Stryper

 

Osa suurista suomalaisista medioista näyttää suhtautuvan kristinuskoon kuin entiseen tyttöystävään: kamala angsti mutta eroonkaan ei pääse. Jeesus onkin esillä Helsingin Sanomien Nyt-liitteessä melkein joka perjantai. Taisipa viikkoliitteessä hiljattain pyöriä jopa pikkuruinen eksegeettinen palsta. Muistihämärän rajamailla kummittelee myös jonkinlainen ehtoollisviinivertailu-artikkeli. Olenko aivan väärässä?

Nyt-liitteen (29.1.2010) uusin Jeesus-juttu liittyy joka tapauksessa kahdeksankymmentäluvulla häkistään päässeeseen hevibändi Stryperiin. Olipa Maata Näkyvissä -festareitakin tähdittäneestä tukkarokkiporukasta mitä mieltä tahansa (mielestäni Stryperin musiikki on HIRVEÄÄ), olisivat miehet ansainneet toimittajalta vähän parempaa kohtelua. Tai jos eivät olisi ansainneet, kannattaa kuunnella ennemmin bändin lyriikoita kuin lukea haastatteluja heistä: ”Oh – What can I say? / Oh – Christ is the way /Rockin’ for the One who is the Rock” (The Way, 2003).

SRO-PK, neliöb. 18.7.-14.8. MJa

Nyt-liitteen jutusta ”Stryper palaa, oletko valmis” saa sen käsityksen, että yhtyeen edustama kristinusko sisältää lähinnä pikkumaista moralismia.
”Jotkut voivat väittää olevansa kunnon uskovaisia, mutta he saattavat juoda kuitenkin kaljaa keikkapaikan pihalla”, Stryperin kitaristi itkee jutussa.
Toimittaja päästää kitaristi Oz Foxin ääneen toisessakin sopivassa kohdassa.
”Minä olen kunnon uskovainen. Liity Facebook-kaverikseni ja näet minun olevan naimisissa. Meillä koko bändissä on hyvä maine kirkkomme johtohenkilöiden keskuudessa. Meilaa vaikka heille ja tarkista”.
”Kuinka bändi suhtautuu musadiggareihin, jotka tulevat heidän keikoilleen vain kuuntelemaan musiikkia ja – herra varjele – ehkä ottamaan oluen?” toimittaja kysyy.
”Ainahan voi käydä niin, että istutamme heihin siemenen. Sanat voivat jäädä heidän mieleensä tai he saattavat kopata Raamatun. Kuulen koko ajan ihmisistä, jotka ovat kääntyneet uskoon keikoillamme. Se on uskomatonta”, Fox vastaa.

Sitkeästi elää käsitys, jonka mukaan kristinusko on olennaiselta sisällöltään kunnolla olemista tai paheiden karsimista. Ihminen kiillottaa itseään puhtaammaksi.

Ymmärrykseni mukaan Jumalan valtakunnassa ovat kuitenkin asiat ihan päinvastoin, ja kyllä sinne taitaa moni mennä sisään myös ns. rööki huulessa.
Jeesus ratkaisee.
Ensimmäiset tulevat viimeisiksi. Mitäköhän sekin lopulta tarkoittaa? Ehkä sitä, että kaikki ”kirkon viisaat” eivät lopulta tiedäkään ihan kaikkea. Joku armon saanut ”puistokemisti” saattaa sen sijaan ymmärtää paljon Jeesuksen seuraamisesta.

Ylipäänsä luulen Jeesuksen sanojen kuvaavan sellaista maailmaa, josta meillä on vasta harmaita aavistuksia. Logiikka ei pure.