Raamatussa käännösvirheitä ja kulttuurisia tulkintoja

YLE:n nettisivulla on pitkä artikkeli Raamatun tutkimuksesta. Se oli otsikoitu: ”Raamatussa käännösvirheitä ja kulttuurisia tulkintoja – Pyhän tekstin muuttuminen on välttämätöntä, koska sen täytyy olla relevanttia omalle ajalleen”. Teksti pyrkii kuvaamaan Pyhät tekstit ja traditiot muutoksessa -huippuyksikön tuloksia ja se perustuu pääasiassa professori Martti Nissisen haastatteluun. Artikkeli on laadittu siten, että lukijalle syntyy vaikutelma täysin epäluotettavasta ja alati muuttuvasta Raamatusta. Ikään kuin tutkimus olisi nyt havainnut, että Raamattu ei olekaan sellainen pyhä kirja, jollaisena sitä on tähän asti pidetty.

Tosiasiassa artikkeli ei sisältänyt mitään varsinaisia uutuuksia. Modernin raamatuntutkimuksen alkuajoista lähtien, ja jo sitä ennenkin, on tiedetty, että Raamatussa on käännösvirheitä ja kulttuurisia tulkintoja. Erityisesti Vanhassa testamentissa on kohtia, joiden oikeasta kääntämisestä ei ole lainkaan varmuutta. Tekstikriittisen tutkimuksen tehtävänä on tutkia varhaisia käsikirjoituksia, verrata kreikankielistä Septuagintaa hepreankieliseen masoreettiseen tekstiin ja pohtia, aiheuttaako Qumranin tekstien tutkimus muutoksia virallisiin käännöksiin. Raamatun tekstejä voidaan myös verrata muihin vastaaviin Lähi-idän teksteihin, kuten Martti Nissinen on tehnyt tutkiessaan assyrialaisia profetioita. Arkeologiasta teksti toteaa: ”Arkeologiset löydöt tukevat myös Raamatun kertomuksia.”

PS Lemmetyinen Kyynel ja kiitos

Raamatun käännösvirheet ja kulttuuriset tulkinnat eivät muuta sitä tosiasiaa, että meidän uskomme perustana on pyhä kirja, joka on Jumalan sanaa. Käännösongelmat eivät koske kirjan pääsanomaa, vaan ovat useimmiten pienen pieniä yksityiskohtia. Kirjoittamisajan kulttuuri näkyy tietenkin tekstin taustalla, mutta se ei tee siitä yhtään vähemmän Jumalan sanaa.

Artikkelin mukaan eksegetiikka (Raamatun selitysoppi) on myös ”väline fundamentalismia eli jyrkkää oikeaoppisuutta vastaan, sillä Raamatun tekstien tulkinta tarkoitushakuisesti ei ole perusteltua”. Tässä liikutaan kyllä tutkimuksen ulkorajoilla. Ja kun lukee tekstiä eteenpäin, syntyy vaikutelma nimenomaan tarkoitushakuisesta Raamatun tulkinnasta. Artikkelin kirjoittaja nimittäin antaa ymmärtää, että kirkon avioliittokeskustelussa sivuutetaan tieteellisen raamatuntutkimuksen anti. Sitten viitataan Martti Nissisen ja Päivi Vähäkankaan Vartija-lehden artikkeliin, jonka mukaan Raamatussa on monia erilaisia avioliittokäytäntöjä. Niinpä kirjoittajien mukaan kirkko voisi yhtä hyvin pitää raamatullisena moniavioisuutta, koska sekin löytyy Raamatusta.

Tässä on unohdettu, että kirkko on alusta alkaen pitänyt johtavana Raamatun tulkintaperiaatteena sitä, että Raamattua on selitettävä Raamatulla ja että Uusi testamentti antaa oikean tulkinnan Vanhan testamentin teksteille. Niinpä se pitää johdonmukaisesti kiinni raamatullisesta periaatteesta, että kristillinen avioliitto on miehen ja naisen välinen liitto. Ja kas, kyllä Nissinen ja Vähäkangaskin tämän myöntävät, sillä heidän artikkelissaan lukee myös näin: ”Omassa kirkossamme raamatullisena avioliittokäsityksenä on perinteisesti pidetty kahden ihmisen, miehen ja naisen, välistä virallistettua, elinikäistä suhdetta, jonka tarkoitus on tuottaa jälkeläisiä. Avioliitto esiintyy todellakin tällaisena niin Vanhan kuin Uuden testamentinkin teksteissä sekä eksplisiittisesti että implisiittisesti.” Siis mikä olikaan ongelma?