Raamattu askartelukirjana

 

Rakas Mali,

Erityisen tärkeää työssäsi on muutaman avainhenkilön käsittely tuossa suuressa kansankirkossa. Kuten kaikki organisaatiot, myös kristillinen kirkko toimii siten, että pieni ihmisten joukko kertoo suurelle ihmisten joukolle, miten heidän tulee ajatella ja toimia. Tietenkään nykyään tätä ei voi tehdä aivan suoraan käskemällä ja uhkailemalla, toisin kuin valtiokirkon kultaisina aikoina. Keinomme ovat siksi olleet jo pitkään hienovaraisemmat. Muutama esimerkki valaiskoon asiaa.

Perheniemi evankelista-neliö vkot27.-28.

Silloin kun minä olin vielä nuori ja innokas skandinavianpirulainen, oli tapanani käydä joko teologian professorin, piispan tai muun nokkamiehen ”puikkoihin” eli ujuttaa hänen ajatuksiinsa sopivia lisäaineita. Ihmiset janoavat auktoriteettia myös akateemisessa maailmassa, ja siksi on ollut sangen menestyksekästä vaikuttaa intellektuaalisen elämän huipulta, eli yliopistosta. Näin indoktrinoitavat opiskelijat vapaaehtoisesti uskovat kaiken, mitä heille syötämme.

Tämän taktiikan hengessä olemme jo yli kahden vuosisadan ajan kärsivällisesti muokanneet raamatunselitysopista yliopistoissa lasten askartelukirjan täyttämisen kaltaisen virikkeellisen harrastuksen: Jeesuksen tai apostolien sanoja voidaan ilman minkäänlaista vakavasti otettavaa todistetta saksia sieltä täältä ja tehdä Raamattuun vaikka jänniä kuvioita väreillä, kuten ratkiriemukkaassa Jeesus-seminaarissa. Ideanamme on näin tarjota teologille sama ilkikurisen jännityksen tunne kuin tuhmia kuvia reissuvihkoonsa piirtelevälle ekaluokkalaiselle. Tämän rajojansa rikkovan emansipaation tunteen turvin hän vähitellen lakkaa kunnioittamasta mitään tai ketään, joka on julkaissut vähemmän tieteellisiä artikkeleja sellaisissa lehdissä, joiden toimittajat eivät kunnioita mitään tai ketään, joka on julkaissut vähemmän tieteellisiä artikkeleita kuin he. Älä vie tätäkään pahetta liian pitkälle vaan lopeta se saatettuasi uhrisi juuri ja juuri kristinuskon rajojen ulkopuolelle, jonnekin sopivan pehmoisen yleishumanismin tienoille.

Toinen, erikoisesti Suomen oloissa toiminut temppu on rajoittunut kirkollisiin piireihin. Piispan tai merkittävän teologin ohjaimissa pääset siirtelemään Raamatun jakeita, kirjoja tai ihan kokonaisia testamentteja opin korista rakkauden koriin rekkaan. Vakuuta ihmisille, että oppi on paha juttu (niin kuin se meille onkin, sillä se on jotakin koeteltua ja pysyvää) ja sieltä pitää siirtää asioita hyvän ”rakkauden” puolelle. Hahmoton ”rakkaus” on ollut meille hyvä käsite, sillä sen merkitystä voimme muokata loputtomiin.

Tämä kaikki on vähän kuin kaivinkonetta käyttelisi: vääntelet mekaanisia vipuja, joista kuuluu tyydyttäviä lonksahduksia ja narskahduksia, kun epistolat irtoavat juuriltaan. Nähdäkseni opin korin pohja häämöttää jo Suomen kirkossa, mutta jatka silti kaivuita, sillä joitakin raamatunjakeita ja tunnustustuskirjasitaatteja lojuu vielä nurkissa. Kyseisen tekniikan menestyksen vuoksi sinun tosin täytynee ostaa logistiikkaosaston kiskureilta lisää kuljetuspalveluita, kun edellinen rekka alkaa jo täyttyä pelkästä Suomen tavarasta. On toisaalta mahdollista, että tämän liikehaaran menestys keskittyy ainoastaan yhteen maaorganisaatioomme. Muiden maiden kirkot ovat tähän asti jotenkin osanneet välttää huiputuksemme. Heitä varten on kuitenkin eri menetelmät.

Hellä setäsi
Pora