Kirjoittanut
Kirjoittaja on Sana-lehden päätoimittaja.Isäni tuli kotiin tohkeissaan, toivoa täynnä. ”Nyt mä sain kuulkaa tietää sellaisesta parantajasta, että pitäis varmaan lähteä kattomaan. Se asuu Pudasjärvellä, siitä on tehty lehtijuttuja, ja on kuulemma paljon näyttöä ihmisten sairauksien parantamisesta. Yks vanha lapsuudenkaveri kertoi, ja se ei varmasti valehtele.”
Äitini sairasti syöpää. Takana oli jo leikkaus, ja kaikki lääketieteen keinot olivat käytössä, mutta sairaus eteni. Pelko lähenevästä kuolemasta kalvoi kaikkien mieltä. Isä ja äiti olivat ihan tavallisia kunnon perusseurakuntalaisia, jotka ilman muuta uskoivat Jumalan olevan kaikessa mukana ja kuulevan rukoukset. He ajattelivat, että ehkä tällainen kansanparantaja oli Jumalan työrukkanen.
Minä tungin itseni reissulle mukaan, ja niin ajeltiin Nurmosta Pudasjärvelle. Olin juuri lukenut kirjan kristillisestä sairaiden puolesta rukoilemisesta ja halusin selvittää, millä voimalla tämä parantaja uskoi parantavansa. Luin kirjaa isälle ja äidille matkan aikana ääneen tehdäkseni selväksi, ettei pidä avautua millekään muulle hengen voimalle kuin sille, jota Jeesuksen Kristuksen nimessä rukoillaan. Isälle ja äidille tällainen opetus oli uutta. Ei seurakunnassa tällaisesta koskaan puhuta.
Parantaja otti asiakkaat vastaan omakotitaloonsa sisustetussa hoitohuoneessa. Hän oli tanakka, hymytön mies, jonka tummissa silmissä oli pistävä katse. Kysyin, millä voimalla hän parantaa. ”Tuulen voimalla. Saan tuulesta energiaa”, kuului vastaus.
Mies ojensi kämmenensä kohti huoneen tuuletusikkunaa. ”Ensin täytyy ladata akut”, hän selitti, sulki silmänsä ja veti syvään henkeä kuin imien itseensä jotakin. ”Nyt laitan kädet sairaan paikan päälle”, hän sanoi. ”Kohta alkaa tuntua kuumottava voimavirta”.
Minä seisoin huoneen nurkassa ja rukoilin ääneti äidille Jeesuksen veren suojaa, jotta mikään vieras voima ei voisi häntä vahingoittaa.
”Tuntuuko mitään”, mies kysyi. ”Ei kyllä tunnu mitään”, äiti vastasi vähän nolona. Olisihan se ollut kohteliasta olla hyvä asiakas.
”Täytyy ottaa lisää voimaa”, mies urahti, ojensi kätensä kohti ikkunaluukkua, keskittyi vaiti ja silmät suljettuina pari minuuttia.
”Nyt pitäisi akkujen riittää. Sain sellaiset energiat, että varmasti tuntuu.” Kädet liikkuivat pitkään aivan äidin ihon tuntumassa, ja mies selvästi pinnisteli onnistuakseen. ”Tuntuuko nyt?”, hän kysyi toiveikkaasti, mutta vieläkään äiti ei tuntenut kerrassaan mitään.
”Kumma juttu”, mies selitti nolona. ”Yleensä lataus kestää montakin hoitoa peräkkäin, mutta nyt voima jotenkin katoaa. En käsitä mikä tässä on.”
Parantaja antoi kuitenkin kotihoito-ohjeet. Joka päivä piti syödä purkillinen suolakurkkuja ja erityisesti juoda suolaliemi viimeiseen pisaraan asti. Parantaja pyysi vapaaehtoisen maksun, ja isä kaivoi setelin lompakostaan.
Lähdettiin kotimatkalle. Äidillä ja minulla oli suorastaan riemukas mieli, vaikka ”parannus” oli epäonnistunut. ”Tulipa kokeiltua”, äiti sanoi. ”Mutta en minä mitään suolakurkkuja ala syödä, siinähän menee tällaiselta verenpainetautiselta henki”, äiti sanoi. Isä oli harmissaan, että suuri parantaja olikin lähinnä kylähullu.
Niin lähdimme etsimään kahvipaikkaa, ja palailimme kotiin isän luonteen mukaisesti pidennettyä reittiä, pieniä sivuteitä. Nautittiin upeasta ruskan ajan luonnosta, ja auringosta, joka sai maiseman hehkumaan. Sen matkan syvästi koskettava tunnelma palautuu mieleen vieläkin hienona muistona.
Äidin usko oli arkaa, vaatimatonta ja kyselevää. Voimien vähetessä hän jättäytyi vähä vähältä yhä luottavaisemmin Vapahtajan käsiin. Kun lähdön aika läheni, vyöryvän surun keskellä meitä kantoi vahva lohdutuksen henki. Äiti lähti rauhassa.
Monet kerrat olen miettinyt Pudasjärven pikisilmäistä parantajaa. En tiedä, vieläkö mies elää ja vaikuttaa. Monesti olen rukoillut hänelle silmien avautumista elävän Jumalan tuntemiseen. Ja toivon, että seurakunnat Suomessa rohkenisivat hankkia ja levittää tietoa siitä, ettei kaikki hengellä parantaminen tapahdu Herramme Jeesuksen Kristuksen hengessä.
Olisi kiintoisaa kuulla muidenkin kokemuksia henkiparantajista. Kommentoikaa ihmeessä tämän blogin perään!
