Inkerin kirkon vihkimyskriisi syvenee – arkkipiispa: ”Herää kysymys, onko joidenkin järjestöjen pyrkimys irtaantua kirkostamme”

 
Arkkipiispa Tapio Luoma totisena lähikuvassa.

Arkkipiispa Tapio Luoma arvioi, että pitkäjänteinen työ Kirkon strategisen viestin vahvistamiseksi julkisuudessa on vaikuttanut positiivisesti tutkimustulokseen. Kuva: Aarne Ormio / Kirkon kuvapankki

– Onko meidän kirkkomme Kristuksen kirkko edes joidenkin omien järjestöjemme silmissä? kysyy arkkipiispa Tapio Luoma. Hän arvelee osan kirkkoon kuuluvien herätysliike- ja lähetysjärjestöjen asettaneen tavoitteekseen kirkosta irtaantumisen.

Inkerin kirkko vihki sunnuntaina Pietarin Pyhän Marian kirkossa papiksi viisi suomalaista miestä, mikä vaikuttaa synnyttäneen tulikivenkatkuisen kriisin Suomen evankelis-luterilaisen kirkon konservatiiviseen siipeen lukeutuvien herätysliike- ja lähetysjärjestöjen ja virallisen kirkon välillä.

– Jokaisella lähetysjärjestöllä on vapaus kehittää omaa identiteettiään valitsemaansa suuntaan. Suomessa toimii useita sellaisia kristillisiä toimijoita, joilla ei ole yhteyttä luterilaiseen kirkkoon. Tässä herää se kysymys, onko joidenkin järjestöjen pyrkimys irtaantua jollakin aikavälillä kirkostamme, purki arkkipiispa Tapio Luoma jännitteiseen tilanteeseen liittyviä tuntojaan tänään keskiviikkona Radio Dein haastattelussa.

IK-opisto neliöb. 15.-28.7.

Arkkipiispa muistutti, että kaikilta kirkon virallisilta lähetysjärjestöiltä edellytetään sitoutumista yhdessä sovittuihin periaatteisiin.

Pietarissa sunnuntaisessa seremoniassa vihittiin papeiksi Suomen Ev. lut. Kansanlähetyksen, Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen (Sley) ja Suomen Raamattuopiston (SRO) työntekijöitä. Kyseiset järjestöt suhtautuvat naispappeuteen kielteisesti, ja ne ovat järjestäneet joillekin työntekijöilleen vihkimyksiä Inkerin kirkossa, jossa alttarilla naispappeja ei nähdä.

Viimeisimmässä tilaisuudessa sunnuntaina vihittävinä olivat Kansanlähetysopiston raamattulinjan linjavastaava Jarkko Haapanen, SRO:n vararehtori Veli-Matti Kujala, Uusi Tie -lehden päätoimittaja Santeri Marjokorpi, Karkun evankelisen opiston rehtori Matti Rusama ja Sleyn lähetystyöntekijä Hiroaki Yoshimura.

– Kyllä minä odottaisin suurempaa selkeyttä kyseisten järjestöjen suhtautumisessa omaan kirkkoonsa. Onko meidän kirkkomme Kristuksen kirkko edes kyseisten omien järjestöjemme silmissä, Luoma kysyy.

Jo kymmenet suomalaiset hakeneet vihkimyksen Venäjältä

Inkerin kirkko on vihkinyt vuodesta 1992 lähtien yhteensä lähes kuusikymmentä suomalaista pappia ja diakonia. Alkuvaiheessa monet vihityistä tekivät aidosti töitä Venäjällä ja palvelivat inkeriläisiä seurakuntia.

Sittemmin työyhteys rajan taakse on löystynyt tai katkennut kokonaan. Muutoksen myötä itävihkimyksen motiivina näyttää etenkin ulkopuolisten silmin tarkasteltuna olevan lähinnä naispapittomaan vihkimystilanteeseen osallistuminen.

Arkkipiispa kertoo kaipaavansa suoraa ja perusteltua vastausta erityisesti yhteen kriisin ytimessä olevaan kysymykseen: Miksi kyseisten järjestöjen työntekijälle ei sovi tulla vihittäväksi yhdessä naispuolisten vihittävien kanssa?

– Miksi meidän kirkkomme pappisvihkimys ei kelpaa? Miksi meidän kirkkomme pappisvihkimys nähdään siinä määrin epäpäteväksi, että vihkimystä haetaan toisesta kirkosta. Jos tähän tulisi selvyyttä, niin luulenpa, että ongelmatkin saattaisivat ratketa.

Tapio Luoman puheessa toistuvat kaksi sanaa: selkeys ja järjestys.

– Jumalan sana kertoo meille, että Jumala on järjestyksen Jumala. Silloin kun asetetaan johtajia ja kun asetetaan kaitsijoita, heidän velvollisuuteensa kuuluu pitää huolta kokonaisuudesta. Koen, että nykyinen virkani velvoittaa minua tällaiseen kokonaisuudesta huolehtimiseen tällä tavalla.

Luoma näkee Pietarin kirkon tapahtumissa kehitystä, jossa kirkkoon ainakin nimellisesti kuuluvat järjestöt horjuttavat omalla toiminnallaan kirkon järjestystä ja yhdessä sovittuja pelisääntöjä.

– Nyt on tässä asiassa saatava paljon suurempi selkeys. Mikä on meidän kirkkomme ja Inkerin kirkon suhde, ja mikä on meidän tiettyjen lähetysjärjestöjemme ja meidän kirkkomme keskinäinen suhde. Tässä on meillä tekemistä.

”Ongelma tulee siitä, että Inkerin kirkon vihkimät papit jäävät alun alkaen Suomeen.”

Kun asiaa katsoo arkkipiispan näkökulmasta, mistä suomalaisten pappien vihkimisessä pappisvirkaan Inkerin kirkon alttarilla on kyse?

– Inkerin kirkko on täysin itsenäinen kirkko. Sillä on oikeus kutsua palvelukseensa ihan tasan niitä henkilöitä, joita se haluaa vihkiä. Mikäli Inkerin kirkon vihkimät suomalaiset papit työskentelisivät nimenomaan Inkerin kirkossa ja Inkerin kirkon varsinaisella alueella, eihän silloin mitään ongelmaa olisi.

Arkkipiispa Luoma huomauttaa, että jos Inkerin kirkossa pappisvihkimyksen saaneet haluaisivat myöhemmin siirtyä tai palata töihin Suomeen, heidän tulisi erikseen hakea Suomen evankelis-luterilaiselta kirkolta pappisoikeuksia.

– Ongelma tulee siitä, että Inkerin kirkon vihkimät papit jäävät alun alkaen Suomeen ja työskentelevät Suomessa ilman meidän kirkkomme pappisoikeuksia, ja tällaisia tapauksia on paljon.

Viime vuosina yhä suurempi osa Inkerin kirkon vihkimistä suomalaista papeista on jäänyt Suomeen tai suomalaisten järjestöjen palvelukseen.

– He tekevät ehkä satunnaisia vierailuja Inkerin kirkkoon tai tarjoavat sinne pieniä määriä etäopetusta, mikä ei kuitenkaan muuta kokonaiskuvaa omasta mielestäni, Luoma sanoo.

Käytännössä on kyse siitä, että Inkerin kirkko on ryhtynyt tarjoamaan pappisvihkimyksiä niin sanottua vanhaa virkakantaa edustaville teologeille. Eli niille, jotka eivät hyväksy sitä, että myös naisia vihitään pappisvirkaan.

– Kun Inkerin kirkko tekee näin, se rikkoo Suomen evankelis-luterilaisen kirkon virkateologista itsemääräämisoikeutta. Samalla se ruokkii oman kirkkomme sisäistä hajaannusta, kun kirkollisissa järjestöissämme kasvaa niiden henkilöiden määrä, jotka toimivat ikään kuin pappeina ilman meidän kirkkomme omia pappisoikeuksia.

Pietarin kokemus avasi piispan silmät

Arkkipiispa Luoma kertoo viime viikonloppuna Pietarissa järjestetyn tilaisuuden olleen hänelle silmiä avaava kokemus.

– Ja nimenomaan sen osalta, miten eläkkeelle jäänyt piispa Aarre Kuukauppi saarnasi. Itse pidän sitä eräänlaisena taitekohtana, koska piispa Kuukaupin saarna ainakin itsessäni vahvisti pitkään kyteneen epäilyn, että Inkerin kirkossa pidetään meidän omaa kirkkoamme hengellisesti vajavaisena ja langenneena.

Luoman mukaan saarnassa Suomen evankelis-luterilainen kirkko nimettiin kirkoksi, joka suhtautuu piittaamattomasti Jumaan Sanaan eli Raamattuun.

– Kirkkojen välinen kumppanuus ei voi rakentua tällaisille näkemyksille toisesta osapuolesta.

Arkkipiispa ei allekirjoita Kuukaupin näkemystä siitä, että Suomen evankelis-luterilainen kirkko olisi vajavaista hengellistä opetusta tarjoava langennut kirkko.

– Missään nimessä näin ei ole. Kyllä meidän täytyy tunnustaa toinen toisemme Kristuksen kirkkoon kuuluviksi arvostaen ja kunnioittaen niitä ratkaisuja, joita kukin kirkko sisäisesti on tehnyt – luottaen siiten, että juuri tuossa kirkossa on kysytty Jumalan johdatusta. Niin on tehty myös meillä.

Inkerin kirkko on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon virallinen kumppanuuskirkko. Arkkipiispan mukaan on loukkaavaa, ettei kumppani näytä kunnioittavan Suomen kirkon tekemiä ratkaisuja eikä ”tapaa, millä Jumalan tahtoa kysytään”, kuten Luoma asian ilmaisee.

– Kyse on siitä, että Inkerin kirkko tulee vaikuttaneeksi ulkopuolelta meidän kirkkomme elämään ja teologiseen itsemääräämisoikeuteen. Nämä vihkimykset aiheuttavat meidän kirkkomme sisällä monenlaisia jännitteitä. Toinen puoli on se, että tämä asettaa meidän kirkkomme ja jotkut omat lähetysjärjestömme keskenään yhä tiukempaan asemaan. Se on kehitys, mitä en suinkaan itse toivoisi.

”Kirkkojen väliseen luottamukseen on tullut kolhu.”

Luoman mukaan nyt tikunnokkaan nousseet ongelmat ovat tulleet useaan otteeseen esille kirkkojen välillä. Tiiviimpää keskustelua niistä on käyty vuodesta 2020 lähtien, jolloin Inkerin kirkko vihki joukon suomalaisia diakoneja.

– Olen tuonut itse henkilökohtaisesti nykyisen piispan Ivan Laptevin tietoon edellä mainitsemiani vihkimysten aiheuttamia ongelmia sekä kirjeitse että kasvotusten.

Tapio Luoma sanoo keskustelleensa asiasta Laptevin kanssa viimeksi toukokuussa, jolloin arkkipiispa kohtasi Inkerin kirkon piispan Turussa.

– Silloinkaan hän ei tullut kertoneeksi, että Inkerin kirkko valmisteli jo tuolloin uutta pappisvihkimystä. Olimme [Suomessa] siinä käsityksessä, että vihkimyksiä ei olisi näköpiirissä.

Suomen evankelis-luterilainen kirkko on tukenut Inkerin kirkkoa vuosikymmenten ajan ollen yksi sen merkittävimmistä rahoittajista.

– Kyllä me edelleen jatkamme rukoilemista Inkerin kirkon ja sen jäsenten puolesta. Inkerin kirkko on edelleenkin lähellä meidän suomalaisten kristittyjen sydäntä, Luoma muotoilee.

– Siitä huolimatta oma kokemukseni on, että tähän kirkkojen väliseen luottamukseen on tullut jonkinlainen kolhu.

Arkkipiispa Luoman mukaan kriisiytyneen tilanteen ratkomista joudutaan nyt yrittämään vakavahenkisen vuoropuhelun avulla.

– Meillä on kumppanuussopimus Inkerin kirkon kanssa. Tietenkin nyt sen uusimista ja sen voimassaoloa joudutaan tarkastelemaan näiden tuoreiden tapahtumien valossa. Tästä tullaan käymään keskustelua Inkerin kirkon johdon kanssa.

Arkkipiispa pettyi Kuukauppiin

Millainen luottamus teillä henkilökohtaisesti on Inkerin kirkkoa kohtaan?

– Koen pettymystä. Pidän valitettavana, että yhteydenpidosta huolimatta Inkerin kirkon viestintä meihin päin ei näyttäydy avoimelta. Ehkä se kaikkein kipein asia omassa mielessäni on se, että pappisvihkimyksen yhteydessä pitämässään saarnassa emerituspiispa Kuukauppi ilmaisi selvää pettymystä meidän kirkkoomme. Toivoisin, että Inkerin kirkko ilman mitään varauksia pitäisi meidän kirkkoamme Kristuksen kirkkona, joka haluaa kuulla ja noudattaa Jumalan tahtoa.

Arkkipiispan mukaan Pietarin kirkon sunnuntaisessa pappisvihkimyksessä Kuukaupin saarnassa oli yksi vakava valuvika, jollaiseen on aiemmin saattanut törmätä lähinnä kotimaisissa järjestöjen me-henkeä ja herätysliikeidentiteetin rakentamista palvelevissa palopuheissa.

– Jos kirkoilla on huomautettavaa toisistaan – jokaisella kirkollahan on omat huonot kohtansa, joista voisimme paljonkin toisiamme kritisoida – sitä ei pitäisi tehdä jumalanpalveluksissa vaan kahdenkeskisissä keskusteluissa. Kun olen tavannut Inkerin kirkon johtoa, niin minulle ei ole kertaakaan mitään kriittistä sanottu meidän kirkostamme. Kritiikki toteutui noiden tapausten [vihkimysjumalanpalvelusten] kautta. En tietenkään pidä sitä hyvänä.

 
Dei, sävelmatka, artikkeliban 31.5.- (2/2)