Hengellinen väkivalta on edelleen ongelma kristillisissä yhteisöissä

 

Ratkaisuna hengellisen väkivallan ongelmaan Mikael Elmolohoda ehdottaa empatiakulttuurin opettamista ja häirintäyhdyshenkilöiden nimeämistä.

Mikael Elmolhoda tietää mistä puhuu. Itse hengellistä väkivaltaa kokeneena ja harjoittaneena hän haluaa nyt lisätä seurakuntien itseymmärrystä asiasta.

Hengellisestä väkivallasta gradua kirjoittava ja aiheesta opettava Mikael Elmolhoda on kulkenut pitkän tien. Hän muistaa vielä liiankin kirkkaasti ajat, jolloin hän oli yksi niistä innokkaista, jotka perustelivat kaiken tekemisensä ja sanomisensa Raamatulla.

– Jos sanomiseni satuttivat muita, niin tulkitsin asian niin, että Jumalan sana nyt vain satuttaa. Ajattelin, että synti on osoitettava synniksi hinnalla millä hyvänsä, sillä jos en muistuta toista ihmistä opin totuudesta, niin teen itse väärin ja syntiä. Myöhemmin ymmärsin, että tämä ei ole inhimillistä, Elmolhoda kertoo.

Par.Aviol. Neliöb.14.5.-9.6. MJa

Hän tunnistaa ja muistaa edelleen niitä mekanismeja, jotka työnsivät häntä itseään nuorena uskovana kohti hengellisen väkivallan harjoittamista.

– Nuoruudessa tietyt, samankaltaisina toistuvat tekijät voivat muodostua ongelmallisiksi. Minulla näitä olivat mustavalkoinen ajattelu ja valtava itseluottamus. Näin maailman selkeänä, ja minulla oli suuri luottamus siihen, että juuri minä osaan tulkita raamattua ja hengellisiä kokemuksia oikein, Elmolhoda toteaa.

Minulla oli suuri luottamus siihen, että juuri minä osaan tulkita raamattua ja hengellisiä kokemuksia oikein.

Lisäksi hengellisen väkivallan taustalta löytyy Elmolhodan mukaan vahva tarve saada hyväksyntää, joka on kytköksissä niihin tekoihin jotka osoittavat, että henkilö on hyvin sitoutunut seurakunnan toimintaan.

– Etenkin nuorena ihminen on erittäin altis erilaisille sosiaalisille toiminnan ja oppimisen muodoille, samoin kuin sosiaalisen hyväksynnän tarpeelle. Tätä vielä lisää aivojen kypsymättömyys, Elmolhoda summaa.

                      Hengellinen väkivalta on Elmolhodan mukaan olemuksellisesti toimintaa, jossa vahingolliset seuraukset joko sivuutetaan tai oikeutetaan, eikä toiminnan luonnetta tunnusteta eettisesti ongelmalliseksi. Elmolhoda kertoo olleensa aikoinaan itsekin muotoilemassa vastausta kritiikkiin, jossa ihmiset kertoivat hengellisen väkivallan kokemuksistaan.

– Siihen tuli jotakuinkin sellainen muotoilu, että meillä on nollatoleranssi hengelliseen väkivaltaan, kuten syntiin kehottamiseen. Eli ymmärrykseni taso hengellisestä väkivallasta oli kutakuinkin sitä, että hengellistä väkivaltaa on, jos ihmiselle ei sano syntiä synniksi. Siinä ei liiemmin empatiaa tainnut mukana olla.

Pikku hiljaa Elmolhoda alkoi kuitenkin ajatella asioita uudella tavalla.

– Teologian ja psykologian opiskelujen, sekä loistavien mentoreiden myötä aloin tarkastella kriittisesti omaa toimintaani ja menneisyyttäni, sekä löytää tasapainoisempaa katsontakantaa. Minussa heräsi pitkään kadoksissa ollut empatia hengellisen väkivallan uhreja kohtaan. Tajusin, että ihmisen tehtävä on rakastaa. Ja että tuo rakkaus kutsuu meitä suojelemaan toista ihmistä satuttamiselta.

Hengellinen väkivalta vääristää tervettä uskoa

Elmolhodan omaan tilanteeseen oli vaikuttanut paljon se, että hän oli myös itse kokenut rankkaa hengellistä väkivaltaa.

-Kokemani hengellinen väkivalta vääristi suuresti omaa jumalakuvaani ja hengellisyyttäni. Siinä korostuivat helvetti, valtava vääristynyt luottamus siihen, että Jumala puhuu mielessäni ja että voin luottaa siihen sataprosenttisesti, henkivaltojen ja hengellisen sodankäynnin keskeisyys sekä ajatus siitä, että juuri minä tiedän ja juuri minä tulkitsen Raamattua oikein, Elmolhoda muistelee.

Hengelliselle väkivallalle on Elmolhodan mukaan tyypillistä, että kaikkia tekoja perustellaan Raamatulla ilman, että huomioitaisiin asioiden laajempi moraalinen konteksti taikka se, miten ja millä tavalla asioista puhutaan.

Kuitenkin elämässä on monia tilanteita, joissa ihminen käyttää vapauttaan tehdä omia valintojaan, niin uskonnossa kuin etiikassa, ja se ei ole toisten vastuulla. Me vastaamme lopulta vain omista valinnoistamme.  Itse ajattelen tämän nykyään niin, että voin olla empaattinen ottamatta kuitenkaan kantaa toisen ihmisen valintoihin. Empatia ei ole sama asia kuin toisen ihmisen tekojen hyväksyminen, Elmolhoda pohtii.

Tietynlainen tunnollisuus ja kiltteys, sekä vaikeus pitää puoliaan ja asettaa rajoja altistavat ihmistä hengelliselle väkivallalle.

Hän suree sitä, että nuorten lisäksi erityisesti tunnolliset ja elämässään jollain tavalla haavoittuvassa tilanteessa olevat ihmiset ovat erityisen alttiita hengelliselle väkivallalle.

– Tietynlainen tunnollisuus ja kiltteys, sekä vaikeus pitää puoliaan ja asettaa rajoja altistavat ihmistä hengelliselle väkivallalle. Samoin riskissä ovat ahdistukseen taipuvaiset ihmiset, joilla voi olla myös pakko-oireista mielenmaisemaa. Heillä voi olla korostunut halu olla “hyvä uskova”, jolloin ihminen helposti omaksuu epätervettä opetusta ja toimintamalleja.

Elmolhoda korostaa, että tietyt hengellisen väkivallan muodot näyttävät toistuvan uudelleen ja uudelleen eri paikoissa ja eri aikoina.

– Tyypillisimmillään puhutaan mielenterveysongelmien ja neurologisten ongelmien hengellistämisestä ja siitä, että ne ovat pahojen henkien aiheuttamia. Samalla ylimitoitetaan opetus hengellisestä sodankäynnistä, ja sen varjolla aletaan ajamaan ihmisestä ulos pahoja henkiä. Yleistä on myös ihmisten moraalisen elämän kontrollointi, sekä kovat ja armottomat sanat liittyen sellaisiin eettisiin kysymyksiin, joissa ei ole objektiivisesti kyse toisen ihmisen vahingoittamisesta. Tästä hyvänä esimerkkinä ovat seksuaalieettiset kysymykset, Elmolhoda luettelee.

Hän jatkaa, että usein myös hengellisen väkivallan uhrin uskoa kontrolloidaan ja mitoitetaan. Ihmisen vaaditaan elävän elämäänsä opillisesti oikealla tavalla, ja hänet tuomitaan helposti.

– Tästä hyvänä esimerkkinä ovat lujaan pinttyneet uskomukset, joissa Jumalan ihmiselle suomat siunaukset ja parantumiset linkitetään ihmisen uskonvahvuuteen. Jos ihminen toimii oikein ja uskoo tarpeeksi niin jotain tapahtuu, mutta jos ei tapahdu, niin tehdäänkin päätelmä, että ihmisessä on vikaa tai ihmisen usko on heikko, Elmolhoda suree.

Lisäksi hän näkee vaaranpaikkana erilaiset nettikeskustelut.

– Netissä lähdetään helposti tuomitsemaan toisen uskoa ja raamatuntulkintaa kovilla sanoilla ja mitätöimällä, ja samalla ohitetaan toinen ihminen ja hänen tunteensa.

Empatia ei ole opillista löysyyttä tai heikkoutta

Elmolhoda ei osaa varmuudella sanoa, kuinka yleistä hengellinen väkivalta lopulta on Suomen seurakunnissa.

– Yleisyydestä ei vielä ole luotettavaa tutkimustietoa. Lähinnä on kvalitatiivisia opinnäytetöitä ja muutama julkaistu kirja. Oma arvioni on, että Suomessakin hengellistä väkivaltaa tapahtuu riittävän paljon, että siitä kannattaa puhua. Toisaalta asiaa voi omalla kohdallani vääristää se, että erikoistun juuri tähän teemaan, jolloin myös kuulen paljon ihmisten tarinoita ja todellisuus alkaa näyttää tietynlaiselta.

Ongelman kitkemiseksi seurakunnissa hänellä sen sijaan on useita ratkaisumalleja.

– Avainasemassa on se, että jokaiseen seurakuntaan saataisiin nimettyä häirintäyhdyshenkilö, jolle ihmiset voisivat kertoa matalalla kynnyksellä mistä tahansa kokemastaan hengellisen väkivallan muodosta. Yhtä tärkeää on myös empatiakulttuurin opettaminen. Empatian pitäisi läpäistä koko seurakunnan toiminta saarnapöntöstä vapaaehtoistyöhön! Emme voi seurakunnissa ohittaa ihmisiä, joita satutetaan tai jotka kärsivät, vaan meidän pitäisi pysähtyä miettimään, miten voimme toimia paremmin.

Elmolhoda sureekin sitä, että kristityt näkevät empatian joskus opillisena löysyytenä ja heikkoutena, ja tämän takia vaarallisena.

– Tuo ajatus on täysin absurdi. Empatiaa ei tule nähdä uhkana, vaan mahdollisuutena, Elmolhoda kiteyttää.

Kolmantena asiana hän nostaa esiin sen, missä kokee myös oman intohimonsa olevan: asiasta puhuminen, sekä siihen liittyvät työpajat, opetus ja koulutus.

– Kierrän itse puhumassa aiheesta. Hyödynnän siinä nuorisotyötaustaani, opettajankoulutusta ja psykologista ja teologista osaamista. Lisäksi tarjoan koulutuspaketteja, joissa paneudun perusteellisemmin siihen, mitä hengellinen väkivalta on, miten se ilmenee, miten sen voi välttää itse, sekä mitkä psykologiset mekanismit vaikuttavat hengellisen väkivallan syntymiseen, Elmolhoda summaa.

Ylipäätään hän ajattelee, että ehdoton ajattelu ei ikinä tuo mukanaan mitään hyvää.

– Ihminen kasvaa väistämättä hengellisesti vinoon, jos elämässä tärkeintä on se, onko tämä tai tämä asia syntiä, tai onko tämä tai tuo teologisesti näin. Paljon tärkeämpää on ihmisen rakastaminen, kohtaaminen ja hyväksyminen. Kuten Paavali hienosti sanoi, sinulla voi olla kaikki, mutta jos sinulla ei ole rakkautta, sinulla ei ole mitään.