Toinen toisiamme siunaten

 

Ajatus Jumalan siunauksesta ja johdatuksesta elämässäni on ollut minulle aina merkityksellinen ja olen sitä usein eri tilanteissa pohtinut. Tärkein oivallus, jonka asian tiimoilta olen tehnyt, on ollut elämääni kuuluvien ja eri aikoina tapaamieni ihmisten näkeminen Jumalan siunauksena ja johdatuksena. Minä uskon, että Jumala tahtoo johdattaa meitä paitsi hänen yhteyteensä, myös yhteyteen toinen toisemme kanssa, niin että tulisimme siunaukseksi toisillemme. Joku ehkä tietääkin, miten kuvaa rististä monesti selitetään rippikoululaisille: pystysuorassa seisova puu symboloi maan pinnalla vaeltavan ihmisen suhdetta taivaalliseen Jumalaan ja poikittaispuu puolestaan ihmisen suhdetta toiseen ihmiseen, lähimmäiseensä. Pitkittäispuu on lyöty lujasti kiinni maahan ja tämä varma perusta on Raamattu. Ilman tätä pystysuorassa seisovaa puuta ei poikittainen puu pysyisi pystyssä, eihän se ilmassa voisi leijua. Turvanamme Raamatun sana ja voimanamme elävä suhde Jumalaan, on meillä kyky lähestyä toisia ihmisiä ja toimia kristittyinä heidän hyväkseen.

Jumala on antanut elämääni paljon tärkeitä ja läheisiä ihmisiä ja johdattanut minua moneen erilaiseen kohtaamiseen. Tapasin viime viikonloppuna entisiä tanssikavereitani meitä yhdistävän taiteenmuodon merkeissä, tällä kertaa katsomon puolella. Yhteydenpitomme ei ole ollut kovinkaan aktiivista muutamien viimeksi kuluneiden vuosien aikana, vaikka yläaste- ja lukioaikoina tapasimme toisiamme tanssiopistolla lähestulkoon päivittäin. Tätä siinä kuulumisia vaihtaessa harmittelimme, mutta jaoimme silti yhteisymmärryksen ja  -hyväksynnän siitä, että näin vain on väistämättä käynyt: elämä on vienyt meitä jokaista toisistaan todella poikkeaviin suuntiin ja jokaisen arki on täyttynyt uusista asioista ja ihmisistä sitten tanssivuosien. Jälleennäkeminen niin pitkän ajan jälkeen ei silti suinkaan ollut vaivaannuttava tai kiusallinen, vaan lämminhenkinen ja ilahduttava. Rupesimme pohtimaan jopa yhteisen illanvieton järjestämistä koko entisen tanssiryhmämme kesken. Vaikka yhteydenpito ei enää olekaan jokapäiväistä ja mieltä askarruttavia asioita ei tule jaettua ja puitua niin kuin silloin tanssiopiston käytävillä ja pukuhuoneissa törmätessä, muistaa jokainen tarkalleen kuitenkin, kuinka tärkeää se silloin aikanaan oli. Jos nuo tanssiystävät eivät olisi olleet elämässäni haasteellisten kasvuvuosien aikana, en tiedä missä ja kuka olisin nyt. Heidän kohtaamisensa ja aika heidän kanssaan on ollut minulle suuri siunaus ja se on antanut eväitä matkalle kohti tulevaa. Jokainen meistä tunnusti, että tanssi oli paljon enemmän kuin pelkkää tanssia eikä tunneille väsyneenä ja ärtyneenä pelkästään liikkumisen ilosta olisi viitsinyt raahautua. Mutta ystävien takia sinne aina tuli.

Perheniemi evankelista-neliö vkot27.-28.

Suuri siunaus, jonka koen saaneeni osakseni sitten lukiosta valmistumisen ja aktiivisesta tanssiharrastuksesta luopumisen jälkeen, on ollut nykyinen sydänystäväni ja sielunsiskoni, jonka tapasin heti ensimmäisen opiskeluvuoden alettua eräässä tiedekuntamme fuksitapahtumassa. Emme tunteneet toisiamme lainkaan aikaisemmin, mutta sittemmin tapasimme usein yliopistolla, kun olimme päätyneet täsmälleen samoille kursseille ja samoihin ryhmiin. Pian meistä tuli kämppiksiä ja sitä kautta konkreettisesti opiskelukavereita, kun aloimme opiskella ja tehdä kotitehtäviä yhdessä. Eikä ajanviettomme rajoittanut väistämättömään yhteisasumisen kommunikointiin ja opiskelukuvioihin, vaan meistä tuli ystäviä, jotka jakoivat keskenään arjen ja juhlan riemut ja surut. Meillä on uskomattoman vahva yhteys, keskinäinen ymmärrys ja luottamus toisiimme. On hienoa, että on vierellä sellainen ihminen, jonka kanssa voi yhdessä kasvaa ihmisenä, kristittynä ja tulevana hengellisen työntekijänä. Se on suuri siunaus, jota ilman en osaisi elämääni tällä hetkellä kuvitellakaan.

Vanhassa Testamentissa Saarnaajan kirja on aina kovasti kiehtonut minua. Luin sitä jo verrattain varsin nuorena ja muistan, kuinka en oikein tiennyt mitä ajatella sen osin pessimistisestä ja osin sarkastisesta tyylistä. Silti olen poiminut sieltä monia hienoja kohtia, jotka ovat pysyneet minulle merkityksellisinä läpi vuosien. Eräs tällainen on Saarnaajan kuvaus yksinäisyydestä luvussa neljä. Se on yksinkertaisessa rehellisyydessään ja toteavuudessaan puhutteleva. Jae 12 on jostain syystä jäänyt minulle ulkomuistiin: ”Yksinäisen kimppuun on helppo käydä, mutta kaksi pitää puolensa, eikä kolmisäikeinen lanka katkea helposti.” Kolmisäikeinen lanka – kun kaksi ihmistä kohtaa ja löytää yhteyden, on siinä silloin kyse muustakin kuin ajatusten ja mielipiteiden vaihdosta. Kuitenkaan sitä, mikä heitä yhdistää ja saa heidät löytämään yhteisen sävelen, ei ole ulkopuolisen helppo ymmärtää ja pukea sanoiksi. Mutta se, että tällainen kohtaaminen tapahtuu ja on mahdollista, on minusta Jumalan suurta viisasta johdatusta. Hän ohjaa meitä toistemme yhteyteen, koska meillä jokaisella on kyky antaa itsestämme ja tarve vastaanottaa toiselta. Me olemme Jumalan siunauksen instrumentteja siinä missä sen vastaanottajiakin. Minä, sinä ja Jumala muodostamme kolmisäikeisen vahvan langan.