Kirjoittanut
Kirjailija-luennoitsija, jonka sydän sykkii evankeliumille, parisuhteelle ja isovanhemmuudelle.”Kaikella on määrähetkensä, aikansa joka asialla auringon alla”, julistaa Saarnaajan kirja. Juuri tämä viisaus on auttanut ymmärtämään oman elämän vaiheita – ja vähän laajemminkin. Jo näiden sanojen takia kannattaa tarttua Raamattuun voidakseen tehdä paljon muitakin ainutlaatuisia oivalluksia.
Saarnaajan kirja saattaa toimia evankelioimisen välineenä nykyihmiselle. Kokemusta omaavana voin sen todistaa. Joku on sanoittanut elämää sillä realismilla, johon kaikenlaiset ihmiset voivat yhtyä. Kukaan ei voi elää täydellistä, puhdasta, tahratonta elämää. Elämän rajallisuus on kaikille totta, kukaan ei pääse pakoon tai piiloon ajan silmää. Saarnaajan huumori, viileä sarkasmi saa hyvälle tuulelle, surulliseksi, ahdistaa ja vapauttaa. Siis kertoo oikeasta elämästä, sen kivusta ja kauneudesta, epävarmuudesta ja turvasta.
Näin kevään juhlien aikaan, kaikenlaisten valmistujaisten ja ylioppilaiden valkoisten hattujen huumassa, koen vahvasti, etten haluaisi olla päivääkään nuorempi. En jaksaisi. Oman lakkiaisjuhlani hehkussa Vivamon Betania-rakennuksen portailla tovereitteni rinnalla, maailma oli avoin edessämme. Joukossa oli tulevia lähetyssaarnaajia, rovasteja, tohtoreita, muusikoita ja huipputiedemiehiä/-naisia. Kaikki oli mahdollista, täältä tullaan elämä. Gaudeamus igitur!
Erityisesti meille, joiden elämän perusta lepäsi Jeesuksen sovintotyössä, armon ja anteeksiannon varassa, tulevaisuus tuntui turvatulta. Emme tuolloin tienneet, miten paljon juuri näitä kristinuskon perusasioita tulisimme tarvitsemaan elämämme polulla. Jos olisimme tienneet, olisimmeko uskaltaneet huomiseen. Hyvä, ettemme tienneet.
”Kevään juhlien aikaan, kaikenlaisten valmistujaisten ja ylioppilaiden valkoisten hattujen huumassa, koen vahvasti, etten haluaisi olla päivääkään nuorempi.”
Kun alkoi käydä ilmeiseksi Saarnaajan viisaus: ”Aika on syntyä ja aika kuolla, aika itkeä ja aika nauraa, aika on rakastaa ja aika vihata, aika on etsiä ja aika on kadottaa…” alkoi aikuisen ihmisen tie.
Jos osaa olla kiitollinen elämänkaaren runsaudesta, jaksaa tänään paremmin. Kun uskaltaa kohdata eletyn elämän tappiot ja tuskat armosta käsin, ei jää jatkuvien syytösten ja syyllisten etsimisen ansaan. Ihminen voi ikääntyessä nousta ja ottaa etäisyyttä tutkiakseen elettyä elämää, katsoa rehellisesti kaikkea sitä, mistä Saarnaajakin kertoo. Asioille alkaa tulla oikeita nimiä, havaitsee tappioiden merkityksiä, jotta jotain uutta voisi syntyä. Oman historian rumuus ei enää masenna, vaan jossain syvällä on merkillinen luottamus merkityksistä.
Kenties jotkut asiat eivät saa vastauksia tämän elämän aikana koskaan. Kenties joku oma tragedia alkaa elää uutta elämää toisen ihmisen vaiheissa. Jumala on suurten vastakohtien Herra, samalla pienten yksityiskohtien johdattaja.
”Ikäihmisissä on sellaista viisautta, jota maailma tarvitsee.”
Olisi suotavaa, että aikamme arvostaisi elämänkokemusta ja ikääntymistä entistä enemmän. Juuri ikäihmisissä on sellaista viisautta, jota maailma tarvitsee. He ovat selviytyjiä, puutteen tuntijoita, kärsimyksen ja kuoleman läheisiä.
Voimansa tunnossa elävät keski-ikäiset alkavat aavistaa jotain ajan salaisuudesta. Siihen kannattaa pysähtyä, ja ottaa haltuun Saarnaajan viisauksia. Realistinen elämänasenne ei merkitse synkkyyttä, vaan vapautta ja jopa riehakasta elämäniloa.
Nimimerkki Kokemusta omaavana olen kiitollinen ikätovereistani, joiden kanssa saa jakaa tosielämää ja yhä edelleen unelmoida kevään hehkussa. ”Mutta Jumalan lahja on sekin, että ihminen saa vaivannäkönsä keskellä syödä ja juoda ja nauttia elämän antimista”. Saarnaaja 3:13.
