Uutta tietoa nöyryydellä

Aloitin tänä syksynä teologian opinnot Helsingin yliopistossa. Olen saanut kantaa jonkinlaista julkkisopiskelijan viittaa yhdessä rokkistara Kari Peitsamon kanssa. Meitä on haastateltu yhdessä ja erikseen useissa tiedotusvälineissä.

Osasin kyllä varautua jonkin asteiseen julkisuuteen siinä vaiheessa kun päätin osallistua yliopiston pääsykokeisiin. Mutta julkisuuden määrä ja laatu ovat kyllä yllättäneet. Siitä on koitunut monenlaisia yhteydenottoja ja palautetta lähes päivittäin. Lähes poikkeuksetta palaute on ollut myönteistä.

Vain muutama päivä sitten minua lähestyi raitiovaunupysäkillä eläkkeellä oleva kirkonmies toivottaen onnea ja menestystä. Tällaiset kohtaamiset lämmittävät mieltä.

Moni on kysynyt, miten on mahdollista yhdistää vaativa puoluesihteerin työ teologian opintoihin. Yhden syksyn perusteella voin vastata, että kyllä se onnistuu. Olen asettanut selkeän etusijajärjestyksen: työ tulee ensin ja opiskelut hoidetaan työn ehdoilla. Olen kiertänyt työn merkeissä Suomea niin kuin aiemminkin. Junassa ja lentokoneessa voi lukea tenttikirjoja. Ajankohtaisen poliittisen kirjallisuuden seuraaminen on tästä syystä jonkin verran kärsinyt, mutta koetan paikata tätä puutetta joulutauolla.

Muutoin opiskelu on täyttänyt kaikki odotukset ja jopa ylittänyt ne. Teologisen tiedekunnan hieno puoli on se, että meitä on siellä hyvin kirjava joukko fukseja. Ikähaitarimme ulottuu viime kevään ylioppilaista meikäläiseen, lähes kuusikymppiseen nestoriin. On aivan upeata päntätä tällaisessa joukossa vaikkapa koineen kreikkaa. Kreikan opettajamme on sivumennen sanoen aivan parhaita pedagogeja mitä olen koskaan nähnyt. Hän kannustaa ja yrittää pitää kolmikymmenhenkisen ryhmämme jokaisen jäsenen mukana.

Oma perheenikin pääsee jouluna nauttimaan kreikan opinnoistani. Aion lukea Luukkaan jouluevankeliumin joulupöydässä alkukielellä.

Kaiken kaikkiaan yliopistomaailma on kehittynyt paljon siitä kun opiskelin ensimmäistä tutkintoani 1970-luvun lopulla. Tuntuu, että opiskelijoista pidetään nykyään paljon paremmin huolta.

Tähän syksyyn on toki sisältynyt hämmentäviäkin piirteitä. Ympäristö tuntuu asettavan harteilleni jonkinlaista teologian ja kristinuskon kysymysten auktoriteetin viittaa. Sen kantamiseen minulla ei kuitenkaan ole vielä rahkeita kolmen kuukauden opintojen perusteella.

Mitä syksystä on muutoin jäänyt käteen? Paljon uutta tietoa ja nöyrä kiitollisuus siitä, että tällaisen mahdollisuuden suomalainen hyvinvointiyhteiskunta on tarjonnut.

Yhden poliittisen johtopäätöksenkin uskallan tehdä. Meillä on edessä aika tiukat ajat. Valtio ja kunnat joutuvat säästämään ja etsimään uusia tuloja velkaantumisen pysäyttämiseksi. Tässä tilanteessa olisi ihan kohtuullista periä jonkinlainen lukukausimaksu minun kaltaisiltani, toista yliopistotutkintoa tekeviltä, työelämässä olevilta aikuisopiskelijoilta.

Se pitää vielä tunnustaa, että syksy on ollut kohtuullisen rankka. Joulutauko on enemmän kuin tervetullut. Niinpä hiljennyn kiitollisin mielin viettämään Vapahtajamme syntymäjuhlaa. Samalla toivotan siunattua Joulua kaikille lukijoille.

Timo Laanisen radiokolumneja kuullaan Radio Deissä perjantaisin klo 8.40 ja 12.50.