Junnujen Kesän vetonaula olivat toimintapajat

 

Junnujen Kesässä lapset saivat tutustua uusiin ihmisiin ja viettää aikaa uskovien ystävien kanssa. KUVA: PHILIPPE GUEISSAZ

Ensimmäistä kertaa järjestetty Junnujen Kesä keräsi 150 lasta Ryttylän Kansanlähetysopistolle 18.–20.6. Leirin aikana lapset saivat valita toimintapajan, jossa he pääsivät käyttämään lahjojaan. Pajavaihtoehtoja oli kolmetoista teatterista urheiluun.

 

10-14-vuotiaille suunnattu juniorileiri Junnujen Kesä yllätti järjestäjät suosiollaan. Vain 150 lapselle oli tilaa leirillä, vaikka osallistujia olisi ollut enemmänkin. Kansanlähetyksen juniorityöntekijän Joanna Amemorin mukaan kysyntä on kasvanut juniori-ikäisten leireille.

Janoinenlammas.fi neliöb.8.5.-4.6.

– Pienten lasten leirit täyttyvät, mutta alle rippikouluikäisille ei ole paljon toimintaa. Lapset miettivät yhä nuorempina, mikä on elämän tarkoitus ja suhdettaan Jumalaan.

Amemori kuvailee ikäluokkaa väliinputoajiksi, ja siksi siihen pitäisi panostaa vahvemmin eri seurakunnissa.

 

Lapset innostuvat lahjoistaan

 Tärkein osa Junnujen Kesän ohjelmaa olivat seuraavat toimintapajat: urheilu, parkour, show-tanssi, breakdance, käsityö, puutyö, teatteri, bändi, taide, Donkin lehtikirjoitus, kokkaus, korupaja ja valokuvaus.

– Pajat ovat vetonaula. Lapset innostuvat eniten, kun saavat tehdä sitä, mistä tykkäävät ja mihin heillä on lahjoja. Pajojen vetäjät ovat nuoria, ja heidän innostuksensa omaan pajaansa tarttuu lapsiin, Amemori kertoo.

Junnujen Kesän viimeisenä päivänä lapset pääsivät esittelemään pajojen tuotoksia omassa show’ssaan. Pajojen lisäksi leiriohjelmassa oli muun muassa raamattuopetuksia ja yhdessäoloa.

– Leirin yksi tarkoitus oli tukea lapsia, jotka ovat yksin uskonsa kanssa, Amemori selittää.

Amemorin mukaan Junnujen Kesään osallistui monia, joilla ei ole seurakuntataustaa. Näin ollen leiri oli myös mahdollisuus lapsille tutustua uusiin uskoviin ystäviin.

 

 

 
artikkelibanneri Uusi Tie