Kirjoittanut
Kirjoittaja on savonlinnalainen kirjailija ja Parikanniemisäätiön toiminnanjohtaja.Lapsi sanoo ensimmäisen sanansa yleensä noin vuoden vanhana. Toisella vuodella hän oppii liittämään sanoja yhteen ja kolmantena vuonna sommittelee lyhyitä lauseita. Kuusivuotiaana hänen keskimääräinen passiivinen sanavarasto on jopa noin 2500 sanaa. Näitä hän tarvitseekin aikuisena, sillä Nykysuomen sanakirjassa on noin 200.000 sanaa. Ja jos nämäkään sanat ei riitä, voi ottaa avuksi Suomen murteiden sanakirjan, jossa on noin 350.000hakusanaa.
Maailma on siis täynnä sanoja, joilla meitä väsytetään ja joihin me väsymme. Ihmisen mieli on hyvin ruuhkainen. Se on tyypillistä tietoyhteiskunnassa, jossa meille päivittäin syötetään niin paljon sanoja, että meitä uhkaa tukehtuminen. Mielenruuhkaisuus tarkoittaa paljon sanoja. Loputtomat puheet, keskustelut, ilmoitustaulut, mainoskirjeet, urheilukenttien reunukset, internet, email-viestit, facebook, google, wikipedia ja monet muut paikat ovat täynnä sanoja. Mutta me tarvitsemme sanoja.
Mutta vaara tässä sanojen paljoudessa on luulla, että kristinuskossa on kysymys myös sanojen paljoudesta. Tästähän Jeesus varoitti sanoen: ”Älkää luulko, että teitä kuullaan teidän monisanaisuutenne tähden…”. Myös autiomaan isät ja äidit opetti samaa sanoen, että ”ei ole ollenkaan pahaksi tutkia hengessään yhtä psalmin sanaa seitsemän päivää ja yötä” (Pseudo-Filoksenos). Mutta mikä meitä uhkaa? Kun Isämeidän rukouksessa on 63 sanaa ja käskyt selityksineen noin 213 sanaa, niin Euroopan Unionissa osataan vielä paremmin, sillä yksinomaan hanhenmaksa-direktiivissä on noin 23.600 sanaa. Mikä meitä uhkaa? Hanhenmaksadirektiivi-kristillisyys.
Uskon syntyminen ja uskossa pysyminen ei vaadi niin paljon sanoja. Kun Jeesus kohtasi sadanpäämiehen, jonka palvelija makasi sairaana Jeesus lupasi tulla ja parantaa hänet. Sadanpäällikkö esteli ja sanoi ”sano vain sana, ja palvelijani paranee…” Sano vain sana! Se sama Jumalan sana, joka on luonut tämän maailman ja ylläpitää sitä, voi yllättää myös meidät. Sana voi luikerrella korvien kautta meidän sydämiimme synnyttäen siellä uskon elämää. Se on joskus kuin pieni pisara, joka kastelee kuivan maan. Se voi tulla yhden jakeen, virren säkeistön, Päivän tunnussanan, rukouksen tai ajatuksen kautta meidän sydämiimme. Sydämestä nousee huokaus, ajatus tai sana. Kristus armahda minua. Jeesus auta. Kristus. Riittääkö se? Riittää. Ratkaisevaa ei ole sanojen määrä, uskon vahvuus tai meidän osaamisemme. Ratkaisevaa on kohde. Käännä katseesi Jeesukseen. Kun et löydä itseltäsi uskoa, pyydä sitä Jeesukselta. Hän on uskon kohde. Jumala hyväksyy meidät Jeesuksen kautta. Usko on salaisuus ja ihme.
Sanoilla on myös aikansa. Olen saanut olla yli vuoden radio Dein päivän blogisti. Olen saanut sanoa tuhansia sanoja. Joka viikko. Sanat ovat olleet lastuja, jotka ovat keinuneet virrassa ja aalloilla yhä kauemmaksi. Ehkä jossakin koskettaen jotakin ihmistä pisaran tavoin. Eri tavalla. Mutta sanoilla on aikansa. Ensi viikolla joku toinen sanoo omat sanansa.
Sadanpäämies sanoi ”sano vain sana…” Mikä sen uskon ja ihmeen saa aikaan?
Sana. Vain Sana.
