Yleinen: Tuomas Enbuske kuvaa luterilaista uskoaan: ”Ei kielilläpuhumista, ei ikoneja, ei suitsukkeita – Sana riittää”

Hengellinen väkivalta jättää syvät haavat

 

Sinua siunata tahdon? Hengellisessä väkivallassa Jumala on aina tuomari ja syyttäjä. (Kuva: Shutterstock)

Terve usko tuo elämään eheyttä ja iloa. Ahtaassa uskonnollisessa yhteisössä ihminen pahimmillaan sairastuu ja menettää uskonsa. Ahtaalla yhteisöllä on tietyt tuntomerkit. Kolme väkivaltaa kokenutta kertoo tarinansa.

Seurakunta tai uskonnollinen yhteisö on parhaimmillaan paikka, jossa ihminen saa palvella Jumalaa vapaasti omana persoonanaan. Sellaisessa yhteisössä vallitsee armo ja rakkaus ja ihmisillä on hyvä olla.

Kun yhteisössä hallitsevat armon sijaan laki ja tiukat säännöt, ollaan vaarallisilla vesillä. Silloin siirrytään helposti viisaasta ohjaamisesta ihmisen tahdon nujertamiseen ja manipulointiin.

Sansa neliöb. 1.-30.5.

Hengellisen väkivallan tai vallankäytön määritteleminen ei ole kuitenkaan yksinkertaista, koska ihmiset kokevat asiat niin eri tavoin.

Jollekin yhteisön tiukat säännöt tuovat turvaa, kun toiselle ne aiheuttavat ahdistusta.
– Hengellinen väkivalta on salakavalaa. Uskonnollisen yhteisön ilmapiiri voi olla lämmin, mutta maailmankuva hyvin mustavalkoinen, kuvailee
Ahtaasta uskosta avarammalle -kirjan kirjoittanut opettaja ja kirjailija, FM Saara Karppinen.

Joissakin tapauksissa yhteisön jäsen voi löytää aiempien traumaattisten kokemusten vuoksi hengellistä vallankäyttöä tai väkivaltaa sieltäkin, missä sitä ei ole. Siksi arvioinnissa on syytä olla varovainen.

Ahtaan yhteisön tunnusmerkit

Ahtaalla yhteisöllä on monenlaisia yleisesti tiedossa olevia tunnusmerkkejä. Asioita ei ole yleensä lupa kyseenalaistaa, eikä johtajaa tai yhteisöä saa arvostella.

Ahtaalla yhteisöllä on ainoa oikea totuus, mikä tarkoittaa sitä, että kaikki muut ovat väärässä. Sekä ulkopuolinen maailma että ihmiset nähdään pahoina ja moraalittomina ja omat jäsenet hyvinä.
– Vaikka yhteisön ulkopuolinen olisi yleisesti tunnettu kristillisestä vakaumuksestaan, voidaan häntä lahkon sisällä pitää epäuskoisena, kuvaa hengellistä väkivaltaa pro gradu -tutkielmassaan selvittänyt teologi Aila Ruoho.

Ahtaassa yhteisössä on määritelty tarkkaan, mitä jäsenen pitää tehdä ja mitä hän ei saa tehdä. Säännöt voivat liittyä ulkonäköön, harrastuksiin ja ihmissuhteisiin. Jäsentä saatetaan esimerkiksi vaatia jättämään seurakunnan ulkopuoliset ystävät.

Hyvin kontrolloivassa yhteisössä jäsen joutuu elämään tutkivan katseen alla, ja esimerkiksi hänen osallistumisaktiivisuuttaan saatetaan kytätä.
– Kyttääjä voi olla johtaja mutta yhtä lailla äiti, joka pitää lastaan kurissa Jumalan avulla, Saara Karppinen sanoo.

Jäseneltä saatetaan vaatia myös kohtuutonta sitoutumista yhteisöön, ja hänen odotetaan antavan kaiken vapaa-aikansa ja rahansa yhteisölle.

Saara Karppisen mukaan tiukkojen sääntöjen takana on usein hyvin ankara jumalakuva.
– Jumala nähdään tuomarina, joka koko ajan vaanii virheitä ja tykkää rankaista, ja ihmistä pidetään puolestaan heikkona ja pahana.
– Ihminen voi päästä ankarasta jumalakuvasta ja löytää armon elämäänsä, kun hän oivaltaa, että Jumalan perusolemus on muuta kuin äkäinen järjestyksenpitäjä ja rankaisija.

Profetiat manipulaation välineenä

Kaikenlaiset keinot, joilla halutaan nurjertaa ihmisen omat ajatukset uskonnon varjolla, luetaan hengelliseksi väkivallaksi. Keinot vaihtelevat pelottelusta syyllistämiseen, eristämiseen ja kontrollointiin.

Ihmisiä voidaan yrittää ohjailla esimerkiksi armolahjojen, kuten profetian lahjan, kautta. Sanomilla saatetaan pyrkiä vaikuttamaan jopa ihmisten ammatin- ja puolisonvalintaan.

Pohjoissuomalainen Arto meni aikoinaan naimisiin profetian perusteella.
– Eräs nainen soitti minulle ja kertoi saaneensa ilmoituksen Herralta, kenen kanssa minun tulisi mennä naimisiin. Kyseinen henkilö ei ollut käynyt mielessäkään. Aloin kyllä miettiä häntä ja etsin hänestä myönteisiä puolia. Aloimme seurustella ja menimme naimisiin, kertoo Arto, joka erosi puolisostaan vuosia myöhemmin.

Jotkut kokevat kielillä puhumiseen painostamisen hyvin ahdistavana. Eteläsuomalainen Satu koki Pyhällä Hengellä täyttymisen tullessaan uskoon, muttei alkanut puhua kielillä. Tämän vuoksi hän joutui seurakunnassa pari kertaa rukoustilanteeseen, jossa hänet yritettiin saada täyttymään Hengellä ”oikein”.
– En alkanut puhua kielillä, enkä tuntunut Jumalan läheisyyttä. Tilanne oli lähinnä nöyryyttävä ja epämiellyttävä. Tunsin itseni pitkään kakkosluokan uskovaksi.

Vaarallista vallankäyttöä tapahtuu toisinaan parantumiskokouksissa, joissa saatetaan kehottaa sairasta jättämään lääkkeet ilman, että hän on käynyt lääkärissä tarkistamassa, onko todella parantunut.

Sairautta saatetaan pitää myös porttikieltona palvelutehtäviin. Etelä-Suomessa asuva Jutta lauloi seurakunnan nuorten lauluryhmässä useamman vuoden ajan. Kun hän sairastui, häntä ei pyydettykään enää laulamaan.
– Sain kuulla samassa ryhmässä soittaneelta veljeltäni, ettei minua haluttu enää mukaan porukkaan. Ryhmänvetäjän mielestä jumalasuhteeni ei voinut olla kunnossa, koska olin sairas.

Toipuminen voi kestää vuosia

Hengellinen yhteisö voi parhaassa tapauksessa muuttua. Saara Karppinen rohkaiseekin keskustelemaan asioista seurakunnan johdon kanssa, jos se vain on mahdollista.

Jos asioista keskustelu ei ole mahdollista eikä ahdistavasta tilanteesta näy muuta ulospääsyä, on yhteisön jättäminen paras ratkaisu. Poislähteminen voi tuntua hyvin vaikealta, jos on liittynyt yhteisöön jossain elämän kriisivaiheessa.
– Usein ihminen ei uskalla lähteä pois, koska hänet saatetaan hylätä. Siksi lähtemiseen täytyy olla täysin valmis, Karppinen sanoo.

Etelä-Suomessa asuva Katja oli nuorena useita vuosia manipuloivia johtamismenetelmiä käyttävän nuorisopastorin johdettavana. Pastori pyrki vaikuttamaan nuoriin muun muassa profetioilla. Nämä yrittivät keskustella hänen kanssaan, mutta pastori ei nähnyt toiminnassaan mitään vikaa. Yksi kerrallaan nuoret lähtivät.

Katjalla toipuminen vallankäytöstä kesti monta vuotta.
– Kävin sielunhoidossa ja sisäisen eheytymisen palvelumuodoissa. Luin paljon kirjoja ja yritin selvittää, mitä oli tapahtunut. Otin myös täydellisen pesäeron kaikkeen karismaattisuuteen.
– Olen parantunut täydellisesti kokemuksestani, ja se on minulle suuri Jumalan ihme. Olen pystynyt antautumaan Jumalalle uudestaan, enkä pelkää enää karismaattisuutta tai armolahjojen käyttöä. Koen olevani nyt paljon vahvempi kristitty, ja nautin Jumalan palvelemisesta lahjoillani, vapaana ja omasta tahdostani.

Haastateltavien esimerkkihenkilöiden nimet on muutettu.

Lähteet:
Karppinen, Saara: Ahtaasta uskosta avarammalle. Päivä Oy. 1994.
Ruoho, Aila: Päästä meidät pelosta – Hengellinen väkivalta uskonnollisissa yhteisöissä. Pro gradu -tutkielma. 2010.