Lähetyslapsena kasvanut Susanna Sorila ei aikonut lähteä lähetystyöhön. Nyt hän asuu Ugandassa, opettaa, tutkii ja kääntää Raamattua kielille, joilla sitä ei ole ennen luettu.
Kun Susanna Sorila palaa Ugandan Kampalasta Suomeen, hän yllättyy joka kerta. Kaikki on puhdasta, järjestettyä ja hiljaista. Olo on kotoisa, mutta samalla jokin tuntuu vieraalta. Puhetapa, kirjoittamattomat säännöt ja myös seurakuntakulttuuri muistuttavat siitä, ettei hän ole enää täysin suomalainen – eikä oikein muunkaan maalainen.
Tunne ei ole uusi. Susanna on elänyt lapsuudestaan lähtien monessa maassa ja kulttuurissa. Hän oli 12-vuotias, kun perhe muutti lähetystyöhön Papua-Uuteen-Guineaan.
– Ensimmäinen ajatukseni oli, että kuinkahan paljon elämä kukkuloiden ympäröimässä Ukarumpassa ahdistaa, kun ei näe kauas kuten Pohjanmaan lakeuksilla, Alavudella kasvanut Susanna muistelee.
Trooppiset tuoksut, valo ja luonnon kauneus olivat kuitenkin ensimmäinen kokemus uudesta maasta. Kavereita löytyi Ukrarumpan lähetyskeskusksesta, ja yhteisöstä tuli nopeasti osa elämää.
Susannan kaveripiirissä oli paljon myös raamatunkääntäjien lapsia.
– Ukarumpan vuosina sain aitiopaikalta seurata raamatunkäännöstyötä ja ajattelin, että työ on hienoa, mutta myös rankkaa ja vaarallistakin. Tuntui, ettei minusta ole siihen.
Kutsu syttyi vastustelusta huolimatta
Susanna, tuolloin Pesonen, tapasi tulevan miehensä Adam Sorilan Isossa Kirjassa Youth Celebration -tapahtumassa vuonna 2002. Susanna oli lähdössä Irlantiin, eikä haaveissa tuolloin ollut parisuhde.
Susannalla ei ollut vielä omaa puhelinta, mutta kun Adam lähetti viestin Susannan siskon Teressa kautta, kävi Susannan sisällä läikähdys. Oma puhelin oli saatava pian.
Jos kutsumus perustuu vain suvun perinteeseen, se ei kestä.
Pariskunta alkoi seurustella ja vietti joulun Keniassa Adamin lähetystyöntekijävanhempien luona.
– Ihastuin Afrikkaan heti, mutta en silti osannut kuvitella, että asuisimme siellä joskus.
Sekä Susanna että Adam olivat lähetyslapsia, mutta ajattelivat pitkään palvelevansa Jumalaa kotimaasta käsin.
Susanna aloitti kielitieteen ja teologian opinnot. Kandidaatin tutkinto valmistui Kanadassa ja maisterin tutkinto Helsingin yliopistossa.
– Ymmärsimme lopulta, että vastustelusta huolimatta meillä kummallakin oli lähetyskutsu. Jos kutsumus perustuu vain suvun perinteeseen, se ei kestä.
Asuttuaan ensin muun muassa Bangladeshissa ja Kambodžassa Susanna ja Adam muuttivat Ugandan pääkaupunkiin Kampalaan vuonna 2021 kolmen lapsensa kanssa.
Susanna Sorila on ammatiltaan kielitieteilijä. Hän on Fidan ja Wycliffe Raamatunkääntäjät ry:n sekä Porvoon helluntaiseurakunnan lähetti, kielitieteen ja teologian väitöskirjatutkija ja opettaja sekä Kampalan kansainvälisen seurakunnan vanhin.
Adam puolestaan työskentelee Fidan palveluksessa Kongon kehitysyhteistyön maaohjelmajohtajana.
Ugandassa kieliä on ainakin 80–100. Nyt autan viidessä eri kielessä ja tarve olisi löytää lisää kielitieteilijöitä.
Susanna jakaa arkensa eri työpaikkojensa, Fidan, Kampala School of Theology -raamattukoulun opetustyön, Wycliffen raamatuskäännöstyön, väitöskirjaopintojen, perheen ja kodin välillä.
– Tykkään olla monessa mukana, mutta arkeni on kieltämättä aika kiireistä. Meillä on kolme lasta, yksi alakoulussa ja kaksi lukiolaista. Tulen 8-lapsisesta perheestä, mutta edelleen opettelen ajankäytön hallintaa, hän toteaa nauraen.
Raamattu sydämen kielellä
Raamatunkääntäminen on Susannalle sydämen asia ja myös hänen kielitieteen väitöskirjansa aihe.
Ugandassa on pitkään tehty raamatunkäännöstyötä, ja esimerkiksi Markuksen evankeliumi on käännetty monelle kielelle, mutta koko Raamattu puuttuu.
– Ugandassa kieliä on ainakin 80–100. Pystyn neuvomaan kääntämisessä ja kielenrakenteissa, vaikken osaisi kieltä. Nyt autan viidessä eri kielessä ja tarve olisi löytää lisää kielitieteilijöitä, Susanna sanoo.
Susanna kertoo, että hän ei ole neuvomassa, miten kieltä pitäisi muuttaa, vaan miten kääntää kieltä niin, että kieliasu tuntuu omalta ja on oikeasti sekä lasten että aikuisten luettavissa. Kirjaimellinen käännös voi olla tarkka mutta vieras lukijalle.
Hän myös seuraa, miten äidinkieli vaikuttaa teologiseen oppiin, ja se on myös hänen väitöskirjansa aihe.
– Kaikki lähtee yhteisöjen toiveista ja heidän tarpeistaan. Moni puhuu äidin kanssa yhtä kieltä ja isän kanssa toista. Lisäksi moni käyttää englantia arjessaan. On tärkeää, että jokainen voi lukea Raamattua ja kuulla Jumalan äänen omalla äidin- tai isänkielellä, Susanna painottaa.
Naiset eivät saa unohtua
Yksi Susannalle tärkeä teema on naisten asema. Raamatunkäännöstyö on monin paikoin miesvaltaista, vaikka todellisuudessa tilastollinen kristitty on nykypäivänä ei-valkoinen nainen.
– Kysyn usein jo etukäteen, montako naista työpajoihin on tulossa. Onko heille tilaa ja resursseja? Joskus minua pyydetään mukaan, koska olen suorapuheinen. Sitä arvostetaan. Toisaalta on tärkeä myös antaa tilaa ja aikaa. Osaan luovia erilaisissa kulttuureissa.
Vaikka Ugandassa naisen asema on heikko, äitejä ja vanhempia naisia kunnioitetaan.
– Ja minähän olen jo vanhempi nainen siellä. Olen Suomessa joskus saanut kuulla ottavani liikaa tilaa, mutta täällä ugandalainen pastori pyysi minua opettamaan naisen asemasta raamattukoulussa. Toimin myös seurakunnan johtotiimissä. Uskon, että Jumala kutsuu minua pitämään naisten puolta. Jumala on kutsunut meidät nimeltä. En ole luonteeltani rohkea, mutta Jumala on tehnyt minusta sellaisen, Susanna miettii.
Sorilan perhe palasi hiljattain puolen vuoden Suomi-jaksolta Kampalaan. Suomessa Susanna toimi Porvoon Helluntaiseurakunnan lähetyspastorina.
– Vaikka työ ja seurakuntavastuut Ugandassa jatkuvat samana, olen nähnyt Jumalan avaavan myös uusia ovia ja palvelutehtäviä. Mielenkiinnolla jään seuramaan, millä tavalla Jumala toimii tämän uuden työkauden aikana.
Teksti: Ninarose Koponen Kuvat: Hannu Happonen
