Ihmisiä ja ilmiöitä: Nina Åström palaa halusta kertoa Jeesuksesta

”Sätkyä” odottava Soini puolustautui vihapuhesyytöksiä vastaan

 

KUUNTELE KLIPPI. Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini puolustautui Radio Dein kuntavaalitentissä puolueeseensa kohdistuneita vihapuhesyytöksiä vastaan. – Jos meidän, tai minkä tahansa puolueen joku yksilö hölmöilee, niin pitää ymmärtää, että se on hänen mielipiteensä, Soini perusteli.
Puheenjohtaja uumoilee kuntavaalien tuovan puolueelleen joko ”sätkyn” tai ”mätkyn”.

Puoluejohtaja Timo Soini ei hyväksynyt Radio Dein keskiviikon vaalitentissä esitettyä väitettä, jonka mukaan perussuomalaisilla olisi hankaluuksia pitää joidenkin puolueen edustajien rasistissävytteiset kannanotot tai vihapuheeksi tulkitut lausunnot kurissa.

– Minulla nousee karvat pystyyn, jos väitetään, että minulla tai minun johtamallani puolueella on jonkinlaisia ongelmia tämän asian [rasistisen vihapuheen] suhteen. Voin sanoa ettei ole eikä tule, vakuutteli Soini.

Perheniemi neliöb. 7.-13.10.

Perussuomalaiset ovat tehneet työtä julkisuuskuvansa parantamiseksi pyrkimällä värväämään puolueen riveihin myös maahanmuuttajataustaisia ehdokkaita. Kuntavaaliehdokkaiden joukkoon saatiin viitisentoista maahanmuuttajataustaista ehdokasta.

– Ihmiset näkevät nyt, että ei tässä ole mitään estettä. Kantasuomalainen vai Suomeen tullut – mitään jaottelua ei meillä ole. Tänne [perussuomalaisiin] kyllä pääsee ehdokkaaksi, kun jakaa perussuomalaisen arvomaailman.

Miesten puolue

Kaikkiaan perussuomalaisilla on listoillaan runsaat 4300 ehdokasta, mikä on tuplaten enemmän kuin kuntavaaleissa neljä vuotta sitten. Neljä ehdokasta viidestä on miehiä.

Kristillisen radioaseman tentissä Soini nosti esiin kristittyjen aseman ja oikeuden ilmaista mielipiteensä, minkä hän linkitti myös arvosteluun, jota hän on saanut osakseen ilmaistessaan henkilökohtaisen kielteisen kantansa abortteihin.

– Jos mietitään, mikä porukka maailmassa on tällä hetkellä vainotuin ja syrjityin, niin ne ovat kristityt vähemmistöt eri puolella maailmaa. Tuntuu välillä, että jos Suomessa elämää puolustaa, niin on suurimman jahdin kohteena, mitä voi olla. Tässä suhteessa annan tunnustusta Päivi Räsäselle. Hän on ollut elämään liittyvissä arvoasioissa johdonmukainen.

”Näinkö se Audi-kyyti tainnuttaa?”

Vaikka kristillisdemokraattien puheenjohtaja sai Soinilta kehuja kristillisen etiikan johdonmukaisesta esillä pitämisestä, EU-politiikassa hän syytti puoluetta takinkäännöstä. Soini viittasi pienpuolueiden istumiseen kokoomuksen ja sdp:n hallituksessa, joka hyväksyi EU:n kriisimaille myönnetyt tukipaketit.

– Kuvittelin, että kristillisdemokraateilla ja vasemmistoliitolla, jotka vastustivat aivan päättömiä eurotukia, olisi jotain henkisiä vaikeuksia toimia tässä asiassa. He ovat auliisti joka ikisen tukipaketin myöntäneet ja isompi erä tulee vielä Kreikkaan ja todennäköisesti Espanjaankin vielä ennen joulua.

– Kyllä minä tämän kumiselkärangan perään kyselen, että näinkö se Audi-kyyti taivuttaa ja tainnuttaa, maalaili Soini, mutta myönsi samalla hallituksen olevan yhtenäisempi ja toimintakykyisempi kuin hän hallitusneuvottelujen aikaan ennusti.

Soinin mukaan on ollut havaittavissa, että kd:n riveistä on siirtynyt äänestäjiä perussuomalaisten kannattajiksi. Kristillisten entisen puheenjohtajan Toimi Kankaanniemen siirtyminen perussuomalaisten ehdokkaaksi on Soinin mukaan yksi esimerkki asiasta.

– On luonnollista, että sieltä on vuotoa meille tullut.

– Mutta myös sellaista, että koska perussuomalainen puolue sisältää elementtejä, joissa kristilliset arvot eivät kaikille ole päällimmäisiä, niin joku on katsonut, että ehkä se kd on minulle kuitenkin luonnollisempi. Tätä rajankäyntiä käydään varmasti vaali vaalilta.

Myös muut pienemmät puolueet saivat Soinilta osansa.

– Vihreiden kanssa meillä on ollut omat erimielisyytemme ja on vieläkin. Mielestämme he ovat siirtyneet radikaaleista ja yhteiskuntaa haastavista alkujuurista pukupuolelle ja selittelijäosastolle.

– Itselläni on perinteiset konservatiiviset perhearvot ja vihreät ajavat liberaaleja käsityksiä asiassa jos toisessa.

Perussuomalaisten ja rkp:n suhdetta Soini luonnehti viha-rakkaus -suhteeksi.

– Minun mielestäni he yrittävät monopolisoida ruotsinkielisten suomalaisten asian itselleen. Perussuomalailla on toistakymmentä ehdokasta, joiden äidinkieli on ruotsi. Kilpailu tekee sinnekin hyvää.

Sätky vai mätky?

Helsingin Sanomien gallupissa perussuomalaisten kannatus oli 15,7 prosenttia, mikä oikeutti neljänteen sijaan ja lähituntumaan keskustan kanssa. Ylen mittauksessa perussuomalaiset menivät niukasti keskustan edelle. Viime kuntavaaleissa perussuomalaiset saivat 5,4 prosenttia annetuista äänistä.

Eduskuntavaaleissa Soini antoi perussuomalaisen rynnistykselle nimen jytky. Mikä nyt tulee?

– En tiedä tuleeko sätky tai mätky vai jatkojytky, mutta merkittävä myllerrys tulee. Kuntapolitiikassa ei ole hallitus-oppositio -asetelmaa ja nyt perussuomalaista tulee merkittävä vallankäyttäjä Suomen valtuustoihin.

Radio Dein vaalitentissä kolme kautta Espoon kaupunginvaltuustossa istunut Soini muistutti perussuomalaisten puolueohjelmaan kirjatusta sanaparista, joka määrittelee puolueen ”kristillis-sosiaaliseksi”. Haastattelussa hän sovelsi määritelmää ruohonjuuritasolle.

– Arjen tasolla tämä merkitsee, että esimerkiksi kouluissa pidetään joulujuhlat ja lauletaan suvivirret kahdesta syystä: Se on arvoasia ja suomalainen kulttuuriasia. Jos se ei jollekin käy, niin poistukoot huoneesta.

– Minulle lähimmäisen rakkauden, ihmisarvo ja ihmisyyden arvot tulevat kristillisestä perinteestä ja ne ovat kyllä puolueellekin kelvanneet.

Radio Dei lähettää Timo Soinin vaalitentin uusintana sunnuntaina 14.10. kello 20.00. Haastattelu on kuunneltavissa myös Radio Dein ohjelma-arkistossa.

Kuuntele, miten puheenjohtaja Timo Soini sanoo perussuomalaisten puolueohjelmassa määritellyn ”kristillis-sosiaalisen arvomaailman” vaikuttavan puolueen edustajien käytännön toimiin (toimittaja A-P Kaipiainen):

 
Dei, Viikon debatti, artikkeliban. (2/2) 14.9.- MJa