Tappavaa vihaa ja kuolematonta rakkautta

 

On olemassa pikkusyntejä ja sitten niitä isompia syntejä. Aamuisin vaimoni keittää aina kupposen kahvia. Murahdan jos kupposessa on tilkka liikaa maitoa – se ei ole synti: siis se, että maito-kahvisuhde meni pieleen, eikä myöskään siitä johtuva murahdus. Synti on jotain paljon vakavampaa. Synti ei ole vahinko tai sattuma. Synti on vaan vapaasta tahdosta, tarkoituksellisesti tehty paha asia Jumalaa ja lähimmäistä kohtaan.

Pidin viime viikolla raamattuluennon otsikolla; ”Kuoleman synnit – tekeekö niitä enää kukaan?” On olemassa vakavia, tappavia syntejä, jotka todella uhkaavat sielua ikuisella kadotuksella helvetin tulessa. On olemassa syntejä jotka sulkevat ihmisen taivasten valtakunnan ulkopuolelle. Näistä syntien painoluokista meille löytyy muutama Raamatun kohta:

Perheniemi neliöb. elokuu MJa

”Jos joku näkee veljensä tekevän syntiä, joka ei johda kuolemaan, hän rukoilkoon ja siten antakoon hänelle elämän; tarkoitan niitä, joiden synti ei ole kuolemaksi. Mutta on myös syntiä, joka johtaa kuolemaan, ja sellaisen synnin vuoksi en kehota rukoilemaan.” (1. Joh. 5:16.)

Apostoli Paavali kirjoittaa synneistä, jotka vievät ihmisiltä taivasten valtakunnan perinnön. ”Ettekö tiedä, että vääryydentekijät eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö! Jumalan valtakunnan perillisiä eivät ole siveettömyyden harjoittajat eivätkä epäjumalien palvelijat, eivät avionrikkojat, eivät miesten kanssa makaavat miehet, eivät varkaat eivätkä ahneet, eivät juomarit, pilkkaajat eivätkä riistäjät. Tällaisia jotkut teistä olivat ennen, mutta nyt teidät on pesty puhtaiksi ja tehty pyhiksi ja vanhurskaiksi Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä ja Jumalan Hengen voimasta.” (1. Kor. 6:9–11.)

Tässä samassa kirjeessään Paavali kirjoittaa tiukasti kristittyjen välisistä riidoista (eris, 1. Kor. 1:11.) Paavalin diagnoosissa nämä riidat todistavat, että Korintissa on lihallisia kristittyjä. ”… sillä olette yhä vanhan luontonne vallassa. Kun teillä kerran on keskinäistä kateutta ja riitaa (zeelos kai eris), silloinhan vanha luontonne vallitsee tietä ja te elätte niin kuin ihmiset elävät.” (3:3.) ”Te olette lihallisia.” Nämä ”lihalliset” ja ”ihmisten tavoin vaeltavat” kristityt identifioituivat erilaisten johtajien nimiin: ”Jos yksi sanoo: ”minä olen Paavalin puolella”, toinen taas: ”Minä Apolloksen”, ettekö silloin ole kuin ihmiset ainakin?” (3:4.)

Galatalaiskirjeessään Paavali luettelee muutamia ”lihan tekoja” ja hän kirjoittaa, että ”ne, jotka syyllistyvät tällaiseen, eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa” – he eivät peri Jumalan valtakuntaa. On hyvä huomata, että näiden lihan tekojen joukossa ovat ”riidat ja kiihkoilu” (eris, zeelos, Gal. 5:20). Tämän syntilistan jälkeen Paavali luettelee yhdeksän Hengen hedelmää. ”Rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä.”

Roomalaiskirjeen alussa Paavali kuvaa, kuinka ihmiset ovat kääntäneet selkänsä Jumalalle ja siksi ”Jumala on jättänyt heidät arvottomien ajatusten valtaan, tekemään sellaista mikä ei sovi. He ovat täynnä kaikenlaista vääryyttä, halpamaisuutta, ahneutta ja pahuutta, täynnä kateutta, murhanhimoa, riitaisuutta…” (Room. 1:28.) Sieltä perussynneistä löytyy taas tuo vihan hedelmä: riita ja riidanhalu, eris.

Täytyy kuitenkin huomata, tässä vaiheessa, että vaikka Paavalin näin kovin sanoin jylisee Korintin seurakuntalaisten lihallisuudesta, riidoista ja kateudesta, niin hän kirjoittaa heille myös näin: ”Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä?” ”Ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli? Tämän Hengen on Jumala antanut asumaan teissä.” (1. Kor. 3:16; 6:19.) Eli toivoa oli. Nyt piti vain tehdä parannusta. Katua syntejä, riitoja ja lihallisuutta – turvautua Kristuksen rajattomaan anteeksiantoon.

Kuolemansyntien joukkoon on aikanaan laskettu viha juuri sen takia, että ehdoin tahdoin tehdyt, kohtuuttomat ja järjettömät vihan teot ovat sielulle hengenvaarallisia. Vihan tunteminen ei sinänsä ole syntiä. Emme voi hallita tunteitamme. Mutta väärille tunteille voi antaa vallan. Kiusaus vihaan ei ole syntiä. Ei kaikki viha ole syntiä. Raamatussa kerrotaan Jumalan vihasta ja jopa Jeesus tunsi vihaa: ”Jeesus loi heihin vihaisen (orgees) katseen; hän oli murheissaan heidän sydämensä kovuudesta.” (Mark. 3:5.) Kaataessaan rahanvaihtajin pöytiä ja ajaessaan ruoskalla kauppiaita ja ostajia ulos temppelistä, Jeesus oli täynnä kiivautta Jumalan huoneen puolesta (Joh. 2:15–17).

Yleensä määritellään, että viha muuttuu synniksi, kun se on tahdonalaista, ja kohtuutonta ja järjetöntä. Kaikki viha ei ole syntiä. Esimerkiksi on oikein vihata huumekauppiasta, joka myy nuorelle huumeriippuvaiselle huumeita. Pyhä piispa Krysostomos, 400-luvulta, saarnaa näin: ”Joka ei suutu, kun aihetta olisi, tekee syntiä. Perusteeton kärsivällisyys on monien paheiden kasvualusta.” On oikein vihata sellaista kasvatusideologiaa, joka ohjaa viattomia lapsia paheiden pariin. ”Pahan riemuvoiton ainut edellytys on, että hyvät ihmiset eivät tee mitään.”

Jumalan vihasta on hyvä huomata pari asiaa: Jumala vihaa syntiä, joka tuhoaa ihmistä. Jumala vihaa syntiä mutta tahtoo syntiselle parasta – eli pelastusta ja syntien anteeksiantoa. Jumala rakastaa ihmistä – ei vihaa. Mutta usein ihminen samaistuu syntiinsä niin täysin, että tuo Jumalan viha syntiä kohtaan näyttäytyy siltä, kuin Jumalan viha kohdistuisi ihmiseen. Anteeksiantamaton synti on se, että ihminen kieltäytyy Jumalan anteeksiannosta. Katuessaan syntejään, syntinen saa huomata, että Jumala rakastaakin häntä. Ei ole olemassa niin suurta syntiä, että sitä ei saisi anteeksi, kun turvautuu Kristuksen pelastustyöhön.

Vihaamista on hyvä vastustaa hyveillä kuten järjen äänellä, kohtuudella ja anteeksiannolla. Onko viha oikeutettua? Perustuuko vihaaminen vain järjettömään tunteeseen, passioihin ja intohimoihin? Vaikka vihaan olisikin syytä, me voimme vastata siihen anteeksiannolla ja armolla. ”Vaikka vihastuttekin, älkää tehkö syntiä. Sopikaa riitanne, ennen kuin aurinko laskee.” (Ef. 4:26.)

Lopulta todellinen rauha löytyy vain Kristuksesta. Nimittäin ristin puussa on ”vihollisuuden muuri” hajotettu. (Ef. 2:14.) Pyhä Henki johtaa meitä tuntemaan tuota sovitustyötä paremmin. Hengen johdatuksessa, ristin juurella, syntyy vahvempi yhteys ja sovitus uskovien välillä. Olemme yksi ruumis Kristuksessa, yhteen sovitettuja. Tämän ruumiin repiminen rikki on syntiä.

Ristiinnaulittu Kristus on vihan uhri ja kuolemattoman rakkauden suurin todiste. Olen kuullut, että Urdun kielessä on yksi sana, joka tarkoittaa, jos se luetaan oikealta vasemmalle, tappavaa vihaa, mutta jos tuo sana luetaan vasemmalta oikealle, se tarkoittaa kuolematonta rakkautta. Siinä se on, ristin sanoma.