Räsäsen mustamaalaamiskampanja ennen oikeudenkäyntiä

 
Kansanedustaja Päivi Räsäsen oikeudenkäyntiin liittyy yllättävä piirre, joka on tyypillinen propagandan levittämiselle ja tietyn tahon mustamaalaamiselle. Räsäsen ajatuksista ja jopa henkilöstä on aktiivisesti tuotu julkisuuteen harhaanjohtavaa tietoa eli disinformaatiota. Väärän tiedon avulla on pyritty vaikuttamaan niin oikeudenkäyntiin kuin yleisön asenteisiinkin. Tämän hyökkäyksen purkaminen ja transparentti käsittely ovat Suomessa vielä täysin tekemättä.
Suuri yleisö on saanut tällaisesta kielteisestä vaikuttamisesta vastikään karkean esimerkin kansainvälisen politiikan alueelta, Ukrainan kriisistä. Ukrainan tilanteeseen liittyvää disinformaatiota on Helsingin Sanomien mukaan arvioinut EU:n itäviestinnän yksikkö East Stratcom. Lehti referoi (30.1.22), että erityisesti Venäjältä tulevassa väärässä informaatiossa voidaan hahmotella kolme erilaista kertomushaaraa. Virkamieslähdettä siteeraten lehti toteaa: “Niistä yhden mukaan Ukraina on heikko valtio, jolla ei oikeastaan ole oikeutta olla olemassa, koska se kulttuuriltaan kuuluu Venäjän vaikutuspiiriin. Lisäksi se on luisunut lännen agentiksi”.
Toinen kertomus esittää puolestaan Venäjän uhrina, jonka läntinen sotilasliitto Nato on saartanut ja uhkaa sitä sotilaallisesti. Kolmas kertomus tukee tätä narratiivia väittäen, että juuri EU ja länsiliittouma ovat aloittaneet uhkailun, johon nyt on välttämätöntä reagoida. Toiminnan tarpeellisuutta tuetaan tunteita nostattavilla väitteillä Ukrainan äärioikeiston toiminnasta ja venäläisten kokemista menetyksistä itäisen Donbassin alueella. Ukrainan on jopa väitetty suunnittelevan turvautumista kemiallisiin aseisiin. Tällaisten kertomusten rakentamisen toimintamalleja voidaan soveltaa myös muihin analyyseihin.
Professori Risto Saarinen on artikkelissaan mustamaalaamisesta (TA 5-6/2015) esittänyt, että toiminnassa on monia näkökulmia. Ensinnäkin varsinaista tekoa edeltää “epäluulon levittäminen”, jossa “puhuja väittää julkisesti, että jokin ryhmä toimii väärin”. Sama periaate koskee tietysti yksilöitä. Varsinainen mustamaalaaminen pyrkii puolestaan painamaan toista osapuolta alas “ottamalla tästä esiin moraalisesti huonoja asioita”. Saarisen mukaan tällaiselle puheelle on tyypillistä valheisiin turvautuminen, ja puhe “pyrkii nujertamaan toisen”. Juuri nujertamismotiivia Saarinen pitää mustamaalaamisen keskeisimpänä lähtökohtana.
Räsäsen tapauksen ympäriltä löytyy yllättävän monta mustamaalaamiseen pyrkivää suomalaisen median julkista kertomusta. Niistä monet ovat asioita seuranneille tuttuja, vaikka harva lieneekin pohtinut niitä tästä näkökulmasta. Esimerkit täyttävät myös Saarisen kriteerit. Tarkastelen seuraavassa niistä kolmea.

Hakeeko Räsänen homoseksuaalien surmaamista?

Ensimmäisen kertomuksen mukaan Räsänen kannattaisi joko suoranaisesti tai implisiittisesti eli oletuksena homoseksuaalien ihmisten surmaamista. Väite on varmasti karkein Räsäsen ajatuksia vastaan esitetyistä vääristelmistä. Tämän harhaanjohtavan tiedon eli disinformaation julkaisi Helsingin Sanomat haastatellessaan valtakunnansyyttäjä Toiviaista jo prosessin ensimmäisissä vaiheissa. Valtakunnansyyttäjä liittyi ajatukseen kyseenalaistamatta sitä mitenkään lehden palstoilla.
Helsingin Sanomien toimittaja Paavo Teittinen esitti kysymyksen “Saako homoseksuaaleja tappaa?” valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaiselle tämän haastattelussa (HeSa 20.11.19). Tarkalleen ottaen toimittaja Teittinen kirjoittaa Päivi Räsäseen viitaten: “Esimerkiksi Räsänen siteeraa pamfletissaan Paavalia, joka kutsuu homoseksuaaleja saastaisiksi ja sanoo, että heidät pitäisi tappaa”.
Edellä toimittaja Teittinen on todennut: “Olennaista on, onko samaa mieltä ja missä yhteydessä tekstejä siteeraa”. Toimittaja jatkaa: “rikokseen voi syyllistyä, jos siteeraa Raamattua tarkoituksenaan loukata toista”. Valtakunnansyyttäjä Toiviainen vastaa näiden lauseiden jälkeen: “Kyllä. Pelkästään sen ymmärtäminen, että teksti on loukkaavaa, riittää”.
Toimittaja rakentaa mustamaalaavaa kertomusta, jossa Räsäsen väitetään kannattavan homoseksuaalien surmaamista. Toimittaja synnyttää mielikuvan, jonka mukaan Räsänen on siteerannut loukkaavaa Raamatun kohtaa ja sanonut pitäytyvänsä tähän uskoonsa vielä 15 vuotta tutkimuksen alla olevan kirjansa kirjoittamisen jälkeen. Valtakunnansyyttäjä lähestyy kysymystä ainakin osittain samoilla ehdoilla: “Ei pyhien kirjojen avulla saa loukata toisen ihmisarvoa”.
Vastaavan väitteen toi julkisuuteen Kirkko ja kaupunki -lehden päätoimittaja Jaakko Heinimäki omassa lehdessään (19.6.2019). Heinimäen mukaan Räsänen on epäjohdonmukainen, jos hän ei vaadi homojen surmaamista. “Raamatussa tosiaan käsketään surmaamaan miehet, jotka ‘makaavat miehen kanssa niin kuin naisen kanssa maataan’. Toivottavasti olen ymmärtänyt väärin, kun minulle on syntynyt sellainen käsitys, että samalla, kun te elämän pyhyyteen vedoten vastustatte aborttia, te kannatatte kuolemantuomiota homoille, koska – kuten arkkipiispalle kirjoitatte – ‘Raamatun opetus homoseksuaalisuuden harjoittamisesta on johdonmukainen ja selkeä’.”
Aiheen nosti uudelleen esille dosentti Niko Huttunen artikkelissaan Suomalaisen Teologisen Kirjallisuusseuran kokoelmassa Teologia eletyn uskonnon tulkkina (2021). Hän siteeraa ensin Heinimäkeä, mutta toteaa perään, että kyse on pelkästään johdonmukaisuuden vaatimuksesta. “Räsänen itse on kirjoituksensa julkaisemisen jälkeen kiistänyt kannattavansa kuolemantuomiota homoille” – ikään kuin se olisi ollut reaalinen tai suorastaan ainoa vaihtoehto.
Jälkimmäisenä Huttunen surmaamisen kuitenkin esittää. Hieman myöhemmin hän ruotii Räsäsen suhdetta aihetta käsittelevään Mooseksenkirjan kohtaan: “Kuolemanrangaistus on nimittäin osa Räsäsen argumentaatiota”. Kaikilta keskustelijoilta on unohtunut se, että Räsänen ei ole koskaan missään tekstissään puhunut homoseksuaalien surmaamisesta ja kysyttäessä kieltää näkemyksen kiivaasti.
On ilmeistä, että Teittinen, Toiviainen, Heinimäki ja Huttunen ovat rikkoneet Saarisen sääntöjä ja pyrkineet mustamaalaamaan Räsästä ennen oikeudenkäyntiä. He ovat tarkoituksellisesti rakentaneet kertomuksen, jonka mukaan Räsänen vaatii – tai hänen pitäisi johdonmukaisuuden vuoksi vaatia – homoseksuaalisten ihmisten surmaamista. Kyseessä on siten valheeseen perustuva väite, jonka mukaan Räsänen toimii väärin. Disinformaatio vahvistaa näin ollen mustamaalaamista.

Onko Räsänen aina ollut “potentiaalisesti rikollinen”?

Toisen kertomuksen mukaan Räsäsen toiminta on oikeusoppineidenkin (siis syyttäjien) mukaan jo ennen tutkintaa ja oikeudenkäyntiä rikollista. Siksi se täytyy vain todentaa yksinkertaisen oikeudenkäynnin kautta. Räsänen ei ole syytön, kunnes toisin todistetaan.
Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen toteaa jo vuonna 2019 Helsingin Sanomissa Räsäsestä ja Raamatun lainaamisesta: “Näissä tuntemissamme pyhissä kirjoissa sanotaan, että on ihan oikein tappaa kokonaisia kansoja. Jos lyömme toisia tällaisilla Raamatun tai Koraanin lauseilla, silloin käytämme mielestäni väärin pyhien kirjojen sanaa.” Tähän liittyen hän viittaa Räsäsen kirjoitukseen Mieheksi ja naiseksi. Toiviaisen mielestä Räsäsen teksti on “potentiaalisesti rikollista”.
Myös tätä piirrettä toistaa julkisuudessa dosentti Niko Huttunen Suomalaisen Teologisen Kirjallisuusseuran kokoelmassa Teologia eletyn uskonnon tulkkina (2021). Toiviaisen suulla Huttunen toteaa analyysinsä pohjaksi: “Räsäsen teksti on potentiaalisesti rikollista”. Jälleen on ilmeistä, että viittaaminen rikolliseen toimintaan luo kertomusta epäluotettavasta kansanedustajasta. Nyt syytökset kohdistuvat suoremmin Räsäsen persoonaa vastaan. Jos ajattelemme Saarisen määritelmiä edellä, molemmat esillä olleista esimerkeistä tuovat esille puheen, joka “pyrkii nujertamaan toisen”. Esimerkiksi Toiviainen ja Huttunen ovat pyrkineet nujertamaan Räsäsen jo ennen oikeudenkäyntiä.
Kritiikkiäkin toimintaa vastaan on toki esitetty. Professori Timo Vihavaisen mukaan tällainen disinformaatio levisi varsin nopeasti muualle mediaan. Hän on todennut: “Jopa Raamatun siteeraaminen sosiaalisessa mediassa on haluttu tulkita rikolliseksi ja se on johtanut monien tuntien pituisiin kuulusteluihin maassamme, jossa uskonnonvapaus on perustuslaissa säädetty. Kun asianomainen on kutsuttu keskusteluohjelmaan esittelemään perusteita vakaumukselleen, on seurauksena taas uusi yritys leimata hänet rikolliseksi”.

Onko Räsänen lausunut toistuvasti solvauksia?

Kolmannen kertomuksen mukaan Räsänen on lausunut monia häikäilemättömiä ja solvaavia lauseita, joiden mukaan homoseksuaaleilla ihmisillä ei ole edes ihmisarvoa. Niin ilmiantojen ensimmäisissä tutkinnoissa kuin itse oikeudenkäynnissä on kuitenkin käynyt selväksi, että tuollaisia lauseitta ei löydy Räsäsen kirjoituksista. Mistä siis on kyse?
Pastori Harri Meronen syytti Räsästä ensinnäkin ilmiannossa, joka koski tämän esiintymistä Veitolan haastatteluohjelmassa. Merosen mukaan Räsänen olisi haastettelussa sanonut, että homoseksuaalisuus on esimerkiksi psykopatologinen häiriö ja perversio. Kun valtakunnansyyttäjä Toiviainen tarkasteli aihetta ja tutki haastattelua, hän hylkäsi syytteet ennen oikeudenkäyntiä. Päätöksessä 21/48 Toiviainen kirjoittaa: ”Videosta tehtävien havaintojen perusteella alkuperäisen tutkintapyynnön tekijän eli Merosen muistikuvat siitä, mitä Räsänen on videossa lausunut, perustuvat keskeisimmiltään osin johonkin muuhun asiaan kuin videotallenteen sisältöön.” Ilmiannon väittämät olivat siten disinformaatiota ja luonteeltaan mustamaalaavia. Väitteet ovat myös julkisia, koska päätös 21/48 on julkinen asiakirja.
Itse oikeudenkäynnissä valtionsyyttäjä Mantila toisti monia valtakunnansyyttäjän viraston aikaisemman tiedotteen ennakoimia väitteitä Räsäsen sanomisista. Nyt jo yleistä mielenkiintoakin herättäneistä väitteistä hurjimpia on se, että Räsänen olisi väittänyt, että homoseksuaalit ovat muita alempiarvoisia. Tämä näkyisi hänen lauseestaan, jonka mukaan homoseksuaalit “eivät ole Jumalan luotuja”. Väite esitettiin jo syyttäjälaitoksen tiedotteessa 2021 ja se toistettiin oikeudessa syyttäjän syytepaperissa. Näin kärkevä lause todellakin veisi homoseksuaaleilta ihmisiltä heidän ihmisarvonsa. Tällaista lausetta Räsänen ei ole kuitenkaan sanonut. Väite on disinformaatiota ja Saarisen periaatteita soveltaen voidaan sanoa, että syyttäjätaho on väärällä informaatiolla pyrkinyt tuomaan esiin Räsäsestä “moraalisesti huonoja asioita” – äärimmäisen huonoja.
Oikeudessa väitettiin edelleen, että Räsäsen mukaan homoseksuaaleilla on väistämättä tarve lasten hyväksikäyttöön. Lause ei pidä paikkaansa. Seuraavan väitteen mukaan Räsänen olisi sanonut YLE:n puheohjelmassa, että homoseksuaalisuus on geneettinen rappeuma ja siten sairautta aiheuttava geeniperimä. Oikeudenkäynnin jälkeisessä haastattelussaan Räsänen korosti yhä uudelleen – aivan kuten hänen puolustusasianajajansa oikeudessa – että tätäkään hän ei ole koskaan sanonut eikä tällaista kirjoittanut. Edelleen syyttäjä esittää paperissaan, että Räsäsen mukaan homoseksuaalisuus on “häiriö, josta on päästävä eroon”. Tällaistakaan lausetta ei löydy Räsäsen omista teksteistä.
Kun lauseiden sisältämä disinformaatio kootaan yhteen, mustamaalaavan toiminnan luonne käy ilmi. Räsäsestä on kaikkineen pyritty luomaan kuva homoseksuaalisten ihmisten vihaajana, jonka mukaan näillä ei ole ihmisarvoa ja nämä ovat väistämättä aina myös pedofiilejä. Väärän kertomuksen rakentajien toiminta täyttää propagandan kriteerit. Suomen historian professori Petri Karonen Jyväskylän yliopistosta on todennut: “Propagandassa käytetään hyväksi (oikeaa tai tekaistua) informaatiota, tekeydytään tiedoksi, vääristellään käsityksiä sekä luodaan uskomusjärjestelmiä ja vahvoja vakaumuksia. Propaganda pyrkii systemaattisesti olemaan piittaamatta totuudesta ja tiedosta sekä vähättelemään järkiperusteita ja todistusaineistoja.” Propaganda pyrkii siten tavoitteisiinsa vääristelemällä totuutta.
Miten ihminen voi puolustautua propagandistista disinformaatiota vastaan? Ensimmäisessä oikeudenistunnossa puolustusasianajaja Sankamo totesi kyseiset vääristelmät ja monet muutkin esillä olleet lauseet perusteettomiksi. Istunnon jälkeen myös Räsänen itse joutui jälleen korjaamaan hänestä esitettyjä väitteitä ja kertoi, että hän ei ole koskaan kyseisiä lauseita sanonut. Niitä ei voi näin ollen todentaa hänen teksteistään. Asiatieto on valhetiedon tuho.
Julkisuudessa ja jopa itse oikeuden istunnossa on siten tuotu esiin viisi vääristeltyä sitaattia, joista yksikään ei perustu Räsäsen omiin lauseisiin. Tämä ei voi olla sattumaa. Siksi etenkin syyttäjien toteuttamaa mustamaalaamista voidaan pitää pahantahtoisena, koska valheellisesti Räsäsen suuhun laitetut sanat, erityisesti homoseksuaalien ihmisten ihmisyyden kieltävä lause, ovat ainoastaan syyttäjän esittämässä muodossa homoseksuaalisia ihmisiä halventavia. Räsäsen todistettavasti omat lauseet eivät niitä kuitenkaan ole. Tältäkin osin julkisuudessa on rakennettu mustamaalaavaa kertomusta, jonka on toivottu toimivan Räsästä vastaan oikeudenkäynnissä.

Mustamaalaamisen selvittäminen on välttämätöntä

Miksi disinformaatiota tuotetaan? Toiminnan motiivit tuntuvat olevan universaaleja. Ukrainan tapauksessa tutkimuslaitos toteaa, että disinformaation avulla pyritään perustelemaan ja oikeuttamaan tulevia tapahtumia, jopa sotaa. Tuossa polittisessa tilanteessa ajankohtainen asetelma on se, että Venäjän kuvaillaan olevan uhan alla ja sen on jossain vaiheessa pakko toimia väkivaltaisesti.
Räsäsen tapauksessa mustamaalaamiskampanja on pyrkinyt oikeuttamaan syyttäjälaitoksen äärimmäiset toimet nimekkään kristityn tuomitsemiseksi oikeusistuimessa. Räsänen on väärien syytteiden avulla kuvattu hirviönä, jonka näkemykset on välttämätöntä kitkeä pois suomalaisen yhteiskunnan julkisesta keskustelusta. Mediassa etenkin Helsingin Sanomat on toteuttanut häikäilemättä tätä kampanjaa faktoista ja totuudesta välittämättä. Saarisen kriteerejä soveltaen on yksinkertaista todeta, että kyseiset tahot ovat pyrkineet painamaan toista osapuolta alas ja tehneet tämän “nujertamistarkoituksessa”. Valhe on ollut yhteiskunnallisen vallankäytön väline.
Disinformaatio ei ole kulkenut ainoastaan kasvottomassa sosiaalisessa mediassa. Sen sijaan sen levittämiseen ovat kuluneiden vuosien aikana osallistuneet tietyt valtakunnansyyttäjän viraston oikeusoppineet, kirkossa ja yliopistossa hyvin näkyvillä paikoilla toimivat korkeasti koulutetut tohtorit ja dosentit, juridisesti lehdistään vastuussa olevat päätoimittajat ja toimittajat ja tietenkin päättymätön jono arjen asiantuntijoita erilaisilla keskustelupalstoilla. Jossain vaiheessa on välttämätöntä tarkastella kriittisesti myös näiden avainhenkilöiden toimia ja arvioida sitä, nauttivatko he yhä viiteryhmänsä tai työnantajansa luottamusta.
Valhetiedon levittäminen vahingoittamistarkoituksessa ei ole leikin asia. Lähes jokaisen oikeustaju ymmärtää sen, kun esimerkit otetaan Ukrainan kriisistä ja uhkana on sodan syttyminen. Vastaavasti hyvin vakavasta asiasta on kyse, kun disinformaation turvin pyritään saamaan suomalainen kansanedustaja ja kirkkovaltuutettu tuomituksi oikeudessa. Yhteiskunnan läpinäkyvyyden varmistamiseksi tämä mustamaalaamiskampanja on mitä pikimmin avattava ja tuomittava. Muuten luottamus oikeusvaltiomme toimintaperiaatteisiin murenee.