Ensimmäinen vuosi yksin –  Laulaja Juhani Karvonen puhuu kiitollisuudesta, vaikka elämässä on ollut surun aika

Jussiksi useimpien ystävien kutsuma Juhani Karvonen on ajaton ja iätön näky.  Harteillaan Karvosella, 65, on luontevasti huppari ja nahkatakki, jalassa trendikkäät, sopivasti kuluneet farkut.  Karvonen on ollut tyylinsä puolesta aina jonkinlainen positiivinen poikkeus sääntöihin.  – Joskus opiskelukaveri sanoi, että jos tänne joku tulisi meitä katsomaan ja pitäisi nimetä porukasta uskovainen, niin eivät ne kyllä Jussia huomaisi, Karvonen naurahtaa.  – Mutta se lämmitti, kun kaveri lisäsi, että jos elämää katsoo, niin kyllä minut uskovaiseksi tunnistaa.  Yksi Karvosen tavaramerkeistä on pitkänmalliset hiukset. Nekin ovat tyylillistä ikuisuusosastoa, mukana jo nuoruudesta asti.    Karvosen nähdessä alkaa mielessä soida jokunenkin takavuosien hengellinen hittikappale.  – Kyllä minulla edelleen on jonkinlainen kipinä musiikin tekemiseen. Se on ollut todella iso osa elämääni, Karvonen sanoo.  – Minkäänlaista pakkoa tai painetta en tunne. Edelleen voisi olla jotakin annettavaa, mutta toisaalta olen nykytilanteeseenkin tyytyväinen.  Uutta musiikkia voisi Karvoselta syntyä siksikin, että suru on maalannut kuluvana vuonna omia sävyjään muusikon elämään.  Siitä myöhemmin.   

Kotona ei ollut koskaan kireä tai ahdistava ilmapiiri.

  Karvosten kotitalon yläkerrassa Suonenjoella alkoi kuulua rumpujen pauketta Juhanin ollessa teini-ikäinen.  – Vanhemmat olivat aina tukemassa musiikkiharrastusta. Heidän puoleltaan ei koskaan kuulunut vastustusta uusille asioille, kuten rumpujen soitolle.  Aikalaiset muistavat, ettei helluntailaiskotien suhde bändimusiikkiin ollut aina aivan mutkaton.  Isä Otto Karvonen toimi konepajayrittäjänä, Kerttu-äiti yrittäjäpuolisona ja kotiäitinä. Pajan oli aikanaan perustanut jo isoisä August, ja veljekset ottivat yrityksestä sittemmin kopin.  – Vanhemmat ovat olleet ihan perushelluntailaisia. Kotona ei silti ollut koskaan kireä tai ahdistava ilmapiiri hengellisesti.  Otto ja Kerttu Karvonen viettävät seniorivuosia Suonenjoella.    Teinivuosien jälkeen Juhani Karvonen suuntasi opiskelujen perässä Kuopioon. Isommassa kaupungissa odottivat suuremmat seurakuntanuorten kuviot, ja myös Karvosen rytmittämä Boanerges-yhtye eli vauhdikkaita vaiheita.  Heinolan nuorisoaktiossa vuonna 1976 keikkabussilla liikkuneen bändin rumpali herätti Helsingistä tulleen Fian huomion. Jussi oli myös huomannut tytön, ja molemminpuolista kiinnostusta alkoi löytyä. Sitten tuli juhannus 1977 ja seurustelu alkoi Aulangolla. Vuonna 1978 plusmiinus kaksikymppiset nuoret solmivat avioliiton.  Päivätöinään Karvonen toimii tuotekehitysyrittäjänä. Tytär Saara viettää tänä vuonna nelikymppisiään, ja teini-ikäiset Oliver ja Liinus ovat Papalle rakkaita kultakimpaleita.  – On ollut mahtavaa olla isä ja isoisä. Olen kiitollinen siitä, että olen saanut olla poikien elämässä.  Juhani Karvosen lauseissa toistuvat usein sanat kiitollinen ja onnellinen.   

  Jo Boanergesin aikana Juhani Karvosta alettiin houkutella solistin hommiin.  – Joku pojista kuuli kun lauloin, tarkalleen en tiedä, mistä se oikeastaan lähti.  Gospelmesenaatti, lääkäri Veikko Ruohotien Rainbow-levymerkille tehty ensilevy Hän on elämäni (1980) sai tekijäjoukokseen nimekkäitä nuoria artisteja, kuten Heikki Silvennoisen, Sakari Löytyn ja Olli Haaviston.  – Olen hyvin kiitollinen siitä, että olen saanut aina tehdä töitä todella upeiden muusikoiden kanssa.  Karvosen kaikkiaan neljän soololevyn muusikkolista kieltämättä tekee säväyksen: Juha Kauppinen, Arto Salonen, Timo Luoto, Teppo Mäkynen, Juha Lanu, Joonatan Rautio, Anssi Nykänen, Lasse Heikkilä, Tapani Tissari ja niin edelleen.  Karvosen albumit Uutinen (1986), Juhani Karvonen (1991) ja Täyttä Elämää (1999) kuuluvat kaikki helluntailaisen Prisma-musiikin jalokivilevyihin. Äänittäjä- ja tuottajakonkari Kaj Karjalaiselle ne olivat sydämen projekteja.  – Kajtsu panosti levyihin todella paljon. Teimme töitä studiolla yötä myöten, niin pitkään kun vain jaksettiin.  – Molemmilla oli oma näkemys ja kunnioitimme toisiamme. Ajattelimme toki monesta asiasta samansuuntaisesti.  Vuonna 2015 syöpään kuollut Kaj Karjalainen vaikutti myös Karvosen livekokoonpanossa Visionissa.    Juhani Karvonen muistelee 1990-luvun vaiheita äänessään lämpöä ja innostusta.  Savolaissolistin tie vei Ruotsiin Löttorpin legendaariselle kristilliselle leirintäalueelle, jossa Samuelsonin veljekset vetivät kesäiltaisin suosittuja hengellisiä musiikkitapahtumia.  – Olihan se aikamoista – sain tehdä musiikkia omien nuoruuden esikuvieni kanssa.  Ruotsalainen Samuelsons-veljesyhtye teki 1970-80 -luvuilla uraauurtavaa työtä pohjoismaisilla ja kansainvälisillä gospelareenoilla. Yhtye oli myös monien suomalaiskokoonpanojen tärkeä esikuva. Karvosen nappasi Ruotsiin Kjell Samuelson, joka 1990-luvulla keikkaili ahkerasti Suomessa. Juhani Karvosen kolmannella levyllä kuuluu vahvasti Kjellin vaikutus, kuten käännöskappaleissa Sä elät täällä kerran ja Uskon rakkauteen.  – Kyllä 1980–90-luvut olivat gospelin kulta-aikaa. Itse niitä ainakin muistelen sellaisina.  – Sanoma edellä olen aina halunnut mennä, artisti kuvailee.  Evankeliumi musiikissa on ollut sydämenasia.  – Ei kuitenkaan vain niin, että ajattelen vain uskovaa yleisöä, vaan että levyt olisivat voineet olla jotain sellaista, jonka voi antaa vaikka naapurille.    Vuonna 2014 Fia-vaimo alkoi oirehtia. Syöpädiagnoosi oli perheelle kova isku.  Syöpä oli pitkään rauhallinen ja hoidot tehosivat. Elämä sairauden kanssa tuntui jokseenkin normaalilta.  Noin kaksi vuotta sitten veriarvot alkoivat varoitella syövän ärhäköitymisestä. Etäpesäkkeitä löytyi lopulta maksasta ja keuhkoista.  Viime elokuussa sytostaatit eivät enää tepsineet kasvaimiin.  – Lääketieteellinen tie oli kuljettu loppuun. Viimeinen syksy oli raskas, mutta onneksi saimme viettää joulun kotona perheenä, Juhani Karvonen kertoo surun alkaessa karhentaa ääntä.  Vuodenvaihteen jälkeen oli pakko luovuttaa, ja sairauden heikentämä Fia siirtyi saattohoito-osastolle.  Helmikuisena aamuna Juhani löysi kotoa Fian Raamatun, jonka takakanteen tämä oli kirjoittanut pitkin elämää syntyneitä ajatuksia Jumalasta. Fia ei enää itse pystynyt kommunikoimaan, mutta Juhanin lukiessa tekstejä sairaalavuoteen äärellä hän äänteli ja reagoi.  Kun Juhani kohta otti viimeisen kerran Fiaa kädestä, hengitys rauhoittui. Sitten hengitys lakkasi ja Fia oli poissa.  – Ei se maailmaani olisi kaatanut, jos en olisi saanut olla paikalla, kun Fia lähti.  – Olen silti hyvin kiitollinen, että sain olla silloin siinä hetkessä.    Juhani Karvosen musiikkia on kuunneltavissa verkossa YouTube-palvelussa.