Ihmisiä ja ilmiöitä: Hengellistä vankilatyötä tehdään yhä – Omat kivut ja vastoinkäymiset ovat avaimia aitoihin kohtaamisiin, Jani Alanko sanoo

Artikkeli: Jeesus näyttää, mitä on olla todellinen ihminen myös tunne-elämän näkökulmasta

 

Ensimmäinen Jeesuksen tunne, jonka Markuksen evankeliumi nimeää suoraan, on myötätunto, Sara Saarela kirjoittaa. (Shutterstock)

Seurakunnissamme esiintyy joskus erikoista ajattelua, jossa Jeesuksen tunteet laimennetaan, Sara Saarela kirjoittaa. – Jos kuitenkin uskomme, että kuvaus Jeesuksesta on totta, on otettava vakavasti se, mitä hänen tunteistaan kirjoitetaan.

Jeesus käskee lähetyskäskyssä menemään kaikkialle maailmaan ja tekemään opetuslapsia. Juutalaisille opetuslapseus oli ilmiönä tuttu, olihan heidän keskuudessaan esimerkiksi rabbeja eli opettajia, joiden jalkojen juuressa oppilaat opiskelivat. 

Opetuslapseus ei kuitenkaan ollut tuttu asia pelkästään juutalaisille, vaan se oli normaali ilmiö tuon ajan kreikkalais-roomalaisessa maailmassa. Esimerkiksi antiikin kreikan filosofeilla oli oppilaita, jotka eivät opetelleet pelkästään ajattelemaan ja puhumaan kuten heidän opettajansa, vaan jotka opettelivat imitoimaan jopa opettajiensa kävelytyyliäkin. Imitointi eli esimerkin seuraaminen oli kokonaisvaltaista. 

Pipliaseura Neliöb. 25.9.-8.10. MJa

Jeesusta suututti ja murehdutti fariseusten paatumus. 

Opetuslapseus on tietenkin meille monille tuttu käsite, ja herätyskristillisissä seurakunnissa Jeesuksen esimerkin seuraaminen arjessa koetaan tärkeäksi. Usein opetuslapseuspuheessa korostuvat kuitenkin oikeanlainen ajattelu ja tietyt moraaliset teot. Harvemmin puhutaan tunne-elämästä, vaikka Jeesuksen tunteista raportoidaan evankeliumeissa suhteellisen usein ja ihmiselämässä tunteet ovat varsin keskeisessä roolissa. 

Kun luemme evankeliumeja huolellisesti, huomaamme, että Jeesuksella oli rikas tunne-elämä. Hänen esimerkkinsä rohkaisee meitä seuraamaan häntä tässäkin: tunteita ei pidä tukahduttaa tai ohittaa, eikä niistä tarvitse yrittää päästä eroon. Pikemminkin ne kuuluvat täysipainoiseen ihmisen elämään, ja ne ovat yhteydessä myös hyviin ja pyhiin arjen valintoihin. 

 

Myötätuntoinen Vapahtaja 

Ensimmäinen Jeesuksen tunne, jonka Markuksen evankeliumi nimeää suoraan, on myötätunto: Jeesuksen luo tuodaan spitaalinen mies, joka pyytää puhdistusta. Jeesuksen käy miestä sääliksi, eli hän kokee myötätuntoa.1 Jeesus ojentaa kätensä ja koskettaa miestä, ja niin mies paranee. 

Tämä ei ole suinkaan ainoa kerta, kun Jeesuksen raportoidaan kokeneen myötätuntoa. Se on itse asiassa toistuva tunne ennen ihmetekojen tekemistä. Markuksen evankeliumin mukaan ennen viidentuhannen ihmisen ruokkimista Jeesus katselee kansanjoukkoa ja kokee sääliä, koska ihmiset ovat kuin lampaat ilman paimenta. Niinpä Jeesus alkaa opettaa heitä, ja myöhemmin hän ruokkii nuo kaikki viisituhatta.2 Toisella kertaa, kun Jeesus taas ruokkii ihmisjoukkoa, tällä kertaa neljätuhatta, toiminnan syynä on jälleen myötätunto.3 Hän siis tarjoaa ruokaa, koska hän välittää nälkäisten perustarpeista. Myötätunto liittyy myös Jerikon tien sokeiden miesten parantamisen ihmeeseen.4 

 

Hän on Jumala, jonka sydämeen ja kyyneleisiin mekin mahdumme. 

 

Jeesus kokee syvää myötätuntoa myös ennen kuolleista herättämisen ihmeitä: hän katsoo poikansa menettänyttä Nainin leskeä ja kokee sääliä, ja samoin Jeesus itkee ja suorastaan vapisee liikutuksesta katsellessaan ihmisjoukkoa Lasaruksen haudalla.5 Se, mikä yhdistää molempia kuolleistaherättämisihmeitä, on Jeesuksen empaattinen suhtautuminen niihin, jotka ovat juuri menettäneet läheisensä. Lisäksi on tärkeää huomata, että Lasaruksen haudalla tapaamme Jeesuksen, joka tietää tekevänsä pian ihmeen, mutta joka ei silti kiiruhda muiden tai omien kyyneleiden ohi vaan antaa niiden tulla.6 

 

Suuttumus ja kiivaus 

Jeesuksen myötätuntoiset parantamisihmeet olivat vastaus tarvitsevien ja kärsivien hätään. Ne eivät kuitenkaan miellyttäneet kaikkia. Juutalaiset johtomiehet ja etenkin kansan parissa aikaansa viettäneet fariseukset pitivät Jeesusta silmällä ja kritisoivat ankarasti tämän toimintatapoja. Kohtaamiset näiden ryhmien kanssa nostattivat Jeesuksessakin tunteita. 

Yksi hyvä esimerkki tästä on Markuksen evankeliumin kolmannessa luvussa kerrottu sattumus sapattina. Fariseukset ovat jo nuhdelleet Jeesusta siitä, että opetuslapset ovat katkoneet pellolla tähkäpäitä, ja nyt polttavana kysymyksenä on parantaminen. 

Synagogan sapattitilaisuus on kuin jännitysnäytelmä: fariseukset tarkkailevat, parantaisiko Jeesus, ja sitten Jeesus esittää heille visaisen kysymyksen siitä, onko sapattina lupa tehdä hyvää ja pelastaa ihmishenki. Näyttää siltä, että Jeesus onnistuu ”tukkimaan” fariseusten suun. 

Tyytyväisyyden sijaan Jeesus on tuossa tilanteessa vihainen ja murheissaan. Miksi? Hänhän näyttää voittaneen väittelyn, ja kuka tahansa toinen saattaisi olla aika tyytyväinen itseensä sellaisesta saavutuksesta. 

Teksti kertoo syyn Jeesuksen reaktioon. Häntä suututti ja murehdutti fariseusten paatumus. Fariseukset eivät osanneet vastata Jeesuksen kysymyksiin, mutta heidän hiljaisuutensa takana ei piillyt nöyryys tai orastava havahtuminen vaan vastustus sekä halu vaientaa ja tappaa Jeesus. Jeesuksen suuttumuksen takana taas oli murhe näiden kansan keskellä vaikuttaneiden merkittävien miesten sydämen tilasta. 

Toinen tärkeä tapaus, joka liittyy Jeesuksen vahvaa aggressiivisuutta sisältävään tunnereaktioon mutta nyt vihaisuuden sijaan kiivauteen, on temppelin puhdistaminen. Johanneksen evankeliumin toinen luku kertoo, miten Jeesus kaataa pöytiä kumoon ja ajaa ruoskanpätkällä myyjät temppelistä ulos. 

Tästä tapauksesta olisi paljonkin syvällistä sanottavaa, mutta tilan rajallisuuden vuoksi huomioidaan tässä vain yksi näkökulma: Jeesuksen kiivaudessa on kyse tuomion langettamisesta juutalaiselle johtajistolle ja uskonnonharjoitukselle. He eivät olleet pelkästään tehneet rukouksen paikasta markkinatoria, vaan he myös torjuivat Jeesuksen ja sitä myöten Jumalan toiminnan ja johtivat täten kansaa harhaan. Kyseessä on siis vakava asia, ja Jeesus reagoi tähän asianmukaisella tunteella ja vahvuudella. 

 

”Sieluni on syvästi murheellinen” 

Tässä vaiheessa joku saattaa todeta, että Jeesuksen toiminnassa ja tunnereaktioissa on nähtävissä tietynlaista tunteiden ja moraalin yhdistymistä: Jeesuksen tunteiden moottorina on esimerkiksi epäoikeudenmukaisuuden vastustus. Tämä on totta, ja Jeesuksen tunnereaktioissa on nähtävissä myös kiivautta Jumalan pyhyyden puolustamiseksi. 

Tässä piilee kuitenkin myös pieni vaara. Seurakunnissamme nimittäin esiintyy joskus sellaista erikoista opetusta tai ajattelua, jossa Jeesuksen tunteet ja ihmisyys laimennetaan näistä syistä. Jotkut päätyvät ajattelemaan kenties tiedostamattaan, että Jeesus ikään kuin mekaanisesti pelkän logiikan puitteissa tekisi asioita, joita täytyy tehdä, jotta voisi olla moraalisesti hyvä – ja näin tunteet rajataankin itse asiassa pelistä pois. Jos kuitenkin uskomme, että evankeliumin kuvaus Jeesuksesta on totta, on otettava vakavasti se, mitä teksti sanoo Jeesuksen tunteista. 

Yksi pysäyttävimmistä tunnekohdista on Getsemanen puutarhassa koettu hetki. Markuksen evankeliumi kuvaa Jeesuksen tunnetilaa näin: ”– – hän alkoi tuntea kauhua ja tuskaa.”7 Jeesus pyytää tässä tilanteessa ystäviään viipymään kanssaan, ja hän rukoilee Isä Jumalalta, että se, mitä hänelle on pian tapahtumassa, voisi jäädä tapahtumatta. 

Tässä kohtaa on hyvä pysähtyä. Jeesus on oikeasti tuskissaan. Lisäksi on huomattava, että hänellä on realistinen käsitys siitä, mikä häntä odottaa, eikä hän siis pelkää turhaan tai ole vainoharhainen. On olemassa realistista pelkoa ja kauhua, ja niitä saa tuntea. 

Vaikka Jeesus rukoileekin, että ”ei niin kuin minä tahdon vaan niin kuin sinä”, meidän ei kannata ohittaa tai minimoida Jeesuksen tunnetilaa – Jeesus kun ei sano näitä sanoja mekaanisen kevyesti tai mieti: ”No, olenhan Jumala, tämä on pikku juttu.” Jeesus kokee tilanteen niin kauheana kuin se on, ja luonnollisesti myös fyysiset kärsimykset, esimerkiksi kidutus ja naulojen lyöminen raajoihin, koettiin sisäisenä tuskana. Juuri tästä syystä Jeesuksen uskollisuus on todellista, koeteltua uskollisuutta.8 

Tässäkin kohden huomaamme, miten Jeesuksen tunne-elämä itse asiassa on varsin keskeisessä roolissa hänen toiminnassaan. Tunteet ovat osa hänen uskollisuuttaan ja näin koko pelastuskertomusta. Hän ei vain näyttänyt olevansa kivussa ja kärsimyksessä, vaan hän kärsi oikeasti; hän ei ohittanut kipua, vaan eli sen läpi. 

 

Tunteva ihminen ilman syntiä 

Usein Jeesuksen tunteista puhuttaessa joku kuulija kiirehtii muistuttamaan, että Jeesus oli kuitenkin synnitön ja hänhän on myös Jumala. Tämä ilmaisee kenties tietynlaista epäröintiä sitä kohtaan, että Jeesus olisi oikeasti ollut niin räväkkä tai tunteileva. 

On toki totta, että Jeesus on synnitön sekä ennalta ollut, ihmiseksi tullut Jumala, mutta kumpikaan näistä huomioista ei minimoi Jeesuksen tunne-elämää tai ihmisyyttä. Jeesus on paitsi tosi Jumala myös tosi ihminen, jossa näemme, miltä täysipainoinen ihmisyys sekä tasapainoinen tunne-elämä näyttävät ja mihin myös meitä kutsutaan. 

Jeesuksessa, jumalihmisessä, me myös näemme, että järki, viisaus, hyvyys ja tunne eivät ole vastakohtia. Olenkin yrittänyt tässä tekstissä tiivistäen osoittaa, miten olennainen ja ”saumaton” osa Jeesuksen tunne-elämä on hänen toiminnassaan ja moraalissaan ja että terve ja hyveellinen tunne-elämä ei tarkoita sitä, että tunteita ei olisi tai niitä ei näytettäisi. 

Lisäksi tunne-elämä liittyy messiaanisuuteen ja jumaluuteen. Juuri Jeesuksen ihmeellisistä teoista ja välittävästä suhtautumisesta ihmiset tunnistivat, että Jumalan valtakunta on saapunut ja lupaukset täyttyvät. Jos yritetään hiukan valottaa Jeesuksen toiminnan historiallista ja teologista taustaa, Hesekielin kirjan luku 34 toimii yhtenä esimerkkinä. Siinä Jumala nuhtelee Israelin kelvottomia paimenia eli kansan johtajia, joilla ei ole myötätuntoa ja jotka näin eivät siis toimi lampaiden eli kansan parhaaksi. Hän lupaa nostaa tulevaisuudessa hyvän Daavid-paimenen. 

Jeesus on tämä luvattu Daavid-paimen. Mutta ei vain Daavid, vaan Jumala itse. Vanhassa testamentissa nimittäin suuri Paimen on Jumala ja muiden paimenten tehtävä on vain imitoida häntä.9 Jeesus on hyvä paimen, joka antaa henkensä lampaiden edestä, toisin sanoen Jahve itse, Immanuel, ”Jumala meidän kanssamme”. 

Tunteet ovat osa tätä Jumalaa. Hän rakastaa ja siksi toimii – joskus myös suuttuu ja kaataa pöytiä kumoon. Rakkauden, syvän myötätunnon ja murheen vuoksi hän tuli ihmiseksi ja meni ristille. Hän on Jumala, jonka sydämeen ja kyyneleisiin mekin mahdumme. 

Kirjoittaja Sara Saarela on teologi, kirjailija ja helluntaiseurakuntien IK-opiston opettaja.

Iloitseva Jumala  

Monilla perinteisiä Jeesus-elokuvia tai -kiiltokuvia katselleilla saattaa olla vakava kuva Jeesuksesta. Voi olla helpompaa ajatella, että Jeesus itkee tai pitää hillittyjä, syvällisiä luentoja, mutta Jeesuksen nauravat kasvot on vaikea nähdä omassa mielessä, kun lukee evankeliumeja. 

Jeesus kuitenkin viittaa suoraan omaan iloonsa, ja hänen kerrotaan olleen täynnä iloa. Iloon viitataan muun muassa näissä kohdissa: Joh. 15:11 ja 17:13 sekä Luuk. 10:21. On huomionarvoista, että Luukkaan 10. luvussa mainitaan ensin, miten 72 matkaan lähetettyä opetuslasta saapuvat onnistuneelta reissultaan iloisina, mutta kun jae 21 kuvaa Jeesuksen iloa, kreikan kielessä käytetään eri sanaa. Se voitaisiin kääntää itse asiassa ”riemuita” tai ”olla yli-iloinen”. Jeesus todella iloitsee! 

Myös taivaan valtakuntaan liittyy ilo: vertauksessa kadonneesta lampaasta (Luuk. 15:1-7) julistetaan, että taivaassa iloitaan yhden syntisen löytymisestä, ja tuhlaajapoikavertauksessa isä järjestää suuret ja iloiset juhlat, kun tuhlaajapoika palaa takaisin (Luuk. 15:11–32). Vertauksen riemuitseva isä on tietysti Jumala itse. (SS) 

 

Kirjallisuus: 

Voorwinde, Stephen 2011. Jesus’ Emotion in the Gospels. T&T Clark. 

 

Viitteet: 1) Mark. 1:41. 2) Mark. 6:34. 3) Mark. 8:2. 4) Matt. 20:34. 5) Luuk. 7:13; Joh. 11:33. 6) Joh. 11:33–35. 7) Mark. 14:33. 8) Ks. myös Hepr. 4–5. 9) Hes. 34; Ps. 23.