Jyrkässä alamäessä kirkko voi virkistyä

 

Kuva: Kirkon kuvapankki/Sanna Krook

Kirkon tulevaisuus. – Luterilaiselle kirkolle on tapahtunut pienessä ajassa todella isoja muutoksia ja sama negatiivinen suuntaus näyttää jatkuvan tänä vuonna. Totta kai tämä tuntuu pelottavalta. Jos joku olisi profetoinut 1980-luvulla, ett

Teksti Janne Villa

Luterilaisen kirkon edessä lienevät ”hullut vuodet”. Sekularisaation etenemistä ei näytä estävän mikään. Toisaalta myös uskonnollinen moninaisuus on lisääntynyt.

Dei Neliöb.20.9.-11.10. MJa

Vuonna 2015 vastasyntyneistä kastettiin alle 70 prosenttia. Kastettujen suhteellinen osuus laski lähes 9 prosenttia tällä kertomuskaudella.

– Kasteen ja kirkkohäiden suosion suhteen voidaan puhua romahduksesta. Ilmeistä on, että sama kehityssuunta jatkuu, Kirkon tutkimuskeskuksen tutkimuskoordinaattori, teologi Jussi Sohlberg kommentoi.

Perheen perustavien 24–34-vuotiaiden ikäluokassa on iso osuus uskonnottomia ja niitä, jotka eivät ole orientoituneita uskonnollisen kasvatuksen antamiseen.

Lasten kastamatta jättämisen kerrannaisvaikutukset heijastuvat rippileireille ja uskonnonopetukseen osallistumiseen.

– Suomessa on tänä vuonna yhä enemmän ihmisiä, jotka ovat erkaantuneet radikaalisti kirkon kulttuurisesta ja hengellisestä perinnöstä. He eivät pidä kristinuskoa merkityksellisenä, Sohlberg sanoo.

Terve ydin vie pohjan pessimismiltä

Kirkon nelivuotiskertomuksessa 2012–2015 useimmat käyrät sojottavat alaspäin aika jyrkässä kulmassa.

Sohlberg on kirjoittanut tutkijatoveriensa Kimmo Ketolan, Maarit Hytösen, Veli-Matti Salmisen ja Leena Sorsan kanssa nelivuotiskertomuksen toisen osan Osallistuva luterilaisuus.

Netistä löytyvistä tutkimuksista selviää, ettei luterilaisen kirkon ja kristillisyyden asema ole koskaan aiemmin heikentynyt Suomessa yhtä dramaattisesti.

Pessimisti voisi lukea tutkijoiden analyysia apein mielin. Mutta kristitythän eivät ole pessimistejä, kun kaikki on kumminkin Korkeammassa kädessä.

Kirkolla ja kristinuskolla on sitä paitsi yhä vahva jalansija Suomessa. Reilu kolmannes suomalaisista on selkeästi sitoutuneita luterilaisuuteen.

Kolmasosa kansalaisista rukoilee vähintään viikoittain tai useammin, neljäsosa jopa päivittäin. 28 prosenttia kuuntelee hengellistä musiikkia vähintään muutamia kertoja kuukaudessa, 16 prosenttia lukee yhtä usein uskonnollista kirjallisuutta ja 14 prosenttia lukee Raamattua muutaman kerran kuussa.

Noin kymmenesosa kansasta käy kuukausittain jumalanpalveluksessa ja tämän päälle tulevat radiohartauksien kuuntelijat.

Tämä kirkon ydinjoukko on ”hengellistä” sanan perinteisessä merkityksessä. Kristillinen kulttuuri ei kuole pois, mikäli asia on heistä kiinni.

Uushenkisyys haastaa hengellisyyden

Hengellisyyden, henkisyyden ja sekulaarin rajat ovat Sohlbergin mukaan usein häilyviä.

Hengelliseksi miellettyjen ihmisten rinnalla elää ”henkisyyteen” sitoutunut joukko. Noin 12 prosenttia suomalaisista meditoi vähintään muutamia kertoja kuukaudessa ja 9 prosenttia harrastaa joogaa yhtä usein.

Uushenkisten virtausten painopiste on tämänpuoleisessa ja sekulaarissa hyvinvointiajattelussa, jossa korostuu ihmisen sisäisten voimavarojen valjastaminen.

Uushenkisyydessä on myös yliluonnollista ja yliaistillista ulottuvuutta korostavat suuntauksensa.

– Uushenkisyyden kenttä muodostaa kasvavan haasteen kristillisyydelle. Kirkon olisi hyvä nostaa omasta traditiostaan esiin niitä puolia, jotka vastaavat uushenkisten etsijöiden kokemusten kaipuuseen.

– Kristillinen spiritualiteetti voi tarjota myös ruumiillista ja konkreettista toimintaa, joka antaa eväitä ja voimavaroja arkeen ja elämän eri haasteisiin. Esimerkiksi hiljaisuuden liike ja retriitit tuovat esiin näitä näkökulmia, Sohlberg sanoo.

Kirkko on ollut tarjoamassa omaa vaihtoehtoaan uushenkisillä Minä olen -messuilla ja joogafestivaaleilla. Niissä piireissä on pidetty esillä esimerkiksi kristillistä mietiskelyä ja hiljaisuuden liikettä.

Tarjolla hyvää tahtoa ja tunnelmointia

Kirkkoa syytetään jähmeäksi ja hitaaksi reagoimaan uusiin haasteisiin, mutta muutosvastarinta ei estä suoraa toimintaa.

Äskettäin Helsingin Agricolan kirkossa järjestettiin pikavauhtia ja spontaanisti Facebookin kautta hyväntekeväisyyslounas, jolla kerättiin varoja Nepalin maanjäristyksen uhreille. Seurakunnat pystyivät myös reagoimaan nopeasti turvapaikanhakijoiden määrän kasvuun.

– ”Naulakkotyyppisessä” uskonnollisuudessa korostuu kokemuksellisuus ja tunteiden merkitys.

– Monenlaisten uusien messujen kirjo, esimerkiksi pop- ja metallimessut, vastaavat tähän kokemuksellisuuden tarpeeseen. Musiikilla on jatkossakin suuri merkitys, Jussi Sohlberg analysoi.

Erilaiset musiikkitapahtumat ovat pitäneet hyvin pintansa. Kauneimmat joululaulut täyttivät taas kirkot.

Kirkon piirissä vaikuttaa myös valtava määrä vapaaehtoistyöntekijöitä.

– Nuorempi sukupolvi suosii lyhytaikaisempaa, projektiluonteista sitoutumista. Heille täytyy tarjota muitakin kuin pitkäaikaisen sitoutumisen muotoja.

Suomen valttina elinvoimainen luterilaisuus

Luterilaisuuden kulttuurinen pohjavire on vahva Suomessa vielä vuonna 2017.

– Luterilaisuus on monin tavoin muutoksessa, mutta se on edelleen elinvoimainen. Ei kristillisyys häviä Suomesta, vaikka katsomuksellinen moninaisuus korostuu varsinkin isommissa kaupungeissa ja kasvukeskuksissa.

Kansalaisten työetiikka on vankka.

– Työ nähdään yleisesti merkityksellisenä ja kutsumuksena. Ihmiset haluavat auttaa ja palvella muita. Tämä asenne korostuu erityisen selkeästi uskontoonsa sitoutuneilla luterilaisilla ja on jatkossakin luterilaisten valtti.

– Joillakin elämänalueilla kirkon vaikutus pysyy sitkeästi. Diakoniatyön rooli näkyy tulevaisuudessa entistä enemmän. Iso haaste on saada seurakuntalaiset ja vapaaehtoiset mukaan toiminnan tekijöiksi ja rakentajiksi niin, etteivät he koe olevansa vain järjestetyn toiminnan kohteita, Sohlberg selvittää.

Kirkolla on työsarkaa ja tärkeä paikka myös profeetallisena äänenä yhteiskunnassa.

– Ne tahot, jotka ovat suhtautuneet usein nihkeästi ja kriittisesti kirkkoon – esimerkiksi vihreältä ja vasemmiston kentältä – ovatkin viime vuosina antaneet kirkolle mielenkiintoisella tavalla myönteistä palautetta.

Sitoutuneet luterilaiset suhtautuvat myönteisesti hyväntekeväisyyteen. He haluavat huolehtia vähäosaisista ja köyhistä.

Usein pinnan alla elävä ja epäsuorasti esiin tuleva lähimmäisenrakkauden eetos ja lainkuuliaisuus kuuluvat hyvän kansalaisen ja kristityn varustukseen.

Kirkko terävöityy perustelemaan

Vahva kulttuurinen valta-asema on saattanut heikentää kirkon dynaamisuutta ja hengenpaloa.

Nykytilanteessa, jossa kirkko on haastettu, mahdollistuu jälleen tietty vastakulttuurinen vire, Jussi Sohlberg arvioi.

– Kun kristinusko ei ole enää itsestäänselvyys, siitä saattaa tulla taas virkistävä ja hyvä vaihtoehto. Kirkkokin voi terävöityä, kun se joutuu perustelemaan oman olemassaolonsa ja asiansa.

– Jotkut yksittäiset työntekijät, piispoja myöten, ovat jo tulleet rohkeasti esiin yhteiskunnallisissa kysymyksissä. Turvapaikanhakijoiden nopea auttaminen ja ”Aleppon kellot” ovat hienoja esimerkkejä siitä, miten seurakunnissa kyetään reagoimaan ajankohtaisiin asioihin.

Kristittyjen on seurattava aikaansa.

– Jokaisen trendiaallon harjalle ei tarvitse hypätä naiivisti, mutta ajan ilmiöihin on osattava tarttua myönteisellä tavalla ja rakentavassa hengessä. Kirkossa on uskallettava tarkistaa perinteisiäkin toimintatapoja.

– Kristinuskon perusolemukseen kuuluu vahva kontekstin eli tilanteen taju. Kirkon perinteinen kieli on vieras monelle nykyihmiselle. Se muodostaa kompastuskiven ja aiheuttaa etääntymistä kirkosta. Siksi kirkon täytyisi löytää tähän aikaan paremmin sopivia sanoituksia kristinuskolle.

Kirkossa on eletty monesti ennenkin hyvin haasteellisia ja rankkoja aikoja, Sohlberg muistuttaa.

– Toivon näkökulmaa ei saa missään nimessä unohtaa. Toivon ajatus on aina kristinuskon ytimessä, realismia unohtamatta. Edessä ei ole pelkkää synkkyyttä suinkaan, Sohlberg summaa.

Siinä uskossa mennään myös armon vuonna 2017.

Islamista kasvaa suurin uskonto

Kristinuskon maantieteellinen painopiste on 1900-luvulta lähtien siirtynyt Aasiaan, Afrikkaan ja Latinalaiseen Amerikkaan. Vuonna 1970 eteläisellä pallonpuoliskolla asui noin 40 prosenttia maailman kristityistä. Vuonna 2020 siellä on jo yli 60 prosenttia kristikunnasta.

Katolinen kirkko on edelleen ylivoimaisesti suurin kristillinen kirkkokunta yli 1,2 miljardilla jäsenellään. Katolilaisilla on vankka jalansija niissäkin maissa, joissa kirkko kasvaa.

Myös karismaattiset ja helluntailaispohjaiset kirkkokunnat kasvavat etenkin kehittyvissä maissa. Vuonna 2020 tähän joukkoon arvioidaan kuuluvan noin 700 miljoonaa kristittyä.

Uskonnottomuus vahvistuu lähinnä länsimaissa.

Väestönkehityksestä ja suuresta perhekoosta johtuen islamin arvioidaan kasvavan vuoteen 2050 mennessä yhtä isoksi uskonnoksi kuin kristinusko. Molemmilla on tuolloin noin 2,8 miljardia jäsentä. Eurooppalaisista kymmenisen prosenttia tulee olemaan tuolloin muslimeja.

Suomen islamilaisen yhdyskunnan imaami Anas Hajjar arvioi, että maassamme olisi jo 100 000 muslimia. Jussi Sohlberg pitää todennäköisempänä lukuna 70 000.

Suomessa ortodoksit ja helluntailaiset ovat säilyttäneet asemansa. Vähemmistöjen kristillinen identiteetti on vahvempi kuin yhteisöllisesti väljässä valtakirkossa.

Pienehkö katolinen kirkko kasvaa maahanmuuttajien myötä.

Itsenäisten, usein karismaattisten seurakuntien kannattajajoukko pysyy suhteellisen pienenä, mutta seurakuntien välillä tapahtuu liikehdintää.

Vaikka helluntailaiset ja karismaattiset seurakunnat etenevät vahvasti maailmalla, tutkija Jussi Sohlberg ei usko saman ilmiön toteutuvan täällä.

– Näiden yhteisöjen teologia, arvot ja etiikka ovat yleensä hyvin konservatiivisia eikä sellaiselle ajattelulle ole sekulaarissa ja liberaalissa Suomessa tilausta kovin suuressa mittakaavassa.

Lue koko Sana-lehti tilaamalla se www.sana.fi