Elämäntaito: Radio Dei uudistui digitaaliseksi mediaksi – Dei Plus -palvelun voi nyt ladata mobiiliin Ulkomaat: Kristityt leipomoyrittäjät voittivat vuosia kestäneen kakkukiistan – Britannian korkeimman oikeuden päätös jää voimaan

Sele unelmoi toisten auttamisesta

 

Monille Nigerian kristityille, kuten 13-vuotiaalle Selelle, joulu on sekä ilon että surun juhla. Joka vuosi he tuntevat kipeästi sen, että jouluaterialla pöydän ääressä on tyhjä paikka.

Selen perhe valmistautuu aattohartauteen. Huomenna he palaavat kirkkoon joulupäivän jumalanpalvelukseen. Voisi kuvitella, että kahteen jumalanpalvelukseen osallistuminen niin lyhyessä ajassa olisi viimeisenä teini-ikäisen pojan listalla, mutta ei Selellä. ”Parasta joulussa ovat näytelmät, joita näemme kirkossa, laulaminen ja joululahjojen jakaminen siellä”, hän sanoo. Kirkon jälkeen Selen perhe ja heidän naapurinsa nauttivat vaatimattoman aterian ja laulavat yhdessä. Jos heillä on ollut hiukan ylimääräistä rahaa, jokaisella voi olla pieni lahja avattavana. Ruokapöydässä ja koko joulun läpi perhe tuntee kuitenkin kipeästi, miten yksi paikka on tyhjä. Selen isä ei ole siellä. Hänet tapettiin vuonna 2011 uskonsa takia. ”Sele ei koskaan oppinut tuntemaan isäänsä Solomonia”, Selen äiti Cecilia selittää. Sele oli vain kaksivuotias, kun isä kuoli.

Laukauksia joka puolella

”Mieheni kuoli sunnuntaina”, Cecilia kertoo. ”Sinä aamuna hän meni torille. Hänen serkkunsa oli kuollut ja minä olin valmistamassa ruokaa viedäkseni sen perheen kotiin.” Cecilia ja lapset odottivat Solomonia serkun talossa, kun hyökkäykset kristittyjä vastaan alkoivat kaupungilla. ”Aloimme kuulla laukauksia joka puolelta. Kaikkialla oli savua. Viimeisessä puhelussaan Solomon kehotti minua menemään kotiin ja pitämään huolta lapsista. Hän sanoi kaupungin olevan tulessa, mutta että minun olisi pysyttävä rauhallisena.”

IK-opisto (vuosisop) neliöb.17.-30.1.MJa

Solomon ei ollut tullut kotiin seuraavanakaan päivänä. ”Myöhemmin samana päivänä minulle kerrottiin, että mieheni oli tapettu ja että hänen ruumiinsa oli tuotu asuinalueemme lähellä olevaan sairaalaan. Kiirehdin sinne. Sairaalan ulkopuolella näin hänen puseronsa maassa.” Sairaalassa lääkäri kertoi Cecilialle, että kuolleita ei tuotu tähän sairaalaan. ”Hän käski minun ottaa puseron ja mennä kotiin.” Iltapäivällä joku tuli perheen kotiin lapion kanssa haudatakseen Solomonin. ”Silloin aloin huutaa ja parkua”, Cecilia kuvaa.

Tulevaisuus uhattuna

”Kun mieheni oli hengissä, elimme rauhallista elämää. Hän oli maanviljelijä ja huolehti kaikista tarpeistamme”, Cecilia sanoo. Katosiko siis perheen rauhan tunne ja toivo Solomonin mukana? Kristittyihin kohdistuvat väkivallan jaksot ovat vieneet lukemattomat lesket lapsineen vaikeisiin taloudellisiin ongelmiin. Ceciliasta olisi voinut hyvinkin todennäköisesti tulla taas yksi leski, jota miehen sukulaiset olisivat riistäneet ja joka olisi jätetty pärjäämään niin vähällä, että se tuskin olisi riittänyt lasten ruokaan, kouluun ja asuntoon.

Kun Selen isä tapettiin, hyökkääjät tiesivät epäilemättä, että isku kohdistui kristityn perheen tulevaisuuden ytimeen. Jumala ei kuitenkaan hylännyt Selen perhettä ja hyökkääjien suunnitelma epäonnistui. ”Päätin pitää kiinni Jeesuksesta”, Cecilia sanoo.

Ruokaa ja opetusta

Selen sedän ja tädin avulla perheellä on edelleen koti, jossa asua. ”Tämä on vastaus rukoukseen. Jumala on siunannut meitä sillä”, Cecilia selittää. ”Halusin vain voida ruokkia lapseni ja varmistaa, että he käyvät koulua.”

Cecilia on pystynyt jatkamaan maanviljelyä ilman miestään. Iltapäivisin ja viikonloppuisin perhe hoitaa talon ympärillä olevaa viljelysmaata. Raskas maatyö on vain yksi monista askareista, joita Selen ja hänen sisarustensa on hoidettava auttaakseen perhettä saamaan ruokaa.

Joillekin lapsille kodin ympärillä oleva peltoalue on heidän ainoa tulevaisuutensa yksinkertaisesti siksi, että koulunkäyntiin ei ole rahaa. Saamansa tuen avulla Sele saa kuitenkin käydä koulua, jossa hän voi oppia ja unelmoida muitten ihmisten auttamisesta.

Innokas koululainen

Selen koulu on organisoitu hyvin ja on kaukana siitä, millainen se olisi voinut olla: ahdas tila, jossa oppilaiden on taisteltava istumapaikoista ja jossa ei ole tarpeeksi koulutarvikkeita. Luokassa Sele on ahkera oppilas. Hän keskittyy ja ottaa osaa innostuneesti. ”Rakastan kouluani. Opettajat opettavat minua erittäin hyvin. He auttavat minua tulemaan siksi miksi haluan. Isona haluan toimia lääkärinä. Haluan pelastaa ja auttaa ihmisiä.” Koulu on myös hengellisen kasvun paikka. Se on kristillinen koulu, jossa Sele voi turvallisesti rukoilla ja puhua avoimesti uskostaan.

 

Lue lisää vainottujen kristittyjen tilanteesta Nigeriassa.

Katso video

 

 

 
Lahjoita A