Ehytin toiminnanjohtaja huolissaan alkoholilakimuutoksen vaikutuksista nuoriin: ”Liikutaan veitsen terällä”

 

KUVA: Istockphoto

Uusi Tie selvitti, millaisia seurauksia on hallituksen sopimalla alkoholilakimuutoksella.

Uusi alkoholilakimuutosehdotus on tuomassa vahvat oluet ja lonkerot kauppoihin, todennäköisesti jo ensi vuonna. Ehkäisevän päihdetyön (Ehyt) toiminnanjohtaja Kristiina Hannula totesi Uuden Tien haastattelussa, mihin historiassa rajoitusten purku on johtanut. Kun vuonna 1969 keskiolut tuli kauppoihin, kulutuksessa oli suuri hyppäys. Sama tapahtui vuonna 1995 siidereiden kohdalla.

– Elinaikanani Suomessa on kaksi kertaa käynyt näin. En tiedä, miksi nyt kävisi toisin.

IK-opisto, neliöb. 15.-28.4.

Nuoret ajautuvat veitsen terälle

Jos lakimuutos kiidättää alkoholinkulutuksen kasvuun, silloin Kriistiina Hannulan mielestä liikutaan ”veitsen terällä” nuorten alkoholinkäytössä. Viime vuosina alle 18-vuotiaiden kohdalla trendi on ollut laskusuuntainen.

– Kyllä minua pelottaa, että suunta lähtee huonompaan.

Ehytin tuore tutkimus myös paljastaa, että alaikäisen on helppo saada alkoholia ja lähes 80 prosentin 15–25-vuotiaiden suomalaisnuorten kaveriporukassa alkoholi on osa vapaa-aikaa.

Poliisi on ollut kevään mittaan huolissaan useista teinien huonosti päättyneistä päihdekokeiluista. Huhtikuussa 13-vuotias hyvinkääläistyttö joutui tehohoitoon keskellä päivää. Poliisin verkkosivuilla vanhempia on teroitettu tarkempaan valvontaan.

Ehytissä kannetaan huolta myös ikäihmisten alkoholinkäytöstä, joka tulee lakimuutoksen myötä todennäköisesti lisääntymään entisestään. Terveydenhuollossa tuttua on se, että monelle vanhukselle pitää tehdä katkaisuhoito ennen leikkaushoitoa.

– Eläkkeelle siirryttäessä arjen tyhjyyttä täytetään alkoholilla. Haluamme Ehytissä nostaa esille sen, että vanhemmista ihmisistä pitää huolehtia ja että ei pidä jäädä arjessa yksin, vaan viettää aikaa toisten kanssa, Hannula korostaa.

 

 
artikkelibanneri Uusi Tie

Aiheet