Salattu Herra

 

Uskonasioista löytyy monta vaikeaa ja problemaattista keskustelunaihetta ja yksi niistä onkin itse asiassa käsite ”usko”. Uskon, että menisin itse helposti lukkoon, jos joku täysin yllättäen pyytäisi minua määrittelemään, mitä usko tarkoittaa. Varmaankin päätyisin vertaamaan uskoa tietoon; usko on sitä, että uskoo johonkin, vaikka sitä ei voi tietää todisteiden tai havaintojen varassa varmaksi. Usko koetaan hyvin subjektiivisena, henkilökohtaisena asenteena. Tieto ja tietäminen taas vaativat taakseen päteviä todisteita ja oikeaksi osoitettuja havaintoja. Tutkittua ja tunnustettua tietoa pidetään objektiivisena eikä sitä kyseenalaisteta helposti. Uskon alueella taas liikumme kysymyksien ja epäilyjen ristitulessa.

Tämän sunnuntaina Uuden Testamentin lukukappale puhutteli ja kolahti. Heprealaiskirjeen 11. luvussa todetaan: ”Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä.” Aion jatkossa muistaa tämän jakeen, sillä se tavoittaa mielestäni jotain olennaista uskosta ja antaa siitä osuvan määritelmän. Minun edellä oleva uskon selityshahmotelmani nimittäin saattaa nostaa kysymyksen uskon varmuudesta. Jos kerran testattua ja päteväksi osoitettua tietoa pidetään varmana, eikö usko sitten voi olla sellaista? Emmekö voi tavoittaa niin autuasta tilaa kuin uskon varmuus? Jäämmekö auttamattomasti epäilyksien labyrinttiin ja lopulta eksymme sinne? Heprealaiskirjeen mukaan emme, jos kuljemme kohti toivomaamme todellisuutta ja synkimpinäkin hetkinä yritämme pitää kiinni näystä, joka meillä siitä on. Vaikka toivo on ajatuksellisesti kaukainen ja jopa vastakohtainen varmuudelle, on toivo kuitenkin juuri se, joka vahvistaa uskoa ja tekee siinä varmaksi.

Perheniemi trp.sh-neliö vkot25.-26.

”Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee.” (1.Kor. 13:12)

Paavali puhuu 1. Korinttilaiskirjeessä osuvasti uskon ja tiedon ulottuvuuksista kristityn elämässä. Jumalan todellisuus on meille arvoituksellinen, näemme siitä häivähdyksiä, kenties ihmeitä tai johdatusta elämässämme ja pohdimme Raamatun äärellä Hänen sanojensa merkitystä. Uskon avulla me pääsemme Jumalan todellisuuden jäljille ja toivo paremmasta auttaa meitä vaikeuksien keskellä pitämään kiinni uskostamme. Se, mitä emme nyt ymmärrä, tiedä tai näe, tulee kyllä meille vielä kerran kirkastumaan. Usko edeltää tietoa eikä päinvastoin. Ei ole muuta tietä Jumalan todellisuuteen kuin uskoa Häneen, Kristuksen sovitustyöhön ja Pyhän Hengen läsnäoloon ja toimintaan maailmassa.

”Salattu tie, ei viisas siitä tiedä,/se perille voi neuvottoman viedä/ ja ontuvaakin ohjaa eteenpäin./Se taito joka, taidotonta käyttää/ ja omat aikeet harhateiksi näyttää,/ on salattu.” (virsi 386)

Usko ei ole kilpalaji tai tietovisa. Uskossa ei pärjää opituilla tiedoilla tai taidoilla vaan luottamisella ja toivolla. Usko on salaisuus, jonka yhteyteen Jumala meidät kutsuu ja jonka hän meille paljastaa sinä päivänä, kun näemme kasvoista kasvoihin.