Vieraskynä: Mielipidekirjoitus asiassa Árpád Kovács / Oulun hallinto-oikeuden päätös

 

Oulun hallinto-oikeus antoi viime kuussa mediassakin paljon huomiota saaneen päätöksen ev.lut. kirkon papin Árpád Kovácsin asiassa. Päätös oli laatuaan ensimmäinen Suomessa ja ansaitsee muutaman kommentin koskien päätöksen perusteluita ja johtopäätöstä.
Päätös syntyi äänestyksen jälkeen äänin 2-1 .

Hallinto-oikeuden keskeinen argumentti sen kumotessa tuomiokapitulin Kovácsille antaman varoituksen oli siinä, että tilanne kirkossa olisi epäselvä ja sääntelemätön koska kirkkolakiin tai kirkkojärjestykseen ole lisätty säännöksiä vihittävien parien sukupuolesta avioliittolain muutoksen jälkeen.
Päätöksessä kiinnittää erityisesti huomiota se, kuinka kirkon valtiosääntöoikeudellisen aseman tarkastelu ja sen merkitys julkisen vallan ja kirkon norminantovallan välillä puuttuu kokonaan.
Lähtökohtaisesti kaikissa länsimaisissa oikeusjärjestelmissä uskonnonvapaus toteutetaan periaatteella, jonka mukaan valtio ei puutu uskonnonharjoittamiseen. Se ainoastaan luo edellytykset ja ylläpitää puitteita, joissa uskonnonvapaus voi aidosti toteutua. Euroopan neuvostossa lähtökohtana on valtion ja kirkon erillään pitäminen toisistaan. Neuvoston suosituksen mukaan tämä on yleisesti hyväksytty lähtökohta demokraattisissa valtioissa, vaikkakin siinä esiintyy kansallisia eroja. Myös Euroopan ihmisoikeussopimus lähtee ajatuksesta, että uskontojen harjoittaminen ei kuulu valtion perustehtävien piiriin. Ihmisoikeustuomioistuin on korostanut valtion neutraalia ja puolueetonta roolia suhteessa eri uskontojen harjoittamisen järjestämiseen. Vielä on huomioitava Lissabonin sopimus (2007), jossa todetaan : ”Unioni kunnioittaa kirkkojen ja uskonnollisten yhdistysten tai yhdyskuntien asemaa, joka niillä on kansallisen lainsäädännön mukaisesti jäsenvaltioissa, eikä puutu siihen.”

Sansa syyskeräys artikkelin alle

Suomen valtiosäännössä ev.lut. kirkon kirkkolailla on perustuslakiin perustuva erityisasema. Perustuslain 76 §:n mukaan kirkon järjestysmuodosta ja hallinnosta sekä kirkkolakia koskevasta aloiteoikeudesta säädetään kirkkolaissa. Tämä valtuutussäännöksen nojalla kirkkolain 2 luvun 2 §:ssä on säädetty, että kirkolla on yksinoikeus ehdottaa kirkkolakia kaikesta, mikä koskee ainoastaan kirkon omia asioita.
Lisäksi perustuslain 11 §:n turvaamaan uskonnolliseen yhdistymisvapauteen sisältyy myös uskonnollisen yhdyskunnan tietynasteinen sisäinen autonomia. Perustuslakivaliokunta on katsonut lausunnossaan PeVL 57/2001, että ev.lut. kirkon sisäinen autonomia nauttii perustuslain suojaa uskonnonvapautta koskevien perusoikeussäännösten perusteella.
Nämä oikeussäännökset muodostavat ja takaavat kirkon autonomian suhteessa valtioon. Autonomia eli itsehallinto tarkoittaa sitä, että valtiovalta ei voi puuttua kirkon sisäisiin asioihin, ei lainsäädännön kautta eikä myöskään oikeuslaitoksen kautta soveltamalla oikeusnormeja, joilla puututtaisiin esimerkiksi kirkon uskonnollisiin menoihin vastoin sen omia määräyksiä.
Kirkon itsemääräämisoikeus toteutuu käytännössä siis kahdella tasolla – lainsäädäntöautonomiana eli yksinoikeutena ehdottaa kirkkolakia kaikista ainoastaan kirkon omista asioista ja toisaalla uskonnonvapauden perusoikeuteen sisältyvällä uskonnollisen yhdyskunnan oikeudella päättää omista uskonnollisista menoista ja opista.
Kirkollinen avioliittoon vihkiminen on kirkoissa ja muissa uskonnollisissa yhdyskunnissa uskonnonharjoittamista eli sen sisäisen autonomian piiriin kuuluva asia, kuten myös eduskunnan perustuslakivaliokunta on todennut lausunnossaan PeVL 8/2008.
Kirkon säännökset avioliittoon vihkimisen edellytyksistä on otettu kirkkojärjestyksen 2 lukuun otsikolla Kirkon pyhät toimitukset. Kirkkolain 2 luvun 1 §:n 2 momentin mukaan kirkkojärjestyksestä päättää kirkolliskokous. Kirkon autonomiasta johtuen vain kirkolliskokouksella on oikeus muuttaa vihkimisen edellytyksiä kirkossamme – ei valtiovallalla. Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan PeVL 30/1996 todennutkin, että kirkolliskokouksen yksinomainen aloitevalta kirkkolain säätämiseen merkitsee sitä, että muuhun lainsäädäntöön ei voida sisällyttää kirkkolain kanssa ristiriidassa olevia säännöksiä. Muodollisessa mielessä kirkkolakia on kaikki se, mitä on voimassa olevassa kirkkolaissa mutta aineellisessa mielessä siihen kuuluu kaikki ”kirkon omat asiat” (HE 23/1993) eli myös kirkkojärjestyksessä säädetyt asiat.
Tämä merkitsee sitä, että avioliittolain tapahtuneella muutoksella ei voi olla oikeudellista vaikutusta kirkon autonomian piiriin kuuluviin kirkollisen vihkimisen edellytyksiin, ellei kirkko itse muuta niitä.
Vihkimiseen sisältyy myös julkisoikeudellinen ulottuvuus avioliiton oikeusvaikutuksen kautta. Silti lainsäätäjä on avioliittolain 16 §:ssä vahvistanut kirkon ja muiden uskonnollisten yhteisöjen autonomian säätämällä, että kirkollisen vihkimisen ehdot ja muodot määrää se uskonnollinen yhdyskunta, jossa vihkiminen tapahtuu. Suomessa on tällä hetkellä lähes 60 uskonnollista yhteisöä, joissa toimitetaan avioliittolain 16 §:ssä tarkoitettuja kirkollisia vihkimisiä.
Vaatimus, että kirkon tulisi tässä tilanteessa säätää vihittävien sukupuolesta kirkkolaissa tai kirkkojärjestyksessä, on paitsi oikeudetonta puuttumista kirkon itsemääräämisoikeuteen, myös käytännön lainsäädäntönäkökulmasta kestämätön edellytys. Lainsäätäjän tarkoittama autonomia ei ole sitä, että kirkon tulisi ”päästäkseen irti” yleisen lain velvoittavuudesta, säätää opistaan tai uskonnonharjoituksestaan aina erikseen kirkkolain tai – järjestyksen tasolla.
Kirkon kirkkolain mukainen perustehtävä on uskonnollinen ja liittyy määrättyyn uskontunnustukseen, jolta edellytetään jatkuvuutta ja tiettyä pysyvyyttä. Tästä syystä kirkon oppia, kirkkolakia ja kirkkojärjestystä koskevat päätökset vaativat kirkolliskokouksen 3/4 määräenemmistön (KL 20:10). Toisin sanoen perustavaa laatua olevat muutokset kirkossa edellyttävät varsiin laajaa yksimielisyyttä.
Esitys avioliittoon vihkimisen edellytysten muuttamiseksi samaa sukupuolta olevia pareja koskevaksi ei ole saanut kirkolliskokouksessa taakseen vaadittavaa määräenemmistöä, joten oikeudellisesti tilanne kirkossa on tässä asiassa toistaiseksi muuttumaton – ei siis epäselvä tai sääntelemätön, kuten hallinto-oikeus totesi.

Oulussa, heinäkuun 9 päivänä 2019
Pekka Lahdenperä
varatuomari, Oulu