Yleinen: Tuomas Enbuske kuvaa luterilaista uskoaan: ”Ei kielilläpuhumista, ei ikoneja, ei suitsukkeita – Sana riittää”

Boylen konsertti Tallinnan Kristus-päivässä peruuntui

 

Israel Houghton on nykyisin yksi Yhdysvaltojen tunnetuimpia kristillisen musiikin artisteja. Kuva: Wikipedia

Israel Houghton (kuvassa) on Tallinnan Kristus-päivän tärkein artisti. Britannian talenttikilpailun voittaja Susan Boylen oli tarkoitus esiintyä Believe-gaalaillassa Tallinnassa, mutta Boyle perui esiintymisen terveyssyistä. Gaalailta on kristillisten kirkkokuntien ja järjestöjen yhteisen Heartbeat Tallinn -suurtapahtuman huipentuma.

Rukoilen, että konserttini voisi olla tuomassa kuulijoiden sydämeen uskoa, toivoa ja iloa, sanoi laulaja Susan Boyle, joka oli tarkoitus vierailla maassa ensimmäistä kertaa.

Gaalaillassa esiintyvät Israel Hougton orkestereineen, Laulavan vallankumouksen ääni Tõnis Mägi sekä kirjailija Josh McDowell. Videoiden, musiikin ja kertomusten kautta yleisöllä on mahdollisuus elää läpi ihmisten tarinoita.

Sansa neliöb. 1.-30.5.

Samana päivänä ennen konserttia Lillekülan stadionilla vietetään Kristus-päivää. Areenalle odotetaan tuhansia rukoilijoita ympäri Eurooppaa.

Viro on nykyisin yksi maailman maallistuneimpia maita. Kristus-päivän ja Heartbeat Tallinn -tapahtumaviikon järjestäminen on kristittyjen yhteinen hätähuuto. Sen tavoitteena on nostaa Kristus puheenaiheeksi ja antaa ihmisille myönteinen kuva kristillisyydestä.