Rukous – kotikaupunkini turvatekijä

 

En koe olevani kummoinenkaan rukoilija. Nimittäin, jos vertaan itseäni moniin ystäviini, joiden rukouselämä sisältää sanatulvaa ja sykähdyttävää tunteiden paloa, jossa vedotaan Jeeuksen nimeen väkevästi. On ilo olla mukana heidän rukoushetkissään ja elää täysillä mukana, mutta joku sisimmässäni kertoo, että minä riitän omalla tavallani. Sydänten tutkijan edessä ei kannata olla muuta kuin on. Saa olla aito ja samalla kehityskelpoinen rukoilijasielu.

Lohjalla on koettu uskomattoman hieno yhteiskristillinen rukousviikko Se löytyi-kampanjan jälkisiunauksena. Tarve syntyi, kun eri seurakuntien väki kohtasi toisensa ja alkoi rakentaa toimintoja oman kaupungin hyväksi. Jumalan tuulet näyttävät usein alkavan pienin värähdyksin, lämpimien kohtaamisten, erilaisuuden kunnioittamisen kautta. Ei ryminällä ja näyttävästi, vaan ikään kuin alhaalta päin, arkisesti, sydämen tasolta. Näin kukaan ei voi omistaa itselleen rukouksen voimavarastoja. Perusta taitaa olla yhteydessä, yhdessä Kristus ja me kaikki.

IK-opisto neliöb. 15.-28.7.

Maanantaista sunnuntaihin on kokoonnuttu jossain seurakunnan tiloissa: Asemakirkko, Vapaakirkko, Helluntaiseurakunta, Vivamon Särkyneen Sydämen kirkko, Pelastusarmeija, Adventtikirkko ja lopuksi luterilainen Pikku Lauri – kappeli. Väkeä on piisannut kymmeniä. Alkuverryttelyn jälkeen ilmassa on kasvanut rakkaus, ystävyys, arvostus ja vahvan yhteistyön tarve. Kukin seurakunta on antanut yhteyteen omaa lajiaan, rukous on elänyt äänekkäästä hiljaiseen pohdintaan oman kaupungin hyväksi. Olemme halunneet aidosti siunata johtoporrasta, sairaalan toimintaa, koululaisia ja opettajia, vanhuksia, maahanmuuttajia, yksinäisiä, kadun kulkijoita, naapureitamme… mitä Herran henki on kulloinkin laskenut sydämillemme. Hiljaisuus on puhunut yhtä lailla, kuiskauksetkin ovat riittäneet.

Välillämme olleet mahdolliset esteet ovat madaltuneet, jopa poistuneet.

Mikä riemu laulaa Pelastuarmeijan tiloissa! Oltiin kuin torikokouksessa, rytmiä ja tempoa heille luontevalla tavalla. Edessämme oli katumusalttari kertomassa paikan ja toiminnan merkityksestä. Eteisessä jaossa tuoretta leipää tarvitseville. Jokaisen seurakunnan oma toiminta nousi rukousaiheeksi, kaikki kaipaavat mukaan nuoria perheitä ja tulevaa sukupolvea. Hätähuuto lasten ja nuorten tilanteesta nousi esille joka ilta, omat ja toisten lapset ja lapsenlapset olivat sydämellä. Meillä ei ole muuta yhtä vahvaa parannuskeinoa kuin elävän Jumalan mukaantulo, kosketus ja muutosvoima tässä ajassa, juuri nyt!

Oma selkokielinen rukoukseni mahtui hyvin joukkoon. Välillä tosin innostuin hallelujaankin ympärilläni olevien tukemana. Oli koskettavaa seurata itseään ja havaita avartumista tässäkin. Samaa Herra etsimme ja huusimme avuksi omalla kielellämme, tyylillämme ja armoituksillamme. Välillämme olleet mahdolliset esteet ovat madaltuneet, jopa poistuneet. Olemme yhtä perhettä, erilaisia eläviä kiviä Jumalan rakennuksessa, kulmakivenä itse Jeesus.

Tämä ei jää tähän. Me jatkamme tavalla ja toisella. Jumala tuntuu nostavan toimintaideoita ja oikeita aloitteentekijöitä juuri tämän kaupungin hyväksi. Miten ja milloin, on meiltä vielä salassa ja varmaan hyvä niin. Emme pääse heti ylpistymään omassa voimassamme. Nöyryys on valttia ja se tuo malttia.

Ilmassa on viriämässä kaikenlaista uutta hyvää samaan aikaan, kun ihmiset eivät enää osaa puhua niin kuin tulisi. Pahan kasvaessa myös hyvä kasvaa. Sanoisin, että se on aina piirun edellä, sillä taivaan vetovoima voittaa maan vetovoiman.