Nobel darvinismin nollaamisesta

 

Kolmen tutkijan kesken 7. lokakuuta 2015 jaettu kemian Nobel palkinto nollasi uusdarvinismin, jonka mukaan kaikki elollinen polveutuisi yhdestä alkusolusta. He osoittivat käsityksen kromosomien DNA – molekyylin vakaudesta virheelliseksi. Aikaisemmin kuviteltiin, että DNA olisi lähes muuttumaton, koska se kestää kokonaisen ihmisiän ja myös sukusoluissa seuraaviin sukupolviin.

Näin ei kuitenkaan ole. DNA muistuttaa tikapuita, jotka on pituussuuntaan väännetty kierteelle. Puolapuut rakentuvat aina kahdesta emäsmolekyylistä. Joko A-T tai G-C. Nämä adeniini, tymiini, guaniini ja sytosiini -emäkset kantavat geneettisen tiedon. Niistä muodostetut kolmen emäksen yhdistelmät varastoivat tiedon. Kyseessä on vain talletusalusta jolle älyn tuottama tieto varastoidaan. Musteella kirjoitetaan paperille älyn tuottamaa tekstiä tai tietokoneeseen ohjelmoidaan bittejä. Bio-ohjelmat, samoin kuin tietokone-ohjelmat ovat aina peräisin älykkäästä lähteestä. Sattuma ei tee tietokoneohjelmia edes luonnonvalinnan avulla.

Tikkaiden molempia pystypuita luetaan erittäin monimutkaisten spliseosomi –nimisten molekyylikoneiden avulla. Ne ovat ikään kuin toimittajia, jotka toimittavat kulloinkin tarvittavan tietopaketin DNA:sta liikkumalla siinä edestakaisin ja poimien tietoja kuin lego –palikoita. Kyseessä on emäksien jono ja saatu tieto riippuu siitä, mistä emäksestä eli koodin kohdasta kulloinkin ryhdytään muodostamaan kolmikirjaimisia ”sanoja”.

DNA –informaatio on täysin digitaalista. Siihen voidaan varastoida vaikka kirjan teksti tai kuva. Näin voidaan myös arvioida, mikä on tarvittavan tiedon sattumalta syntymisen todennäköisyys aivan samaan tapaan kuin arvioida mikä olisi kirjan tekstin syntymisen todennäköisyys, jos tietokoneen näppäimistöä kosketeltaisiin sattumanvaraisesti. On helppo osoittaa, että sattuma ei rakenna bio-ohjelmia edes luonnonvalinnan avustamana, ja vaikka rakentaisikin, kun sitä jälleen kopioitaisiin seuraavaan soluun, kopiointivirheet tuhoaisivat bio-ohjelman.

Jos ihmisen yhden solun kaikki DNA laitettaisiin kierteiseksi tikapuuksi silmille näkyvään muotoon, saisimme 7000 kilometrin korkuiset tikapuut. Aineenvaihdunnallisesti toimivassa solussa spliseosomi kulkisi tikapuita pitkin 4000 kilometrin matkan päivittäin tietoa kopioiden. Tietoa luetaan molempiin suuntiin ja sama puolapuu voi osallistua jopa 10-12 eri tuotteen valmistukseen tai säätelymekanismiin riippuen lukemisen aloituskohdasta ja lukusuunnasta. On helppo ymmärtää, että tällaisessa tiivistetyssä tietopankissa jokainen kopiointivirhe huonontaa tiedostoa. Yksittäiset mutaatiot eivät voin samanaikaisesti hyödyttää 10-12 eri tuotetta tai säätelymekanismia.

Nobelistien oivallus oli, että he tajusivat DNA:n kopioitumiseen liittyvän ongelman. DNA:ta ei voi syntyä ilman DNA:ta, jonka ohjeita tarvitaan niiden 12 nanokoneen rakentamiseen, jotka sitä monistavat. Tässä ei kuitenkaan vielä kaikki. Nanokoneet kopioivat DNA:ta emäs eli koodikirjain (A, T, C tai G) kerrallaan, joka vastaa kopiointinopeutta missä kirjain kerrallaan kopioitaisiin 1000 raamattua tunnissa. Tässä vauhdissa syntyy jopa miljoona kopiointivirhettä aina kun solun 3,5 miljardia koodikirjainta kopioidaan.

Solujen jakautuessa kopiointivirheitä syntyy niin paljon, että yhdestä hedelmöityneestä munasolusta, jollaisia kaikki olemme olleet, ei saataisi aikaan edes alkiota eli eläminen olisi mahdotonta. Munasolusta aikuiseen kasvamisen aikana tapahtuu 10 000 miljardia solun jakautumista. Tutkijat etsivät ratkaisua ongelmaan ja löysivät DNA:n korjausjärjestelmän ja tästä havainnosta lokakuussa 2015 annettu Nobel heille myönnettiin. Tomas Lindahl teki päätelmän, joka aloitti uuden tutkimusalan: soluilla täytyi olla nippu keinoja, joilla ne tehokkaasti koko ajan korjaavat rapautuvaa DNA:taan. Hän löysi mekanismin, joka poistaa DNA –ketjusta viallisen emäksen ja korjaa sen ehjällä.

Myytti DNA:n vakaudesta on murrettu. Solujemme perimään syntyy tauotta muutoksia, ja jos niitä ei heti korjattaisi, yhtäkään ihmistä ei syntyisi. DNA:han hajoaa muutenkin omia aikojaan muutamassa vuosituhannessa, ja on uusdarvinismin kannalta kohtalokasta, että vuonna 2012 sitä eristettiin dinosauruksen fossiilista.

Samalla on todistettu, että tuntemaamme elämää ei voisi lainkaan olla olemassa, jos solut eivät osaisi korjata DNA:taan. Kopiointivirheiden lisäksi DNA:han tulee vielä valtavan paljon suurempi määrä mutaatioita ympäristön säteilystä ja kemikaaleista johtuen. Korjaamattomat mutaatiot johtaisivat nopeasti elimistön toiminnan romahtamiseen ja syöpään. Onneksi solujen erittäin monimutkainen korjausjärjestelmä korjaa tuhannesta virheestä 999. Miksi se ei korjaa kaikkia? Syy on ilmeinen. DNA:han koodattu korjausnanokoneiden tiedosto kärsii sekin mutaatioista ja koneet eivät enää toimi moitteettomasti. Tämä selittää ihmisten elinajan lyhenemisen Raamatun patriarkkojen korkeasta iästä.

Johtopäätös kaikesta tästä on ilmeinen. Lokakuussa 2015 myönnetyt kemian Nobelit nollaavat uusdarvinismin, jonka mukaan kaikki elollinen polveutuisi yhdestä ja samasta solusta. Väite polveutumisesta paljastuu täysin mielettömäksi. Jokainen biokemiaa opiskellut ymmärtää miksi soluja ei voi syntyä itsestään ja DNA:ta voi syntyä vain DNA:n avulla. Vaikka fysiikan ja kemian lakien vastainen ihme tapahtuisi ja solu syntyisi, siellä ei tapahtuisi yhtään mitään ilman DNA:n ohjelmointia. Toimiva digitaalinen bio-ohjelma voi olla vain ulkopuolisen älyn tuottama. Luonnon perusvuorovaikutukset eivät sellaisia rakenna. DNA:ssa täytyy olla ohjelma tiedon poimimiseen ja sen kääntämiskoneiston eli ribosomien rakentamiseksi, jotta DNA -koodi voidaan kääntää proteiinien kielelle ja saadaan solun arkkitehtuuri ja nanokoneet rakennetuiksi.

On myös perusteltua kysyä, mistä tämä korjausohjelma olisi ilmestynyt ”alkusoluun”? Kopiointivirheiden eli mutaatioidenhan pitäisi tuottaa evoluution ”raaka-aine”, mistä luonnonvalinta sitten tuottaisi alkusolusta kärpäset, norsut, banaanit, ihmiset ym. Miksi solu tekee kaikkensa kopiointivirheiden torjumiseksi?

Viimeinen naula darvinismin arkkuun on juuri myönnetyn kemian Nobelin seuraus. Alkusolu, josta kaiken piti polveutuman, ei säilytä tiedostojaan, ellei sinne ole, kaiken yllä mainitun lisäksi, myös ohjelmoitu erittäin monimutkasta kopiointivirheiden korjausjärjestelmää.

No, huomaavatko tiedemiehet tai palkinnon myöntänyt komitea mitä on tapahtunut? Todennäköisesti eivät, koska suunnittelun huomaaminen on luonnontieteissä kielletty! Mutta nyt maallikonkin on helppo ymmärtää, että uusdarvinismi on nyt nollattu Nobel-palkinnon arvoisesti!