Synnyinseudullani Suomussalmella käytiin Suomen ja Neuvostoliiton välinen taistelu 30.11.1939–8.1.1940. Tällä on ollut suuri merkitys elämänkulkuuni. Päädyin YK.n rauhaturvajoukkoihin ja kriisinhallintaan tavoittelemaan työkseni rauhaa.
Maailman ensimmäinen naispuolinen puolustusministeri Elisabeth Rehn oli keskeisessä asemassa, kun tehtiin päätös suomalaisnaisten mahdollisuudesta osallistua rauhanturvatehtäviin. Päätös oli rohkea ja ennakkoluuloton.
Hakiessani ensimmäiselle rauhanturvakoulutusjaksolle en vielä ymmärtänyt rauhanturvaamisen suurempaa ulottuvuutta; että osallistuminen kansainväliseen kriisinhallintaan on keskeinen osa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa.
Rauhanturvaaminen, kriisinhallinta ja siviilikriisinhallinta
Idea rauhanturvaamisesta syntyi Yhdistyneiden Kansakuntien (YK) perustamisen jälkeen. Alkujaan rauhanturvaajien tehtävänä oli luoda turva-alueita taistelevien osa-puolten erottamiseksi.
Nykyään YK:n rauhanturvaoperaatiot jaetaan kolmeen tyyppiin niissä käytettävän voiman mukaan: on perinteiset rauhanturvaoperaatiot, sotilastarkkailijaoperaatiot ja alueellisten toimijoiden johtamat operaatiot.
Kriisinhallinta on laajennettua rauhanturvaamista, jolla pyritään luomaan vakautta, vähentämään inhimillistä hätää ja luomaan edellytyksiä kriisialueen kehitykselle. Samalla pyritään ehkäisemään konfliktin laajeneminen.
Siviilikriisinhallintatehtävissä Jugoslaviassa
Ensimmäiseen siviilikriisinhallintaoperaatioon (UNMIBH) lähdin maaliskuussa 1997 entiseen, sodanjälkeiseen Jugoslaviaan. Asetuin asumaan serbiterritorille muutaman kilometrin päähän Sarajevon keskustasta. Olympiakaupunki oli moukaroitu lohduttoman näköiseksi. Yritin ymmärtää sodan mielettömyyttä. Kostostako tässä kaikessa on ollut kysymys? Toisessa maailmansodassa natsi-Saksa miehitti Jugoslavian. Kroatialaiset fasistit ja fasisteja myötäilleet muslimit tukivat natseja. Serbejä koottiin keskitysleireille; jokaisesta serbisuvusta kuoli joku.
Tarkkailimme ympäri maailmaa tulleiden kollegoitteni kanssa ihmisoikeuksien toteutumista ja liikkumisvapautta. Epäillyistä loukkauksista raportoitiin eteenpäin.
Tarkkailutehtävistä siirryin ihmisoikeustoimistoon tutkimaan epäiltyjä ihmisoikeusrikoksia. Kiersin ympäri maata vankiloissa puhuttamassa ja kuulustelemassa kohtelustaan valituksia tehneitä vankeja. Kuulin karmeita tarinoita. Kyseenalaistin ihmisen synnynnäisen hyvyyden ja vakuutuin, että ihmiskunnan suurimmat viholliset ovat tarttuvien tautien aiheuttajat, luonnononnettomuudet ja ihminen itse.
Oman toimeni ohessa ryhdyin yhdysvaltalaisen esimie-heni kanssa tekemään tiivistä yhteistyötä kansainvälisten sotilaiden kanssa. Keräsimme ja jaoimme pulpetteja ja koulutarvikkeita kouluihin, ruokaa ja vaatteita moniin eri kohteisiin. Monen paikallisen lapsen, mummon, papan, äidin, isän ja kollegan jalat pysyivät lämpiminä äitini kutomissa villasukissa.
Naisten merkitys rauhanoperaatioissa
Omat kokemukseni ovat osoittaneet, että naisille on merkityksellistä tekemistä rauhanoperaatioissa. Haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten kärsimyksiä ja traumaattisia kokemuksia olen seurannut hyvin läheltä ihmisoikeusrikostutkijana UNMIBH-operaatiossa, jota ansiokkaasti johti YK:n pääsihteerin erityisedustajana Elisabeth Rehn.
Joskus tuntui, että läsnäolo, kuunteleminen, kädestä kiinni pitäminen ja myötäeläminen olivat parasta, mitä saatoin tehdä.
Sotarikostutkijana UNMIK-operaatiossa Kosovossa kohtasin pelon, epävarmuuden, suojattomuuden, toivottomuuden ja toimeentulon kanssa kamppailleita ihmisiä; sodassa rakkaimpiaan kadottaneita ja menettäneitä ihmisiä, kotinsa ja omaisuutensa menettäneitä ihmisiä, raiskausten uhreja.
Joskus tuntui, että läsnäolo, kuunteleminen, kädestä kiinni pitäminen ja myötäeläminen olivat parasta, mitä saatoin tehdä.
Kriisinhallinta edistää koko maailman vakautta
Työssäni Suomessa olen joutunut tahtomattani arvioimaan sotilaallisen- ja siviilikriisinhallinnan vaikuttavuutta. Mitä enemmän kriisialueella kyetään kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan keinoin luomaan vakautta, vähentämään inhimillistä hätää, luomaan edellytyksiä kehitykselle ja ehkäisemään konfliktin laajeneminen, sitä todennäköisempää on, että kriisialueella asuvien ihmisten ei tarvitsisi lähteä kotoaan etsimään kan-sainvälistä suojelua. Katson, että ponnisteluilla kriisialueella on vaikutusta itse kriisialueen, sen lähiseudun ja koko maailman vakauteen. Laajemmin ajateltuna kriisinhallinnan voidaan katsoa olevan myös kansainvälisen turvallisuuden edistämistä sekä ehkäisevän rikollisuuden ja terrorismin leviämistä.
Puheet uhkien nousukaudesta eivät ole liioiteltuja. Ikiaikaisten uhkien rinnalle on tullut uusia uhkia. Turvallisuudentunne heikkenee. Maailmasta tulee entistä epävakaampi ja epävarmempi. Luottamus viranomaisiin murenee. Ilmastonmuutos, kuivuus ja nälänhätä saattavat tulevaisuudessa saada suuret määrät siirtolaisia etsimään ruokaa ja toimeentuloa muualta kuin kotimantereelta.
Eräs päiväkirjamerkintäni:
”Puhallan kynttilän Nordic Palacessa sammuksiin ja lähden maihinnousukengissäni majapaikkaani kohti tyytyväisin mielin. Meillä oli jouluaattoillan rauha. Tänä iltana ei tullut niin usein kuultua Shelter in place -kuulutusta, eikä meidän tarvinnut etsiä välitöntä suojaa ja istua pöydän alla. Joulupäivänä noustaan töihin niin kuin kaikkina muinakin päivinä ponnistelemaan nykyistä vakaamman, ihmisarvoisemman, turvallisemman, oikeudenmukaisemman, yhdenvertaisemman ja tasa-arvoisemman maailman puolesta.”’
Elina Raappana on Vuoden rauhanturvaaja 2017.
Teksti on lyhennelmä vuonna 2020 Kirkon Ulkomaanavulle kirjoitetusta artikkelista, ja se on julkaistu Parikanniemen Kontti -lehdessä elokussa 2024.
