Kirjoittanut
Olin viime lauantaina häissä, joissa me vieraatkin pääsimme tanssimaan. Nauroimme mieheni kanssa asetellessamme pitkästä aikaa tanssiaskeleitamme yhteen. Hakemistahan se oli aluksi ja muutamia törmäyksiäkin tuli, mutta hauskaa oli.
Kuvatessaan kolmiyhteisen Jumalan persoonien välistä rakkautta, C.S.Lewis käyttää kuvaa tanssista. ”Kristinuskon Jumala ei ole mikään staattinen ilmiö – hän on dynaaminen toiminnan syke, elämä, melkeinpä draama. Sanoisin melkein tanssi, ellette pidä sitä kunnioituksen puutteena.” hän kirjoittaa ja jatkaa: ”Mitä merkitystä tällä kaikella on? Enemmän kuin millään muulla maailmassa. Tarkoitus nimittäin on, että Jumalan kolmipersoonaisen elämän tanssi tai draama tai kaava alkaisi toteutua meissäkin. ”
Mitä Lewis oikein tarkoittaa? Uskon, että hän haluaa herätellä kristittyjä tarkastelemaan omaa elämäänsä, sillä itsekeskeinen elämä paikallaan pysyvää, staattista. Itsekeskeinen ihminen haluaa itse olla keskipiste, jonka ympärillä muut pyörivät. Hän voi tehdä uhrauksiakin, kunhan hän saa siitä itselleen sopivan ”palkan”, kuten muiden arvostusta hyvän tekemisestään. Tällainen elämä ei kuitenkaan ole aidosti epäitsekästä ja se jää staattiseksi. Minä teen vain, jos siitä on minulle hyötyä.
Tim Keller havainnollistaa asiaa esimerkillä: jos näyttämöllä on kymmenen tanssijaa, jotka vain odottavat, että muut pyörisivät heidän ympärillään, mitään ei tapahdu. Ei ole mitään koreografiaa, tanssijoiden taidot eivät pääse esiin ja kokonaisuus floppaa.
Hänen mukaansa itsekeskeisyys tuhoaa suhteet: ”Mikään muu ei tee ihmisestä surkeampaa (tai vähemmän kiinnostavaa) kuin omaan napaan tuijottaminen: miltä minusta tuntuu, miten minä pärjään, – – osoitanko olevani jotakin, menestynkö, epäonnistunko, kohdellaanko minua epäoikeudenmukaisesti? Omaan napaan tuijottaminen tekee ihmisestä staattisen.”
”Kolminaisuus on täysin erilainen. Itsekeskeisyyden sijaan Isän, Pojan ja Pyhän Hengen perusolemusta kuvaa keskinäisesti itsensä antava rakkaus. Mikään kolminaisuuden persoona ei vaadi, että muut pyörivät hänen ympärillään; pikemminkin kukin heistä ympäröi toisia ja kiertää toiste ympärillä vapaaehtoisesti”, Tim Keller kirjoittaa teoksessaan Kuninkaan risti.
Jumalan kolmen persoonan välillä virtaa rakkaus, jossa he kilvan kunnioittavat, palvelevat ja kirkastavat toisiaan. Kolmiyhteisessä Jumalassa vaikuttava rakkaus on täydellistä ja Jumala on itsessään onnellinen.
Keller tiivistää:
”Miksi kolmiyhteinen Jumala loi maailman? Jos hän olisi yksipersoonainen Jumala, saattaisit sanoa: ”No, hän loi maailman, jotta hänellä olisi olentoja, jotka osoittavat hänelle palvovaa rakkautta, ja se antaa hänelle iloa.” Mutta kolmiyhteisellä Jumalalla oli jo tämä – ja hän sai rakkautta itsessään paljon puhtaammassa, vahvemmassa muodossa, kuin ihmisolennot ikinä voivat antaa hänelle. Joten miksi hän loi meidät?
Siihen on vain yksi vastaus. Hänen on täytynyt luoda meidät antaakseen iloa, ei saadakseen sitä. Hänen on täytynyt luoda meidät kutsuakseen meidät tanssiin, sanoakseen: Jos ylistätte minua, jos keskitätte koko elämänne minuun, jos pidätte minua kauniina sen vuoksi, kuka minä olen itsessäni, silloin liitytte tanssiin, jota varten teidät on luotu.
Teitä ei ole luotu ainoastaan uskomaan minuun tai olemaan hengellisiä jollakin yleisellä tavalla; ei ainoastaan rukoilemaan ja saamaan hiukan potkua kun elämän ottaa lujille. Teidät on tehty keskittämään koko elämänne minuun, ajattelemaan kaikkea sen pohjalta, että teillä on yhteys minuun. Palvelemaan minua ehdoitta. Siitä te löydätte ilonne. Siitä tässä tanssissa on kysymys.”
Jeesus kutsuu seuraajansa mukaan tanssiin, jossa seuraaja ei tiedä, mihin se vie. Tanssissa on suostuttava vietäväksi, on aseteltava omat askeleet viejän askeleisiin ja annettava hänen päättää suunta. Se vaatii uskallusta ja vie todennäköisesti paikkoihin, jonne emme suunnitelleet menevämme. Välillä kompuroimme varpaat verillä. Samalla elämämme alkaa sykkiä eri tavoin kuin itsepäisesti yksin taapertaessa. Jos vain uskallamme luottaa viejään.
