”Julkkispastorilla oltava oikeita ystäviä ja tilivelvollisuus”

Tunnetut hengelliset esikuvat johtavat tyypillisesti moderneja megaseurakuntia Yhdysvalloissa tai muualla. Kuvituskuva. (Shutterstock)

Miksi valovoimaiset keulakuvat kompastuvat?

Amerikkalainen pakkomielle seurata julkkiksia on ujuttautunut Yhdysvaltain evankeliseen kristillisyyteen. Tunnettujen pastorien nykymuotoiseen fanitukseen, jota nähdään  maailmanlaajuisesti, ei olisi tultu ilman sosiaalista mediaa.

Christianpost.com (17.11.) nostaa esiin viime vuosien ilmiön, jossa useat julkkispastorit ja hengelliset johtajat ovat tippuneet jalustaltaan jonkin lankeemuksen seurauksena. Johtajien moraaliset syöksyt ovat tehneet pahaa jälkeä myös heidän vaikutuspiiriinsä kuuluvissa yhteisöissä, jopa kansainvälisesti. Esimerkiksi kuluvana vuonna GLS-johtajuuskonferenssi koki kolauksen perustajansa, pastori Bill Hybelsin seksuaalisten väärinkäytösten tultua ilmi.

Vaikka korkealta ja kovaa putoavat pastorit, heidän tragediansa vaikuttavat tavallisten uskovien massoihin. Siksi on hyvä kysyä, mitä tapahtuu ennen lankeemuksia ja voisiko tilanteita estää.

 

 

 

Julkisen ja yksityisen ristiriita

Dallasilaisen Gateway Churchin johtava pastori Jimmy Evans sanoo ongelman alkavan siitä, kun hengellinen johtaja eristää itsensä toisista, tilivelvollisuudesta – ja lopulta totuudesta.

Hän näkee eristäytymisen yhtenä vihollisen suurimmista aseista.

– Paholainen työskentelee pimeydessä. Pastoreina meidän ei tule laittaa itseämme asemaan, jossa elämme yksityiselämää toisten ihmisten silmien ulkopuolella. Se on syy, miksi pastorit lankeavat, ja se voi tapahtua kenelle tahansa.

Evans muistuttaa, että pastoritkin ovat ihmisiä, joilla on samat kiusaukset kuin muilla – olipa se seksi, valta, raha tai muu kiusaus.

– Ero on siinä, miten käsittelemme niitä.

Riski siihen, että hengellisen johtajan julkinen ja yksityinen elämä eriytyvät, nousee hänen hengellisen palvelutyönsä vaikutuksen kasvaessa. Silloin helposti kannattajia ja ihailijoita alkaa olla enemmän kuin oikeita ystäviä.

– On hyvin tärkeää olla riittävän läheisten ihmisten ympäröimä, jotta he voivat ilmaista huolensa sinusta ja luonteestasi ja auttaa ohjaamaan sinua Kristusta kohti, nashvilleläisen presbyteerikirkon johtaja Scott Sauls toteaa.

Saulsin mukaan julkisuuden valokeilassa työtään tekevät pastorit tarvitsevat vastapainoksi aitoa ystävyyttä, yhteisöä ja tilivelvollisuutta. Ne estävät ajautumasta itsensä herraksi.

 

 

Julkkisherkkyys juurissa

Somen ryydittämä julkkispastorien ja heidän yhteisöjensä fanitus on kasvanut Yhdysvalloissa noin 25 vuoden aikana ja levinnyt muuallekin. Vaikka ilmiö nykymuodossaan on uudehko, sen juuret yltävät 1900-luvun alkuun.

Herätyskristillisyyteen – eikä vähiten helluntailaisuuteen – on aina liittynyt taipumus nostaa ihmisiä jalustalle.

– Tällainen julkkiskulttuuri punoutuu evankelisuuteen. ”Tässä on tämä valtavan menestynyt henkilö, ja hän uskoo kuten minä”, vanhempi tutkimusjohtaja Richard Flory Etelä-Kalifornian yliopiston uskonto- ja kansalaiskulttuurikeskuksesta luonnehti taannoin The New York Timesissa.

Esimerkkejä julkkiksilla ratsastamisesta riittää. Billy Grahamilla oli yhteyksiä Ronald Reaganiin. Moni uskova tähti aina näyttelijä Chuck Norrisista laulaja Justin Bieberiin on puhunut vakaumuksestaan julkisuudessa. Suomessakin uskovia julkisuuden henkilöitä on mielellään tuotu mikrofonien taakse, kun on haluttu vetää seurakuntiin uusia ihmisiä ja pönkittää uskovien hengellistä itsetuntoa.

 

Luonne taitoja tärkeämpi

Nykyajan vaatimus ”cooleista” julkkispastoreista ja hengellisistä supertähdistä liittynee brändien vahvaan asemaan kulttuurissamme. Kun on tottunut hyvin tuotettuun sisältöön, dynaaminen ja selkeitä suuntaviivoja vetävä hengellinen johtaja inspiroi enemmän kuin väritön, varovainen ja jähmeästi asioita edistävä ryhmä. Täysin eri asia on, millaisia tuloksia ihmisten hengelliselle kasvulle valittu malli tuottaa pidemmän ajan kuluessa.

Professori Roger E. Olson teksasilaisen Baylorin yliopiston teologisesta seminaarista täräyttää Patheos.comin blogissaan, ettei julkkispastorien megaseurakuntamalli toimi. Hänestä uskovien tulisi olla kriittisempiä valitsemaansa paimenuutta kohtaan. Scott Sauls on tästä yhtä mieltä.

– On paljon parempi olla sellaisen henkilön johtama ja paimentama, jolla on keskivertolahjat mutta kaunis luonne, kuin jonkun, jolla on ennennäkemättömät lahjat mutta keskinkertainen tai sitä heikompi luonne.