Ihmisiä ja ilmiöitä: Nina Åström palaa halusta kertoa Jeesuksesta

Israel julisti palestiinalaisen DCIP:n terroristijärjestöksi – Lähetysseura lopettaa yhteistyön järjestön kanssa

 

DCIP:n ja Lähetysseuran yhteistyö on liittynyt lastensuojelun kehittämiseen Palestiinalaisalueilla. Kuvituskuva: Sari Savela

Suomen Lähetysseura lopettaa yhteistyön palestiinalaisen DCIP-järjestön kanssa, kun Israel määritteli järjestön terroristijärjestöksi.

Israelin puolustusministeri Benny Gantz on allekirjoittanut julistuksen, joka määrittelee kuusi Länsirannalla toimivaa kansalaisjärjestöä terroristijärjestöiksi. Yksi listalla olevista järjestöistä on Suomen Lähetysseuran yhteistyökumppani Defence for Children International – Palestine (DCIP).

Lähetysseuran ja DCIP:n yhteistyökumppanuus alkoi vuonna 2015, jolloin Lähetysseura haki kumppaneita lastensuojeluun liittyen. Israelin julistuksen myötä edellytykset tälle yhteistyölle loppuvat, Suomen Lähetysseuran tiedotteessa kerrotaan.

Kirkkorekry neliöb. 14.-27.10.

DCIP on osa kansainvälistä lastenoikeusjärjestöä Defence for Children Internationalia, joka on perustettu vuonna 1979. Järjestöllä on kansainvälisen asiantuntijajärjestön asema, ja se toimii esimerkiksi YK:n talous- ja sosiaalineuvostossa neuvonantajajärjestönä. Lähetysseuran lisäksi esimerkiksi EU ja Unicef ovat tehneet yhteistyötä DCIP:n kanssa. Työn tavoitteena on Lähetysseuran tiedotteen mukaan lasten oikeuksien vahvistaminen ja puolustaminen YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen mukaisesti.

DCIP:n ja Lähetysseuran yhteistyö on liittynyt lastensuojelun kehittämiseen Palestiinalaisalueilla. Lähetysseuran mukaan tavoitteena on ollut vaikuttaa siihen, että lainsäädännön lisäksi myös asenteet ja käytännöt Israelissa ja Palestiinalaisalueilla perustuvat lasten oikeuksiin. DCIP on antanut lapsille oikeusapua ja edustanut heitä oikeuskäsittelyissä Palestiinalaisalueilla ja Israelissa.

Lähetysseura kertoo seuranneensa aktiivisesti työn vaikuttavuutta ja varojen käyttöä. Lähetysseuran antamat varat on käytetty sovitun mukaisesti.

– Viranomaisten julistuksen perusteella emme voi enää jatkaa yhteistyötä. Yhteistyön jatkamisella olisi mahdollisia vaikutuksia koko meidän työhömme, sanoo Lähetysseuran toiminnanjohtaja Rolf Steffansson.