Elämäntaito: Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra ammentaa politiikkaan vastoinkäymisistään ja niistä selviytymisestä Uutiset: Paperipula haastanut myös kristillistä kustannustoimintaa – ”Vasta neljäs paperitilaus saatiin onnistumaan – hinta noussut jopa 70 prosenttia”

Älyllinen yliopistomaailma haastaa kristittyjen korkeakouluopiskelijoiden uskon

 

Professori Michael Krugerin mukaan huolestuttavan moni kristitty korkeakouluopiskelija jättää kristinuskon kohdatessaan älyllisen, kristinuskoa haastavan yliopistomaailman. Yliopisto-opiskelija Magdaleena Lehtinen näkee myös muita riskejä.

Yhdysvalloissa julkaistiin viime vuonna paljon keskustelua herättänyt, professori Michael J. Krugerin kirja “Surviving Religion 101”. Kirjassaan Kruger nostaa esiin niitä haasteita, joita moni kristitty nuori kohtaa astuessaan sisään yliopistomaailmaan.

Krugerin mukaan moni on täysin valmistautumaton siihen kritiikkiin, mitä kristinuskoon kohdennetaan, samoin kuin niihin lukuisiin vaihtoehtoihin, joita kristinuskolle tarjotaan.

Sansa neliöb. 3.5.-3.6. MJa

Kruger itse päätyi nuorena aikuisena innokkaan ja vakuuttavan Barth Ehrmanin uuden testamentin johdantokurssille. Nykyään Ehrman toimiii arvostettuna professorina UNC:ssä, ja on yksi äänekkäimmistä ja kirjallisesti tuotteliaimmista kristinuskon kriitikoista.

– Pohdiskelin Ehrmanin opetusten aikana ja niiden jälkeen todella syvällisesti sitä, oliko kristillinen uskoni pelkkää valetta, enkä todellakaan ollut ainut. Katselin vierestä, kuinka monet muutkin kristityt oppilaat kamppailivat tuon lukuvuoden läpi miettien, kuinka yhdistää oma uskonsa historiaan tai oliko se edes mahdollista, Kruger toteaa kotisivuillaan.

Juuri tämä on myös syy siihen, miksi Kruger päätti kirjoittaa aiheesta kirjan. Surviving Religion 101 on kirjoitettu kirjeiden muodossa Krugerin yliopistoon lähteneelle tyttärelle Emmalle. Jokainen kirje käsittelee tiettyä älyllistä ongelmaa tai haastetta, jonka Kruger väittää krisittyjen opiskelijoiden ennen pitkää kohtaavan.

Vaikka Krugerin konteksti on Yhdysvallat, on myös Suomessa keskusteltu nuorten uskon menetyksestä etenkin teologisen tiedekunnan kohdalla. Slogan “Aloitin opinnot hengessä, lopetin ne Helsingissä”, lienee kaikille opintojaan Helsingissä aloittaville tuttu. Eikä ongelma ole Suomessakaan tiedekuntakohtainen: kirkkojen työntekijät pohtivat jatkuvasti sitä, miten pitää uusille paikkakunnille opiskelujen perässä muuttavat nuoret mukana seurakunnan ja kirkon toiminnassa, ja mihin ylipäätään tyssää nuorten matka aikuiseen uskoon?

Uushenkisyys kristillisen vakaumuksen haastajana

Magdaleena Lehtinen, 23, asuu Helsingissä ja opiskelee Jyväskylän yliopistossa yleistä- ja aikuiskasvatustiedettä. Hänen mukaansa uskoa ei nykyajassa haasta pelkästään yliopistomaailma, vaan tietty arvopohjan mureneminen ja uushenkisyys.

– Se yleinen ajatus, että kaikki voi olla jumaluutta, että ei ole oikeaa eikä väärää ja kaikki pitää hyväksyä, haastaa uskovaa, empaattista nuorta. Ajatus, että kaikki uskonnot ovat lopulta samaa ja palvovat samaa jumalaa tai jotain ”suurempaa”, voi äkkiä laittaa kyseenalaistamaan omaa kristinuskoa, jolla on tietyllä tavalla selkeät rajat. On joskus vaikeaa erottaa, missä menee totuuden ja totuuden vääristymien rajat, Lehtinen toteaa.

Hänen kokemuksensa mukaan ajatus tiukan älyllisestä yliopistomaailmasta, joka ei anna tilaa muulle kuin kovalle tieteelle, saattaa olla hiljalleen muuttumassa.

– Vaikka tieteen yhteydessä voi vieläkin havaita sitä ajatusta, että hengelliset asiat ovat hulluutta, niin asian kääntöpuoli on se, että ihmisillä on kuitenkin kautta aikoja ollut paljon yliluonnollisia ja erilaisia hengellisiä kokemuksia, Lehtinen miettii.

Hänen mukaansa tiedeyhteisökin voi nykyään osaltaan tunnistaa näitä kokemuksia ja ilmiöitä.

– Ehkä pikkuhiljaa tiukan fyysis-materiaalisen maailmankuvan rakennelmat voivat avautua myös laajemmalle todellisuudelle, kun hyvinvointi ja henkiset asiat ovat muutenkin  yhteiskunnallisesti pinnalla, Lehtinen pohtii.

Lisäksi hän näkee, että tieteellinenkään maailma ei lopulta ole virheetön.

– Lopultahan kaikki tutkimuskin on yhtä lailla vajavaista ihmisen yritystä ymmärtää asioita, ja se jättää paljon tilaa myös uskolle, Lehtinen toteaa.

Yhteiskristillisyys uskon vahvistajana

Lehtisenkään elämä ei kuitenkaan ole lipunut lapsuudesta nuoruuteen ja nuoreksi aikuiseksi ilman uskon kriisejä.

– Uskonasiat ja hengellinen todellisuus olivat lapsuudessani vahvasti läsnä vanhempieni oman aktiivisen hengellisen elämän kautta. Uskoin vahvasti Jumalaan, mutta muistan, miten jo eskarilaisena häpesin uskoa ja pelkäsin, että kaverin tullessa kylään vanhemmat lausuisivat ääneen ruokarukouksen. Tiedostin siis jo silloin, että usko oli erilaisuutta ja lasten maailmassa sitä piti hävetä, Lehtinen muistelee.

Varsinaisen uskonkriisin Lehtinen kävi kuitenkin läpi viettäessään välivuotta ulkomailla. -Olin pariin otteeseen lyhytaikaisessa lähetystyössä, ja siellä kohtasin isoja uskon prosesseja, oikeastaan kriisin, jonka keskellä menetin uskon ja kyseenalaistin täysin oman kasvatukseni ja Jumalan olemassaolon. Nuo prosessit saivat minut etsimään toden teolla Jumalaa, ja luopumaan ehkä semmoisista lapsuuden uskon rippeistä. Lopulta Jumala ilmestyi minulle uudestaan rukousten, profetioiden ja ystävyyden välityksellä, ja lopulta lahjoitti minulle uskallusta uskoa taas uudestaan, Lehtinen kuvaa.

Lehtisen kipuilu kuulostanee tutulta monien nuorten uskonnollisuutta tutkivien parissa. Viime vuosina merkille pantavaa on ollut se, että on yhä vaikeampaa löytää nuorta, jolle uskonnolliset asiat olisivat merkityksellisiä. Muun muassa Itä-Suomen yliopiston käytännöllisen teologian professori Kati Tervo-Niemelä on todennut, että Suomessa ja muissa länsimaissa 2000-luvulla tapahtunut muutos uskonnollisuudessa on ällistyttänyt jopa tutkijat.

Toisaalta tutkimuksissa on huomattu myös se, että lämpimäksi ja turvalliseksi koettu hengellisyys, sekä mahdollisuus liikkua hengellisten liikkeiden ja yhteisöjen välillä tukevat perheessä kristinuskon siirtymistä sukupolvelta toiselle. Tämä kokemus on myös Lehtisellä.

– Vanhempani tulivat uskoon vähän ennen syntymääni, ja minut siunattiin Vapaaseurakunnassa. Vanhempani halusivat kuitenkin tutustua moniin eri seurakuntiin, ja tämän seurauksena olen itse viettänyt aikaa lähes kaikkialla Metodistikirkosta Luther-säätiöön. Oikeastaan arvelen, että käytännössä kaikki muu paitsi ortodoksit ja katolinen kirkko on tullut testattua, Lehtinen hymähtää.

Hänen mukaansa asialla on ollut varsin positiivinen vaikutus hänen omaan uskonnollisuuteensa.

– Vaikka jossain vaiheessa perheemme juurtui Kansanlähetyksen toimintaan, ja minut kastettiin luterilaisen kirkon yhteyteen, niin silti myöhemmin jatkoin helluntaiseurakunnassa käymistä monen vuoden ajan. Koin, että se oli itselleni rakas ja turvallinen hengellinen ympäristö., Lehtinen kertoo.

Tuo opittu, yhteiskristillinen asenne on kulkenut Lehtisen mukana aikuisuuteen saakka, ja yhteiskristillisyys on hänelle edelleen erittäin tärkeää. Se on saattanut olla myös Lehtisen uskoa suojaava tekijä, sillä Tervo-Niemelän mukaan niissä perheissä, joissa uskonnollisuus on siirtynyt vahvasti sukupolvelta toiselle, ei olla sitoutuneita vain yhteen hengelliseen liikkeeseen. Uskon säilymistä ja vahvistumista näyttääkin siis tukevan se, että perheessä on sallittua liikkua eri yhteisöjen välillä elämäntilanteiden ja erilaisten tarpeiden vaihdellessa.

Mahdollisuus kyseenalaistaa omaa vakaumusta avaa oven syvemmälle uskolle

Lehtisen omien sanojen mukaan uskon juurtumiseen ja säilymiseen on hänen kohdallaan vaikuttanut myös mahdollisuus kysyä ja kyseenalaistaa.

– Totuuden tunteminen on itselläni vasta alussa. Minusta tuntuu, että ehkä tähän uskon aikuistumisprosessiin liittyy myös se legendaarinen oppi, että oppii hyväksymään sen, että on kaikessa kesken, eikä tule valmiiksi, mutta uskaltaa kysyä kysymyksiä ilman, että korttitalo kaatuu yhdestä huterasta moovista, Lehtinen miettii.

Samaa pohti vuosia takaperin omassa Kotimaan blogissaan toimittaja Emilia Karhu, joka pohdiskeli Sonja Saarikosken Helsingin sanomissa julkaistua, kohua aiheuttanutta tekstiä Tulin uskoon ja tuputin Jeesusta teinitytölle – mitä ihmettä rippileirillä tapahtui? Karhun mukaan nuorten uskoa tukisi nimenomaan se, että nuorilla olisi mahdollisuus kysyä ääneen ne kaikista kerettiläisimmätkin kysymyksensä, että heillä olisi mahdollisuus keskustella täysin avoimesti, sekä haastaa opittu usko ja uskonkäsitykset. Tällöin nuorten ei ehkä tarvitsisi etääntyä kristinuskon perinnöstä ja ytimestä siinä laajuudessa kuin nykyään tapahtuu.

Nuorten avoimuus ja halu uskonnolliseen pohdintaan pitäisi myös Tervo-Niemelän mukaan nähdä kirkossa voimavarana. Hänen mukaansa kirkossa on paljon nuoria, jotka haluavat elää uskoaan todeksi, mutta jotka tarvitsevat myös kasvutilaa.

Myös Lehtinen ajattelee samoin. Hänellä on selvä vastaus kysymykseen siitä, miten vanhemmat voisivat tukea lapsiaan, jotta lapsuuden usko voisi kuihtumisen sijaan vahvistua ja kasvaa nuoruudesta aikuisuuteen siirryttäessä.

– Vapaus ja oma esimerkki, sanoisin ihan aloittelevan kasvatustieteilijän ja uskovan perheen lapsen näkökulmasta. Se millainen olet lähimmäisenä perheellesi ja lähellä oleville ihmisille, on iso todistus siitä, miten usko elämässä vaikuttaa, Lehtinen toteaa.

Lisäksi hän korostaa kannustamisen merkitystä painostamisen sijaan.

– Lapsia saa kannustaa mukaan seurakunnan toimintaan, mutta hengellisiin asioihin millään tavalla painostaminen voi olla hyvin haitallista. Monesti todella tiukkaan kuriin tai vaatimuksiin tulee vastareaktioina kapinaa, ja negatiiviset tunnemuistot asiasta eivät ainakaan auta palamaan asian ääreen, Lehtinen miettii.

 

Lähteet:

https://www.michaeljkruger.com/my-new-book-surviving-religion-101-releases-today/

https://www.youtube.com/watch?v=wJSizC0nYmg

https://www.sley.fi/nuorten-ikaluokkaa-ei-ole-menetetty/

https://www.kotimaa.fi/blogit/mihin-tyssaa-matka-aikuiseen-uskoon/

https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000002915669.html