Pikkukirkot loppuvat päiväkodeista – hindulaisuus ja buddhalaisuus ovat hiipineet tilalle

Sanomalehti Kaleva ja seurakuntalehti Rauhantervehdys uutisoivat 18. lokakuuta seurakunnan järjestämien pikkukirkkojen loppumisesta Oulussa. Uutinen ei sinänsä ole yllättävä, sen verran ponnekkaasti on kristillistä ainesta siivottu pois kouluista ja päiväkodeista. Samanaikaisesti, kaikessa hiljaisuudessa, ovat tilalle hiipineet hindulaisuus ja budhalaisuus jooga- ja mindfulnessharjoitusten muodossa. Keneltäkään ei ole kyselty lupia, ja vain muutama harva on asiasta älähtänyt (esim. Seppo Häkkinen, Seurakuntalainen 28.10.2015; Saara Kinnunen, Kotimaa24 15.10.2017). Me aikuiset olemme kaiketi jo niin tottuneet näiden uusien tuulien mukanaan tuomaan ajatusmaailmaan, ettemme enää edes huomaa, kuinka kyseisten oppien julistus puskee arkeemme kaikkialta. Ei tunnu juuri missään. Joku kaiketi nyt ajattelee, että eihän jooga- tai mindfulnessharjoitustuokio ole ollenkaan sama asia kuin pikkukirkko. No eipä kyllä olekaan! Siinä missä ehkä kerran kuukaudessa päiväkodissa kokoontuva pikkukirkko muistuttaa lähinnä koko talon laulutuokiota liikuntasalissa, jooga- tai mindfulnesshetki voi olla aivan erilainen osa lasten arkea päivittäin tai viikoittain.

Kuvitellaanpa millainen olisi tällaisen hetken korvaava kristillinen versio. Kokoonnuttaisiin puoli ryhmää kerrallaan rauhalliseen tilaan. Istuttaisiin piiriin ja jutusteltaisiin siitä, mistä tänään kukin on kiitollinen ja mitä huolia tai murheita on kenelläkin mielessä. Sitten otettaisiin vierustoveria kädestä kiinni ja pyydettäisiin Pyhän Hengen läsnäoloa, rukoiltaisiin kaikkien koottujen aiheiden puolesta ja luettaisiin lopussa yhdessä vaikka Herran siunaus. Pari lasta (joiden sukupuolta ei ole sopivaa mainita) ehkä tirskuisivat ja puristaisivat kaverin kättä vähän liian lujaa. Porukka lähtisi päivän puuhiin rauhallisena, levollisena ja toiveikkaana. Muut positiiviset vaikutukset voisivat olla moninaiset tai sitten ei sillä hetkellä juurikaan havaittavat. Se kuitenkin olisi varmaa, että suuri kohu nousisi, kun vanhemmat tästä kuulisivat. Suurella todennäköisyydellä myös tällaista harjoittanut työntekijä joutuisi puhutteluun ja saisiko kenties varoituksenkin.

Kirjoittaja on lastentarhanopettaja ja kasvatustieteilijä, joka ei tahdo pohdintaansa julkaistavan omalla nimellään. Eikä todennäköisesti julkaisisi samoja ajatuksia jonkun toisenkaan kirjoittamana, omalla seinällään, sosiaalisessa mediassa. Syystä että, se mitä muut ajattelevat, on jälleen kerran hiipinyt kovin tärkeäksi. Lisäksi on vaikea arvioida tällaisten ulostulojen oviasulkevia vaikutuksia työelämässä. Samoin ei kirjoittaja ole myöskään kieltänyt omaa lastaan osallistumasta tähän tällaiseen muiden uskontojen harjoittamiseen. Ei ole ollut yksinkertaisesti rohkeutta, eikä ehkä oikein haluakaan kokeilla, millaiseen valoon lapsi tai perhe sellaisen kiellon myötä joutuisi. Sen sijaan kirjoittaja on huomannut vääntävänsä ehkä jopa kiinnostunutta hymyä kasvoille, kun lastentarhanopettaja kertoo päivän satujoogahetkestä. Siinäkään hetkessä ei ole hennonut sanoa mitään, kun ihanat aikuiset niin paljon yrittävät ja kaikkea erilaista jaksavat puuhata!

Äiti ja lastentarhanopettaja

Julkaisemme tekstin poikkeuksellisesti nimimerkillä.