolfgang Ilg

 

PS Norvanto Hedelmästään puu tunnetaan