Pertti Kurikan Nimipäivät ja olemassaolon oikeus

 

Elämme äärimmäisyyksiin polarisoituvassa maailmassa.

Suomi valitsi kehitysvammaisista muusikoista koostuvan punk-bändin edustamaan maata Euroviisuissa. Aikuiset miehet lähtevät Wieniin laulamaan sydämensä pohjasta, että aina mun pitää jaksaa näitä arjen jokapäiväisiä askareita. Sanomaan voi myös moni ei-kehitysvammainen samastua.

Valinta näyttäytyy ennakkoluulottomana ja suvaitsevaisena. Mutta kun kurkistetaan kulissien taakse, mitä kaksinaismoralismia maamme edustaakaan.

Kehitysvammaisten ei tahdota enää edes syntyvän. Tätä ehkäistään aktiivisesti sikiöseulonnoilla. Kun poikkeamia todetaan, tarjotaan häikäisevän usein aborttia, ikään kuin se olisi ainoa vaihtoehto. Ja sitä myös halutaan.

Ylivoimaisesti suurin osa todetuista Down-raskauksista keskeytetään, vaikka syndrooman kanssa voi elää pitkäänkin – iloiten, rakastaen ja tullen rakastetuksi. Jo viisi vuotta sitten 90 % elävistä Down-sikiöistä kuoletettiin ihmisen toimesta kohtuun pääkaupunkiseudulla. Koko maassa prosenttiluku oli 62.

Niin, kyse on elämästä ja kuolemasta. Abortin virallinen määritelmä on: ”Toimenpiteillä käynnistetty raskauden päättyminen, joka ei ole synnytys ja joka johtaa yhden tai useamman sikiön (≥ 1) kuolemaan” (Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Raskaudenkeskeytykset 2013 -tilastoraportti, s. 6).

Samasta raportista käy ilmi, että vuosina 1987-2013 Suomessa on laillisesti tuotettu 295 023 ihmissikiön kuolema. Viime vuoden lopussa Espoon väkiluku oli 265 602. Se on Suomen toiseksi suurin kaupunki.

Yli 96 % aborteista tehtiin sosiaalisin tai äidin ikään ja lasten lukumäärään liittyvin perustein. Viimeisenä keinona äidin hengen pelastaneet abortit mahtuvat alle 0,6 %:iin kaikista tapauksista. Kontrasti näiden välillä on huutavan suuri.

Mahdollisen tai todetun sikiöpoikkeavuuden vuoksi tehtiin 3,4 % vuoden 2013 kaikista keskeytyksistä. Heidän elämänsä on laillista Valviran luvalla päättää jopa 24. raskausviikon alkuun asti. Sen ikäisistä – toivotuista – keskosista jo yli puolet selviää hengissä, mutta vammaiset ovat maamme lain mukaan toisen luokan kansalaisia. Mitä muuta tämä viestii?

3,4 % on sinänsä pieni osuus kaikista aborteista, vaikka se tarkoittaa, että enemmistö esimerkiksi Down-lapsista ei koskaan näe päivänvaloa. Elleivät he sitten kuulu siihen 0,5 prosenttiin abortoiduista lapsista, jotka syntyvät hengissä. (Käypä hoito -suositus raskaudenkeskeytyksistä, 6.2.2013.) Ja tuskin jäävät henkiin.

Käypä hoito -työryhmän suositus onkin, että ”jos raskaus on kestänyt vähintään 22+0 viikkoa, naiselle esitellään mahdollisuus sikiön kuolettamiseen (fetisidi) ennen keskeytyksen aloittamista. Kuolettaminen voidaan tehdä sikiön sydämeen ruiskutettavalla kaliumkloridilla (…).”

Tätä ihmissydämen lyönnit vammaisuuden perusteella pysäyttävää myrkkyruisketta kutsutaan maassamme toimenpiteeksi. Minusta tämä on häpeällistä.

Tappavan myrkkyruiskeen sallisi enemmistö kansanedustajaehdokkaista myös sitä sairauden vuoksi haluaville aikuisille (linkki). Olen siis mielipiteineni vähemmistössä. Minusta sairaankin ihmisen elämä on arvokas ja pyhä.

Ylen haastattelun (linkki) mukaan Tanskassa syntyy vuosittain enää vain yksi Down-lapsi sellaiseen perheeseen, jossa diagnoosi on saatu jo kohdunsisäisen elämän aikana. Siihen suuntaan Suomessakin kuljetaan, koska kehitysvammaisten oikeutta elämään ei käytännössä pidetä yhtäläisenä terveiden oikeuden kanssa. Oli syynä sitten raha tai silkka suvaitsemattomuus.

Pertti Kurikan Nimipäivät on siis bändi, jollaisia ei ehkä tulevaisuudessa nähdä.

Heitä kyllä suvaitaan, kun heillä on viihdearvoa. Ja kuitenkaan heidän kaltaisillaan ei enemmistön mielestä ole oikeutta edes syntyä.