Kirjoittanut
Kotimaa24 otsikoi minun luentoni pohjalta tehdyn jutun: ”Israelia ei tarvitse siunata”. Seurakuntalainen selosti samaa seminaaria ja laittoi minun suuhuni otsikon: ”Israel tarvitsee siunausta.” Mitä mieltä siis oikein olen vai olenko eri medioissa eri ihminen?
Joissain kristittyjen piireissä Israelin siunaaminen tuntuu olevan hyvin tärkeässä asemassa. Mitä sillä tarkkaan ottaen tarkoitetaan, ei ole aina ihan selvää. Lähinnä se näyttäisi tarkoittavan kahta asiaa. Yhtäältä kyse on Herran siunauksen lukemisesta siten, että sen kohteena on Israel. Toisaalta se tuntuu viestittävän, että kaikkinainen toimiminen Israelin maan ja juutalaisen kansan hyväksi on sen siunaamista. Mihin tällainen perustuu ja onko se jokin välttämätön kristillinen hyve? Ja ketä tarkoitetaan Israelia siunattaessa?
Perusteluna käytetään yleensä kahta raamatunkohtaa. Abrahamille sanottiin kerran, että ”minä siunaan niitä, jotka siunaavat sinua ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat” (1. Moos. 12:3). Moosesta kehotettiin opettamaan Aaronille ja hänen pojilleen näin: ”Kun siunaatte Israelia, lausukaa sille näin: Herran siunatkoon sinua ja varjelkoon sinua…” (4. Moos. 6:24-26). Molempien tekstien mukaan on perusteltua siunata Israelia. Tosin edellisessä tarkkaan ottaen puhutaan Abrahamin siunaamisesta.
Vanhan testamentin Israel on Jumalan valittu kansa. Monet sen johtomiehet ovat siunanneet sitä. Tämä kerrotaan ainakin Mooseksesta, Aaronista, Joosuasta, Daavidista ja Salomosta. Myös pakana Bileam kutsutaan siunaamaan Israelia. Siunaaminen voi siis tarkoittaa siunauksen lukemista kansan ylle. Samasta on kyse kristillisen jumalanpalveluksen lopussa luetusta Herran siunauksesta: siinä läsnä oleva Jumalan kansa siunataan matkaan kohti arkea ja uusia tehtäviä.
Jokapäiväisessä puhekielessä siunauksella tarkoitetaan usein menestymistä, terveyttä, onnea ja vaurastumista. Jos joku sanoo, että hänen elämässään on ollut siunausta, merkitys on joku näistä. Myös Vanhassa testamentissa tämä on Jumalan siunauksen yksi sisältö. Esimerkkinä voisi mainita vaikka jakeen 1. Moos. 30:30″Se vähä, mitä sinulla oli ennen minun tuloani, on kasvanut moninkertaiseksi. Minun askelissani on Herran siunaus tullut sinullekin.” Tai Job 42:12: ”Herra siunasi Jobin elämän loppuajat vielä runsaammin kuin oli siunannut sen alkuajat. Hänellä oli nyt lampaita ja vuohia neljätoistatuhatta…”
Uudessa testamentissa sanalla ’siunaus’ ei ole tätä merkitystä. Siellä siunataan useimmiten ruoka, ja ainoat joita käsketään siunaamaan, ovat viholliset (Room. 12:14). Varsinainen siunaus on se, mitä meillä on Jeesuksessa Kristuksessa (Ef. 1:3). Myös Abrahamin siunauksen salaisuus avautuu vasta Kristuksesta käsin: ”…jotta kaikki muutkin kansat Kristuksen yhteydessä saisivat Abrahamille luvatun siunauksen.” (Gal. 3:14).
Entä mikä sitten on Israel, jota pitäisi siunata? Vanhassa testamentissa kyse on sekä kansasta (Abrahamin jälkeläiset = juutalaiset) että maasta. Uudessa testamentissa Israel tarkoittaa paria poikkeusta lukuun ottamatta (Matt. 2:20 ja 10:23) aina kansaa. Maata koskevat lupaukset ovat jääneet taka-alalle, sillä Jumalan valtakunta on tästä lähtien maailmanlaaja valtakunta. Tähän viittaavat ylösnousseen Jeesuksen sanat ”maan ääriin saakka” (Ap.t. 1:8). Paavali kaiken lisäksi korostaa, että ”eivät kaikki israelilaiset kuulu tosi Israeliin” (Room. 9:6). Siihen kuuluvat ne, jotka uskovat Jeesukseen. Silti ”Jumala ei ole hylännyt kansaansa” (Room. 11:1), sitäkään joka ei usko. Jumalan valintaa tuon kansan kohdalta ei siis ole peruttu. Se on edelleen valittu kansa, vaikka myös pakanakristittyjä voidaan kutsua Jumalan valituksi kansaksi (1. Piet. 2:9).
On paikallaan sanoa muutama sana Vanhan ja Uuden testamentin suhteesta. Molemmat ovat Jumalan sanaa ja kokonaan totta. Vanha testamentti on joka sanaltaan voimassa, mutta sitä on luettava Uuden testamentin valossa. Voidaan tietenkin sanoa päinvastoinkin: vasta Vanha testamentti avaa oikean ymmärryksen suhteessa Uuteen. Emme kuitenkaan enää pidä sapattia, emme rakenna ilmestysmajaa, emme suorita veriuhreja, emmekä valikoi syömisiämme ruokasäädösten mukaan. Kristuksessa nämä kaikki ovat muuttuneet, sillä hän on itsessään täyttänyt monet Kirjoitusten ennakoimat asiat. Uudessa testamentissa ei enää ole Israelin siunaamiskehotustakaan, eikä maata koskeviin lupauksiin enää palata lainkaan.
Olemme siis päättäneet, että siunaus yhtäältä on kaiken hyvän toivomista siunauksen kohteelle. Tätä sopii toivottaa Israelin kansalle ja maalle yhtä lailla kuin muillekin. Toisaalta siunaus sanan syvemmässä, uusitestamentillisessa mielessä on siellä, missä Kristus on. Siunatessamme Israelia rukoilemme sen pelastusta. Alle promille Israelissa asuvista juutalaisista uskoo tänään Jeesukseen. Raamatussa on lupauksia Israelin kääntymisestä (esim. Room. 11:26). Siksi Israel tarvitsee ennen muuta todistusta Kristuksesta.
Israelin kaikinpuolinen siunaaminen on siis paikallaan. Sen nimissä meillä ei ole lupa vihata arabeja, eikä tukea sellaista Israelin politiikkaa, joka sortaa palestiinalaisia. Parasta mitä kristityt voivat rukouksen lisäksi tehdä, on tukea Israelissa tehtävää lähetystyötä.
