Pakolaiskysymys Raamatun valossa

 

Pakolaisten tulva on yllättänyt meidät. Harva välttyy kohtaamasta irakilaisia tai syyrialaisia maahan tulijoita tai ainakaan heistä käytävää keskustelua. Vapaaehtoisten auttamishalu muualta tulleita kohtaan on ollut puhuttelevaa. Monet ovat myös nostaneet varoittelevan sormen, ettemme sinisilmäisesti antaisi islaminuskoisten vallata maatamme. Pelätään kristillisen kulttuurimme rapautumista ja jopa Isiksen kaltaisten ääriryhmien soluttautumista maahamme.

Jotkut ovat kysyneet, puhuuko Raamattu jotain tästä asiasta. Totta kai puhuu, paljonkin. Tosin, jos kysymyksellä tarkoitetaan, onko Raamatussa jokin tähän nimenomaiseen kansainvaellusaaltoon liittyvä ennustus, silloin vastaus on ’ei’.

Missioforum osa 1 2vkoa

Raamattua ei varsinaisesti tule lukea niin, että sieltä etsitään konkreettisia ennustuksia tämän päivän poliittisiin tai sotilaallisiin tapahtumiin. Kovin kauas ei tosin mene Jesajan profetia, joka puhuu arabiheimojen pakolaisista ja muistuttaa Jumalan kansaa: ”Tulkaa pakolaisia vastaan, tuokaa heille leipää, sillä he pakenevat miekkoja.” (Jes. 21:14-15). Tämä liittyy Assyrian Sargon II:n Arabiaan suuntautuneeseen hyökkäykseen vuonna 715 eKr., mutta sopii meillekin.

Vanhan testamentin keskeinen sanoma on, että Israel on Jumalan valittu kansa. Aluksi sekin eli muukalaisena kanaanilaisten maassa. Myöhemmin se joutui kokemaan uuden muukalaisuuden aallon oltuaan Egyptissä neljäsataa vuotta. Palattuaan isiensä maahan Israel karkotettiin sieltä uudelleen pakolaiskansaksi Babyloniaan. Viimein Jeesuksen ajan jälkeinen Rooman ylivalta aloitti juutalaisten lähes kaksituhatvuotisen diasporan. Muukalaisuus on siis ollut Jumalan kansan kohtalo jo vanhan liiton aikana.

Valittuna kansan olemiseen kuului erottautuminen muista kansoista. Se oli pappiskansa, jonka tehtävänä oli kuljettaa Jumalan pelastussanomaa läpi aikakausien (2. Moos. 19:5-6), jotta Jeesus voisi syntyä tästä kansasta. Tämän erottautumisen vuoksi sillä olivat omat puhtaus- ja ruokasäädöksensä, samoin oma tapansa uhrata Jumalalle.

Tästä näkökulmasta katsottuna on aika häkellyttävää, että läpi Vanhan testamentin luemme valitulle kansalle annettuja ohjeita siitä, kuinka muukalaisia pitää kohdella kuin oman kansan jäseniä. Vaikka uskonnollisissa asioissa oli kaksi kategoriaa, valittu kansa ja muut, niin jopa uhraamisohjeissa sanotaan: ”Jumalaa palveltaessa koskevat teidän keskuudessanne asuvia muukalaisia samat säädökset kuin teitäkin. Teidän on sukupolvesta toiseen aina noudatettava tätä määräystä: Herran edessä nämä muukalaiset ovat samassa asemassa kuin te.” (4. Moos. 15:15).

Muukalaisille ei saanut tehdä vääryyttä (2. Moos. 22:20), maan sadosta piti antaa heillekin (3. Moos. 25:5-6) ja jos näin tehtiin, Jumala lupasi siunata kansaansa kaikissa sen toimissa (5. Moos. 24:19). Jokainen joka riistää muukalaiselta, orvolta ja leskeltä näiden oikeudet, on kirottu (5. Moos. 27:19).

Tunteeko Vanha testamentti sen ongelman, että muukalaiset voisivat muuttaa Jumalan kansan asuinpaikan sellaiseksi, että Jumalan palveleminen siellä ei enää olisi mahdollista? Tätähän jotkut kristityt meillä pelkäävät. Hesekielin kirjan luku 44 varoittaa muukalaisista, jotka ovat sekä ulkoisesti että sisäisesti ympärileikkaamattomia. Jos nämä saavat vallata Jumalan pyhäkön, he saastuttavat temppelin ja sen menot. Jumalan kansaa varoitetaan tästä.

On siis olemassa vaara, että vieras uskonto työntää oikean uskon syrjään ja tuo tilalle muiden jumalien palvonnan. Siitä huolimatta samainen Hesekielin kirja kehottaa loppuluvuissaan antamaan muukalaisille perintöosan Jumalan kansan keskuudesta: ”Olkoot he teille samanarvoisia kuin syntyperäiset israelilaiset ja saakoot samoin kuin te arvalla perintöosan Israelin heimojen keskuudesta. Minkä heimon parissa muukalainen asuu, sen alueelta antakaa hänelle perintöosa.” (Hes. 47:22-23). Tämän viestin voisi kertoa tämän päivän israelilaisillekin.

Tähän asti olen selannut pelkästään Vanhaa testamenttia. Sen ohjeistus on täysin validi tämän päivän tilanteeseen. Uusi testamentti ei luonnollisestikaan ole ristiriidassa tämän kanssa. Siellä jopa puretaan juutalaisuuden ja pakanakristillisyyden erottava väliseinä ja nollataan ruoka- ja puhtaussäädökset. Jumalan valtakunnan näkökulmasta kaikki ovat samanarvoisia, Jumalan luomia ja Jeesuksen lunastamia.

Lisäksi Jeesuksen antamat ohjeet ovat hyvin yksiselitteisiä: ”Jos joku yrittää oikeutta käymällä viedä sinulta paidan, anna hänelle viittasikin. Jos joku vaatii sinut mukaansa virstan matkalle, kulje hänen kanssaan kaksi. Anna sille, joka sinulta pyytää, äläkä käännä selkääsi sille, joka haluaa lainata sinulta… Jos te rakastatte niitä, jotka rakastavat teitä, minkä palkan te siitä ansaitsette? Eivätkö publikaanitkin tee niin? Jos te tervehditte vain ystäviänne, mitä erinomaista siinä on? Eivätkö pakanatkin tee niin?” (Matt. 5:40-47).

Näiden sanojen valossa suhtautuminen meille tuleviin pakolaisiin ja maahanmuuttajiin ei ole kysymys, jossa vastakkaiset näkemykset olisivat yhtä oikeita. Eivät ole. Kristitty rakastaa lähimmäisiään riippumatta näiden kansallisuudesta tai uskonnosta ja auttaa heitä pyyteettömästi ja erotuksetta.

Luonnollisesti viranomaisten kuten myös yksityisten ihmisten tulee pyrkiä siihen, että vieraiden kotouttaminen sujuu mahdollisimman hyvin. Näin estämme syrjäytyvien ja katkeroituvien ihmisryhmien syntymisen. Yhtä selvää meille kristityille on antaa heille todistus Jeesuksesta, sillä samalla lähetyskenttä on tullut kotiovellemme. Kristillinen rakkaus ja läsnäolo ovat jo todistusta, mutta tarvitaan myös rohkeutta kutsua ihmisiä kirkkoon ja antaa heille Jumalan sanaa omalla kielellään.