Ajatukseni ovat lasten luona – kertomuksia Keski-Aasian nuorimmista uskovista

 

Hylkäämistä, nöyryyttämistä, lyöntejä – tällainen vaino on usein todellisuutta Keski-Aasian kristityille. Open Doorsin tutkija Stefan* kertoo muutaman kristityn tarinan.

Kun ajattelen Keski-Aasiaa ja sikäläisen kirkon haasteita, mieleeni nousevat ensimmäiseksi keskiaasialaiset lapset. Yksi tiimimme tapasi kaksi kristittyyn perheeseen kuuluvaa tyttöä. Vanhempi heistä on 16 ja nuorempi 12 vuoden ikäinen. He olivat kävelemässä kotiinsa noin kahdeksan aikaan illalla – ei siis kovin myöhään. Matkallaan he ohittivat pari poikaa, jotka huomasivat tytöt ja alkoivat kirota heitä. Pojat sanoivat: ”Hei, nuo tytöt ovat kristitystä perheestä, petturien perheestä. Hyökätään heidän kimppuunsa.”

Kaksi pojista yritti raiskata vanhemman tytön, mutta nuorempi toimi todella urheasti: hän hyppäsi siskonsa eteen yrittäen suojella tätä. Pojat suuttuivat ja alkoivat hakata tyttöä. He jatkoivat niin kauan, että olivat lyöneet irti hänen kaikki hampaansa.

IK-opisto (vuosisop) neliöb.17.-30.1.MJa

Tavatessamme tytön yritimme auttaa häntä traumaterapian kautta. Veimme hänet myös sairaalaan, jotta hän saisi uudet hampaat.
Valitettavasti tämä ei ollut ainoa kerta kun jouduin todistamaan lapsiin kohdistuvaa vainoa. Tällä tietyllä alueella on paljon vastaavanlaisia tapauksia.

Älkää luottako häneen

Toinen tarina kertoo pienen pojan kokemuksesta. Oli hänen ensimmäinen koulupäivänsä, jota hän oli todella odottanut. Äiti näki poikansa jännityksen. Koska hänen elinkeinonaan oli kukkien myynti, hän ajatteli: ”Annan pojalle kauniin kukkakimpun, jonka hän voi ojentaa opettajalleen.”

Poika oli tosi iloinen saadessaan kukkakimpun ja piti sitä käsissään valmiina astumaan sisälle kouluun. Mutta häntä ei vielä päästetty sisään – paikalla oli rehtori ja kaupungintalon edustaja, ja lapsia pyydettiin pysymään koulurakennuksen ulkopuolella. Johtaja toivottaisi ensin kaikki lapset tervetulleiksi, ja sitten heidät päästettäisiin sisälle kouluun.

Johtaja alkoi puhua, mutta lopetti hetken kuluttua ja pyysi poikaa astumaan eteen. Jännittyneenä poika ajatteli, että nyt hänellä oli tilaisuus ojentaa kukat kaikkien lasten nähden. Johtaja otti kukat ja alkoi puhua: ”Kuten tiedätte, eri maat käyvät läpi erilaisia historian vaiheita. Joskus maan asiat ovat hyvin, ja kaikki on miellyttävää. Joskus taas ajat ovat vaikeat. On kriisitilanteita. Saattaa olla sota. Kriisi- ja sota-aikoina on kuitenkin aina vahvoja nationalisteja, jotka puolustavat maansa kunniaa. Valitettavasti on myös ihmisiä, jotka pettävät maansa kansalliset edut. He ovat pahoja ihmisiä.”

”Onneksi maamme on erittäin hyvin organisoitu. Poliisi tuntee kansalaisemme. Ja tässä meidän tapauksessamme tiedämme, kuka pettää meitä. Tämä poika kuuluu maanpetturien perheeseen. Älkää luottako häneen. Pysykää kaukana hänestä.” Johtaja otti kukat, heitti ne lattialle ja polki niitä. Sitten poika lähetettiin takaisin paikalleen.

Voit vain kuvitella, miten tällainen tapahtuma vaikuttaa. Se seuraa poikaa koko hänen jäljellä olevan kouluaikansa.

Hän rukoili ja kutsui minua hyväksi mieheksi

Haluan kertoa toisenlaisen todistuksen, se on erään keskiaasialaisen tytön tarina. Hän sattuu olemaan maanalaisen seurakunnan pastorin tytär. Tapahtuma-aikaan tyttö oli noin 9- tai 10-vuotias. Ollessaan kotona eräänä iltana, hän kuuli ovelta koputuksen. Tyttö meni avaamaan ja ovella seisoi poliisi sonnustautuneena koko virka-asuunsa.

Poliisi katsoi tyttöä ja sanoi: ”Etsin herra X:ää, asuuko hän täällä?” Tyttö vastasi: ”Kyllä, hän on isäni, mutta hän ei ole kotona. Odotan hänen palaavan minä hetkenä tahansa. Jos haluatte, voitte tulla sisään ja odottaa häntä.”

Poliisivirkailija suostui. Aika kului, mutta pastorin palaaminen kesti. Tyttö katsoi poliisia ja sanoi: ”Alkaa olla ruoka-aika. Voin valmistaa jotain teille ja itselleni, vai oletteko jo syönyt?” Poliisi vastasi, ettei ollut. ”Selvä, laitan ruokaa meille molemmille”, tyttö sanoi, ja 20 minuutin kuluttua hän palasi mukanaan yksinkertainen ateria.

Tyttö sanoi: ”Minulla on tapana siunata ruokani. Siunaatteko te yleensä?” Poliisi vastasi, ettei tavallisesti siunannut ruokaansa. Tyttö sanoi: ”Ei se mitään, minä voin siunata myös teidän ruokanne. Sitten hän rukoili: ”Taivaallinen Isä. Kiitos sinulle siitä, että pidät meistä huolen. Kiitos tästä ruuasta, joka on edessämme. Kiitän sinua, Herra, myös siitä, että toit tämän hyvän miehen kotiimme. Siunaa meidän yhdessäolomme. Jeesuksen nimessä. Aamen.”  Sitten he alkoivat syödä. Poliisi oli syvästi vaikuttunut tytön osoittamasta rakkaudesta. Hän oli täysin hämmentynyt.

Lopulta pastori tuli kotiin. Poliisin toimeksiantona oli pidättää pastori laittomien hengellisten tilaisuuksien vuoksi, mutta hän oli edelleen liikuttunut pienen tytön takia ja sanoi pastorille: ”Minulla oli kohtaaminen tyttäresi kanssa. Hän on ollut minulle todella ystävällinen. Hän rukoili ja kutsui minua hyväksi mieheksi. Mutta tiedän, etten ole ensinkään hyvä. Mistä tässä teidän Jeesuksessanne on oikein kyse? Entä teidän uskossanne? Voitko selittää minulle?”

Ja pastori selitti. Vain muutamaa minuuttia myöhemmin poliisi sanoi: ”Minäkin haluan seurata Jeesusta.” Hänestä tuli uskova. Tämä tapahtui muutama vuosi sitten, ja tähän päivään asti poliisi on suojellut kirkkoa. Pastori on yhä tehtävässään, ja kirkko jatkaa toimintaansa.

Vainoa on paljon, mutta Keski-Aasian kirkolla on myös toivoa.

Katso video

Tutustu lisää Keski-Aasian tilanteeseen.

 
Open Doors tilaa ilmaislehti punainen