Publikaanin näkökulma

 

Jos kerran pitää kertoa totuus, niin todistajan pitää olla luotettava. 1980-luvulla autokauppiaat vitsailivat, että jos myyjä puhuu sanankin totta, kauppa on pilalla. Eräs suomalainen miljardimyyjä kiteyttää: ”Tell the truth. Nothing but the truth, but not the whole truth.” Hyvä myyjä ei oikeasti valehtele, mutta silti myyjät kärsivät usein tuosta huijarin maineesta. Minusta on varsin mielenkiintoista, että Jeesus valitsi totuuden todistajaksi, apostoliksi, Matteus-nimisen miehen, joka kuului kaikkein epärehellisimpään ja halveksituimpaan ammattikuntaan, nimittäin publikaaneihin.

The Calling of Saint Matthew-Caravaggo (1599-1600).jpg

IK-opisto neliöb. 15.-28.7.

Varhainen perimätieto on monisanaisen yksimielinen siitä, että Matteuksen evankeliumin kirjoittajana on nimenomaan publikaani Matteus. Tietoa kirjoittajasta ei kuitenkaan löydy itse evankeliumista. Evankelistat kirjoittivat anonyymisti. He todistivat Jeesuksesta Kristuksesta, eivätkä pitäneet tärkeänä mainita edes omaa nimeään. Tämä on yllättävää sikäli, että tuohon aikaan oli tapana, että kirjoituksensa alussa kirjailija esittelee itsensä. Esimerkiksi, Josefus, 1. vuosisadan merkittävin juutalainen historioitsija, aloittaa kuuluisan Juutalaisten historia -teoksensa, esittäytymällä luottamusta herättävällä tavalla: ”Minä, Josefus Mattiaksen poika, syntyjäni heprealainen ja Jerusalemin asukas ja pappi.”

Varhaisin otsikolla varustettu evankeliumin manuskripti on peräisin 190–220-luvuilta. Manuskriptin, tuon ikivanhan kopion, otsikkona lukee kreikaksi Matteuksen evankeliumi. Minusta on valtavan kiehtovaa ajatella, että kirkon ”ykkösevankeliumin” kirjoittajana olisi ollut publikaani Matteus, jonka Jeesus kutsui opetuslapsekseen ja jopa apostoliksi. (Matt. 9–10.) Millaisia miehiä nuo publikaanit oikein olivat?

Evankeliumeista voimme lukea, että Jeesus, ja muut hänen aikalaisensa, laittoivat publikaanit samaan sarjaan kuin portot ja muut syntiset. ”Kuinka teidän opettajanne syö yhdessä publikaanien ja muiden syntisten kanssa!”, kummastelivat fariseukset (Matt. 9:11). Publikaanit olivat itserakkaita, niin kuin Jeesus sanoo, he rakastavat vain niitä, jotka rakastavat heitä itseään (Matt. 5:46). Publikaanit, keräsivät juutalaisilta veroja roomalaisille, ja tämän vuoksi heitä halveksittiin, mutta toisaalta, tämän vuoksi heillä ei ollut rahasta pulaa. Niin kuin tiedämme, publikaani Sakkeus oli syntisen rikas mies. (Luuk. 19:2.) Publikaani oli lähestulkoon synonyymi huijarille. Ja kun publikaani Sakkeus tekee parannuksen hän juuri palauttaa huijaamiaan rahoja, ”keneltä olen liikaa kiskonut, sille maksan nelinkertaiesti takaisin.” Publikaanin parannuksen teolla oli kallis hintalappu.

Todennäköisesti perimätieto pitää paikkansa. On vaikea kuvitella, minkä ihmeen takia kirkko, varhaiset kristityt, olisivat keksineet väitteen, jonka mukaan heidän evankeliuminsa on kirjoittanut mafiapomo tai siis publikaani. Publikaanit kuuluivat kyllä kirjalliseen luokkaan, mutta heidät tunnettiin leimallisesta epärehellisyydestään. Tuollaisen miehen Jeesus hyväksyi ja valitsi opetuslapsekseen ja jopa apostolikseen, todistamaan vilpittömästi absoluuttisesta totuudesta.

On huomattu, että evankeliumissa ei yleensä mainita opetuslasten ammatteja. Vain kaksi ammattia mainitaan – Simon, Jaakob, Johannes ja Andreas olivat kalastajia. Matteus oli publikaani. Miksi evankeliumissa mainitaan vain nämä opetuslasten ammatit? Kai siellä oli muitakin ammattimiehiä? Kirkkoisä Krysostomos aprikoi asiasta hyvin osuvasti, että nämä eivät ole tärkeitä töitä, ”sillä ei ole mitään niin halveksittavaa kuin veron kerääjä (publikaani), eikä mitään niin tavanomaista kuin kalastusta.” Niinpä Jeesus valitsi apostolijohtajan perusduunarien joukosta ja arvostetuimman evankeliumin kirjoittajan epärehellisimmän ammattikunnan joukosta.

Lukiessamme evankeliumia huomaamme, että monista publikaaneista tuli mallikelpoisia Jeesuksen seuraajia. Paradoksaalisesti juuri publikaani saattoi sydämensä pohjasta turvautua nöyrästi Jumalan armoon. Jeesus esitti vertauksen, jossa hän asetti julkihurskaan fariseuksen ja julkisyntisen publikaanin arviointiin. Kun fariseus luetteli Jumalalle hyviä tekojaan, niin publikaani ”seisoi taempana. Hän ei tohtinut edes kohottaa katsettaan taivasta kohti vaan löi rintaansa ja sanoi: ”Jumala, ole minulle syntiselle armollinen.” (Luuk. 18:13.) Toisessa kohtaa Jeesus sanoi fariseuksille kovat sanat, ”totisesti, portot ja publikaanit menevät Jumalan valtakuntaan ennemmin kuin te.” (Matt. 21:31.)

Publikaani Matteuksen vastauksessa näemme, miten Herran kutsuun tulee vastata: ”hän nousi ja lähti seuraamaan Jeesusta.” (Matt. 9:9.) Taiteilija Caravaggio maalasi 1500-luvulla teoksen siitä, kuinka Jeesus kutsuu maallisen miehen, publikaani Matteuksen seuraajakseen. Kannattaa huomata, että rahanvaihtopöydän äärellä Matteuksen kollegat tuijottavat kolikoita, kun taas Jeesuksen ja Matteuksen katseet kohtaavat. Jeesus osoittaa Matteusta, joka on niin yllättynyt Jeesuksen kutsusta, että hän kääntää oman sormensa itseensä päin, ikään kuin kysyen, ”tarkoitatko todella minua, syntistä publikaania?” Kyllä, juuri häntä Jeesus kutsui, sillä hänen nimensäkin merkitsee, että ”hän on tullut pelastamaan kansansa sen synneistä”. (Matt. 1.) Tuosta miehestä tuli apostoli ja Kristuksen todistaja.

Ps. Matkasaarnaajana nämä evankeliumit ja niiden eri näkökulmat ja korostukset ovat kuuluneet repertuaariini. Nyt lauantaina meillä on Raisiossa menot otsakkeella ”Evankeliumit oppaana elämän labyrintissa”. Lisätiedot löytyvät tästä.