Atte Korhola – Mikä sulattaa ikiroudan?

 

Ympäristömuutoksen professori Atte Korhola palasi työmatkalta, joka koski ikiroutatutkimuksia muun muassa Norjassa. Muu aika on mennyt pitkälti sisämaan matkailussa – oman ikiroudan sulattamisessa.

Sisämaan matkailija vaan ei maailmanlopun ennustaja

Ulkomailla matkannut ympäristöprofessori näki väläyksen turmiolliseen tulevaisuuteen. Atte Korhola on katsonut ovistaan ja ikkunoistaan maisemaan, joissa pysyvää tuntuu olleen muutos. Omasta syystä, omasta syystä, omasta suuresta syystä. Korhola on viime vuosina uppoutunut katsomaan paitsi omaan työhönsä, myös omaan elämäänsä. Niitä voi olla toisinaan vaikea erottaa toisistaan.  Jos onkin avoin ja pysähtyy totuuden ääreen, mitä ihminen voi muuttaa?

Sansa vuosisop neliö

– Kesällä tehtiin tutkimuksia Fennoskandian – Norjan, Suomen, Ruotsin ikirouta-alueilla. Tutkittiin ikiroudan lämpötiloja. Ollaan asennettu antureita, jotka mittaa lämpötiloja koko ajan. Siitä me voidaan tehdä johtopäätöksiä sulamisesta. Sitten tutkitaan, mitä sen jälkeen tapahtuu.

Kuulostaa ihan tutkimusmatkailijalta. Henkilöltä, joka on vähän kuin Clark Kent. Eli mies, joka kenties uhraa aikaansa toimistossaan pohtimalla sitä, miten maailma pelastetaan. Mutta voiko? Nyt ei tarvitse kelata elokuvaa loppukliimaksiin, ei edes ilmastoaiheisen rainan. Kuunnellaanpa ihan Helsingin yliopiston toimistosta lähteneen seikkailijan matkaraporttia arktisen alueiden lämpenemisestä.

– Ikirouta siellä sulaa. Ennusteiden mukaan pari-kolmekymmentä vuotta meillä ei välttämättä enää näitä ikiroutasoita ole Suomessa. Ja kun elinympäristöt häviää,  niin sitten häviää lajit, koska monet lajit vaatii tiettyjä olosuhteita.

– Tää lämpeneminenhän on monen tekijän summa. Hiilidioksidin päästöt ja ihmisen aiheuttamat päästöt suoraan vaikuttaa vain osan siitä lämpenemisestä, selventää Korhola ja paljastaa tutkivansa kollegoidensa kanssa ”hiilen virtoja täällä Pohjolassa.” Näissä maisemissa moni osa mosaiikista kun vaikuttaa muuttuviin olosuhteisiin, kuten purot, järvet, suot ja tundraa. Eli Korhola tutkii suomeksi sanoen sitä, miten hiili kiertää, minne se varastoituu, häviää tai missä määrin sitä päätyy ilmakehään lämmittäväksi osapuoleksi.

–  Tähän liittyy kaikki tämä jäätiköiden ja jääpeitteen sulaminen pohjoisesta jäämerestä ja samoin lumipeitteen häviäminen. Ne kaikki osaltaan vaikuttaa siihen lämpenemiseen. Valtaosa vaikuttaa kiihdyttävästi.

Höpö, höpö. Ei mitään ilmastonlämpenemistä edes ole. – Anonyymi kommentoija

Miten mahtaa professori suhtautua yllä näkyvään kommenttiin. Näihin törmää niin ihmisen toiminnan seurauksena lämmenneessä miesten saunavuorossa kuin caps lockilla kirjoitetussa someviestissä.

– Kyllä se on faktaa. Toki paljon tutkittavaa riitää. Tässä ilmastojärjestelmässä on paljon sekä sisäisiä että ulkoisia tekijöitä, jotka vaikuttaa lämpenemiseen ja niitten selvittämisessä riittää kyllä paljon kysymyksiä, mitä on vielä ratkaisematta. Jos katsoo viimeistä 10-20 vuotta, niin arktinen alue on lämmennyt jopa kuusi kertaa nopeammin kuin maapallon keskiverto lämpeneminen. Kaikki tää, miten jo näkyy luonnossa keväällä, miten järvet vapautuu jäästä paljon aikaisemmin. Ja miten ikirouta sulaa ja sen tuloksena tapahtuu paljon maanpinnan muutoksia, eroosiota ja tätä hiiltä vapautuu ilmakehään, Helsingin yliopiston ympäristöprofessori kertaa, mutta samalla muistuttaa, että ihmiskunnalla on toivoa, sillä meillä on avaimet vielä käsissämme.

Voiko kokea kesän, ellei ole kokenut talvea? 

Viime ”talvena” moni suksensa valmiiksi voidellut päätyi päivittelemään typistetyllä sauvakävelyllään sitä, että ilmastonmuutos vei jo talvemme. Veikö? Atte Korhola ei laittaisi yksittäistä lumellista tai lumetonta talvea minkään ilmastonmuutoksen piikkiin. Tämä menee vielä sään vaihtelun piikkiin. Tällaisia lumettomia talvia on raportoitu jo Pekka Halosen ikuistamasta maisemasta alkaen aina Ilmatieteenlaitoksen pitkälle ulottuviin vuosirengas-taulukoihin. Sää ja ilmasto liittyvät toisiinsa, mutta ne on syytä erottaa. Sää on Korholan sanottamana ilmaston ”lapsi”. Pitää kuulemma nähdä tihenevää ja toistuvaa ilmiötä, että voidaan todeta lumettomuuden littyvän ilmastoon ja sitä kautta johtuvan meistä ihmisistä. Tai itse asiassa onhan ilmasto lämmennyt aikaisemminkin aikana, jolloin lentokoneet eivät nousseet ilmaan saati puolalaiset hiilivoimalan työntekijät laittaneet ”pökköä ilmapesään”. Onneksi Korhola on nyt tässä, sillä keskiajan lämpökausi on yksi hänen tutkimusaiheitaan. Eli siis ennen kylmenemistään maapallo lämpeni ihan itsestään?

– Se on ensinnäkin osoitettu uusimmassa tutkimuksessa, että se ei välttämättä ollut maailmanlaajuinen vaan oli erityisesti pohjois-Atlantin ilmastosektorilla vaikuttanut lämmin kausi. Siihen liittyy luontaisia syitä, Korhola toteaa yläotsikon tasolla ja alkaa selkokielistää lennosta omaa tutkijan kieltään.

-Täällä pohjois-Atlantin alueella on tietty ilmastojärjestelmään voimakkaasti vaikuttava tekijä kuin Pohjois-Atlantin värähtely, mikä tarkoittaa paine-eroja Islannin matala- ja Azoreitten Espanjan tasolla olevan korkeapaineen välillä. Ja nyt on todettu, että keskiajan lämpö anomalian aikaan (anomalia eli poikkeama normaaliin), niin tää paine-ero ilmanpaineessa oli jyrkkä kontrastinen näiden kahden matala- ja korkeapaineen välillä, Korhola toteaa.

Ympäristöprofessori Atte Korholan mukaan lämpimät lounaistuulet lämmittivät toisessa nurkassa olevaa koillis-Euroopan nurkkaa. Kuokka olisi uponnut helpommin suohon. Nytkin tätä Korholan kuvaamaa värähtelyä tapahtuu lyhyellä ja pidemmällä aikajänteellä. Keskiajalla tämä ilmiö oli kuitenkin ”hirttäytynyt kiinni”. Myöskin auringon aktiivisuus saattoi olla tuohon aikaan aktiivisempi. Jos jo ilmastonmuutos on pitkän ajan prosessi, sen tutkiminen on myös sitä. Siksi tieteentekijät hakevat apurahojaan, jotta esimerkiksi tällaistakin asiaa voitaisiin tutkia.

Sen kuitenkin Korhola näkee papereistaan lunttaamatta, että kun toiset jäähdyttelevät ilmastoahdistuneita mahdollisesta toisesta jääkaudesta, tilanne on oikeasti toinen.

– Nyt meidän pitäisi mennä kohti viileämpää koko ajan, mutta ihmisen aiheuttama kasvihuonekaasupäästö ilmakehään on vaikuttanut siihen, että olemmekin kiihtyvästi lämpenevässä tilassa.

Minä juon nyt kahvia – Harri Holkeri

Atte Korhola julkaisi kesällä esikoiskirjansa Ovista ja ikkunoista (Väyläkirjat, 2020), missä hän vapauttaa kirkollisesta ikiroudasta hengittämäämme ilmaan aikojen saatossa päästettyjä viisauksia oman pohdiskelujensa kera. Tuoremmaksi kirkkoisäksi Atte Korhola ei itseänsä korottaisi, saati Harri Holkeria, vaikka hän kirjassa mainitseekin edesmenneen pääministerin kiteyttäneen jotain olennaista nykyhetkessä elämisestä vaihdettuaan poliittisen hetken lähes uskonnolliseen rituaaliin rinnastettavaan kahvihetkeen. Toisilla tämä nykyhetkeen konkretisoituminen käynnistyy joka päivä aamukahvilla. Korhola paljastaa lukevansa joka aamu puolisonsa kanssa kirkkoisien viisauksia. Tässäpä yksi niistä: ”Nykyhetkessä eläminen on radikaalein tapa kuolla pois itsestään.” – munkki Wilfrid Stinissen. Atte Korhola tulkitsee ja sanottaa tuon viisauden tänä päivänä näin: ”Nykyhetkessä eläminen vaatii nöyryyttä. Se on tulemista lapsen kaltaiseksi; meidän on annettava Jumalan luoda itseämme.”

Tunne ja pysähtyminen itseensä

Kirjassaan Korhola kirjoittaa, että Jumala haluaa herättää tunteemme. Hänen mukaansa stoalainen tyyneys ei ole kristityn ihanne. Juonipaljastus Korholan elämästä. Hän kirjoittaa tajunneensa, että on torjunut elämässään paljon tunteita. Jos kerran tunteet luovat taustan ”kaikelle ihmisten väliselle vuorovaikutukselle”, niitä pitäisi oppia kuuntelemaan. Asioiden ja varsinkin oman elämän prosessoiminen on monille mahdollista vasta pysähtyessä. Atte Korhola kertoo pysähtyneensä itseensä. Miltä tuntuisi ajaa nokkakolari itsensä kanssa? Korhola myöntää väistäneen vastaantulevaa, mutta lopulta väistöliikkeet olivat turhia.

– Ensin halusin paeta sitä tyhjyyden tunnetta ja täyttää sitä. Lopulta ajattelin, että ehkä sittenkin on parempi kohdata se tyhjyys ja tutustua siihen. Tää aloitti matkan tunteitani ja tahtoani ja sitä mitä kutsun syvimmäksi minäksi. Tää tie oli vaivalloinen ja pitkä. Sillä tiellä olen edelleenkin.

Korholaa kuunnellessa on suorastaan houkuttelevaa mennä haavin kanssa hänen suunsa eteen, sillä vuosikymmenten aikana kohdattuja lohkareita on selvästikin punnittu, käännetty ja jopa sanoitettu helpommin kannettaviin osiin. Rauhallisen ja viisaan professorin kuuloisen puheen seasta erottuu elämän aikana koettuja yhden ihmisen ääri-ilmiötä, joihin pysähtyminen muovaakin omaa tulevaa, pitkän ajanjakson elämää täällä maapallolla. Eli kun ihminen ajautuu omassa elämässään kriisiin umpikujaan, suhde omaan itseensä täytyy myös määrittää uudelleen. Tätä kautta tunne-elämän kirjoa ihmetellessä ja päiviteltäessä suhde rakkaisiin voi muuttua. Kun vielä muutkin käyvät läpi omia prosessejaan, voi elämä yllättää vielä vanhoilla päivillä.

– Nyttemmin esimerkiksi suhde omiin vanhempiini on valtavan valoisa. Yksi löytö tässä omassa matkassa, että mä oon löytänyt mun vanhempani uudelleen tai voi sanoa, että ensimmäistä kertaa tässä aikuisiässä. Se on ollut hieno ja upea kokemus.

Ilman yhteyttä syvimpään olemukseeni typistyn ihmisenä. Tulen kyvyttömäksi olemaan aidosti läsnä vallitsevassa hetkessä. – Atte Korhola

Kristittyä tiedemies Atte Korholaa kuunnellessa voi tehdä monitasoisia havaintoja. Hän haastaa muitakin pohtimaan sitä, että mikäli ikiroutaa kertyy kuoren alla huomaamatta elämän aikana, mikä sen voi sulattaa? Nisunjyvä voi tipahtaa kovan kuoremme päälle, mutta vasta murtumisemme voi auttaa jotain hyvin syvää pääsemään omaan syvyyteemme.

Atte Korhola on ollut tuottelias kirjoittaja erilaisten tieteellisten artikkeleiden ja tutkimusten saralla. Viime kesänä hän kuitenkin julkaisi vasta ensimmäisen kirjansa. Ensimmäinen kirja on ”Ovista ja ikkunoista”.

 

Korhola vieraili Mikael Juntusen haastateltavana Radio Dein Herätyksessä! maanantaina 19.10.2020. Kuuntele koko haastattelu ja pohdiskelut kirjan äärellä.

 
Radio Dei RADIOT_FI 2