Saarnan laatimisesta

 

Tosin aivan samanlaisena saarna tuskin koskaan toistuu, kyllähän kukin saarnatilanne tuo puheeseen oman värinsä. Myös puhujan ajatukset tekstistä syvenevät ja kypsyvät vuosien myötä.

Suomen Vapaakirkon norjalaisen sisarkirkon riveissä vaikuttaa yli 80-vuotias veteraani Ingulf Diesen. Hän on toiminut kirkkonsa johdossa, teologisen oppilaitoksen johtajana, kotimaisen työn johtajana, pastorina, historiantutkijana ja kirjailijana. Hän on myös kuulijansa nappaava saarnaaja mitä suurimmassa määrin.

Perheniemi neliöb. 1.9.- MJa

Diesen kertoo muistelmissaan saarnasta, jonka hän on pitänyt noin 300 kertaa. Moiseen lukuun pääseminen edellyttää tietysti mahdollisuutta puhua muuallakin kuin vain omassa seurakunnassaan, kirkkokunnassaan tai kotimaassaan. Diesen on niitä henkilöitä, jotka puhuvat paljon. Tahti on luonnollisesti hiipunut iän myötä, mutta hän piti vuosikymmenten ajan 250-300 saarnaa vuodessa.

Hänen tulkkinaan toimiessani huomasin, että osa hänen saarnoistaan oli uusia, vasta muutaman kerran saarnattuja, osa vanhoja ja paljon käytettyjä. Hän näytti saarnakortteja, joihin oli tarkasti merkitty, missä ja milloin mikin saarna oli pidetty.

Tulkatessani huomasin myös, miten hän yhtäkkiä poikkesi suunnitellusta rungosta, kun hän koki, että tämä yleisö tarvitsee jonkin olennaisen näkökulman asiaan. Sitten hän palasi saarnarunkoon ja vei saarnankaaren loppuun.

Joskus hyvä saarna syntyy näennäisesti vähälläkin vaivalla. Se vain tulla tupsahtaa mieleen. Silloinkin on muistettava, että itse asiassa taustalla on työskentelyä Raamatun tekstien kanssa, kirjojen lukemista, keskusteluja, pohdintoja, sielunhoitoa, kuultuja saarnoja, rukousta ja elettyä elämää. Yleisesti voidaan kuitenkin todeta, että jos seurakunta haluaa kunnon saarnoja, sen on huolehdittava siitä, että niillä, jotka saarnaavat, on aikaa saarnojensa valmistamiseen.

Mieleen tulee eräs toinenkin norjalainen julistaja: Asbjörn Johansen. Hänkin on nyt jo ikämies ja on toiminut vuosikymmenet arvostettuna valtakunnallisena evankelistana ja seurakuntapastorina. Hänen isänsä oli myös aikanaan nimekäs ja pidetty julistaja. Erään puheensa aluksi Johansen totesi: ”Minulla on kaksi puhetta ’perittynä’ isältä. Nyt pidän niistä toisen.”

Tapa, jolla saarna syntyy, on toissijaista. Onko sen tekeminen vienyt pitkän vai lyhyen ajan, onko puhe helpolla vai suurella vaivalla tehty, onko se sanasta sanaan kirjoitettu vai käyttääkö julistaja puherunkoja tai joitakin muistitekniikoita, ei ole merkittävää.

Tärkeätä on se, onko saarnassa sisältöä, onko se Raamatun ilmoituksen mukaista, kuuluuko siinä evankeliumi, maistuuko siinä saarnaajan elämänyhteys Jumalaan, synnyttääkö se uskoa ja kohtaako se kuulijan ajatuksen, sydämen ja tahdon.